torstai 4. lokakuuta 2012

Ihana aamu

Ei voi olla huono merkki, jos koko aamun soi päässä tämä:

Minulla oli epäilykseni tämän päivän suhteen: eilinen oli kovin stressaava ja uuvuttava päivä. En ehtinyt syödä ollenkaan niin kuin olisi pitänyt, ja kotona tuli tyhmästi pitkitettyä nukkumaanmenoa sillä seurauksella, ettei kahdeksan tunnin yöunista voinut paljon puhua kellon soidessa 06:30. Ylös, kananmunat, salaatit, proteiinipirtelöt ja pillerit naamaan ja polkemaan ensimmäistä asiakastapaamista kohden.

Tapaaminen meni kauhean hyvin, siitä jäi itsellenikin innostunut ja motivoitunut fiilis. Seuraava asiakas on vasta kahdelta, joten kellon ollessa puoli yhdeksän tuuttasin oman jalkatreenini pois kuleksimasta (palauttava viikko joten puolella volyymillä mennään, huh ja jes!), nyt kun kerran olin päässyt salille asti. Pesutiloissa olin yllättäen ainoa, joten kävin saunan kautta - pitkään ja hartaasti, juuri minulle sopivilla löylyillä.

Kellon ollessa lähempänä puolta kymmentä takana oli siis ensimmäinen asiakas, oma treeni ja sauna. Virtaa ja hyvää tuulta tuntui tihkuvan ihohuokosista.

Kauppahallissa oli ihana nainen myymässä ihania asioita läheltä ja vähän kauempaa. Viime viikolla ostin mielestäni paljon munia, mutta niistä oli jäljellä vain kuoret alta aikayksikön. Nytpä sitten luulisi näistä kolmestakymmenestä mötkylästä riittävän hetkeksi. Olivat tästä aivan läheltä tilalta, jossa kanoja pidetään lemmikkeinä. Ihanaa!
Muistan lapsuudesta, että käytiin kesämökillä joskus tyrnimarjoja poimimassa. Ei hitto, mitä touhua. Kolmen sentin piikit riipivät sormista ihon auki, ja mämmikouran rutistaessa marjaa tirskahtaa hapan mehu haavoihin. Korkean kilohinnan siis ymmärtää vallan hyvin! Pitkästä aikaa kuitenkin sijoitin näihin vitamiinipommeihin, ovat ne vaan silti niin hyviä. Ja tulevat hyvin toimeen blenderissä puolukoiden kanssa!
Yritin paikata puuttuvaa estetiikkaa lempiastiasarjaani kuuluvalla mukilla, mutta ehkä lopputulos vaatisi muutamaa E-koodia ollakseen myyntimenestys... Blenderiin lenteli tyrnimarjojen ja puolukoiden kaveriksi hera- ja hamppuproteiinia (koska hera loppui kesken), manteleita, saksanpähkinöitä, auringonkukansiemeniä, avocadoa ja banaania. Yleensä vältän ylimääräisiä makeuttajia, mutta tyrnin ja puolukan ollessa sen verran tumakaa kamaa, lirahti sekaan pari tippaa stevia-uutetta.

Ja taas riittää virtaa! Parin tunnin päästä on vuorossa ensimmäinen seurantakäynti Optimal Performancessa. Jännä nähdä, millaisia asioita on saavutettu kahdessa viikossa. Paino heiluu edelleen samoissa (vaikka lupasin, etten punnitse itseäni, ups...) mutta vointi on kuin eri ihmisellä kahdenviikon takaiseen. Punttia on tullut kolisteltua sekä omalla salilla että CrossFitissä, että eiköhän tässä pari rasvasolua ole omaisuuttaan vähän jo alkanut luovuttaa.

Jes! Ihanaa päivää kaikille! Kohta on viikonloppu, ja taas yksi työviikko selätettynä! Allekirjoittanut menee muuten viikonloppuna rekrytoimaan itseään Elixian ryhmäliikunnanohjaajaksi (!!!) mutta sen lisäksi en aio tehdä mitään muuta kuin treenata, syödä ja nukkua. Aivan ihanaaaaaa!

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei muuta ku ruuat, unet ja reenit kuntoon nii tää olotila on saavutettavissa. Suosittelen lämpimästi! :)

      Poista
    2. Anna, ei osaa ei sitten millään:(

      Poista
    3. Osaatpa, Johanna! Osasit jo sillon toissakeväänä, osaat vieläkin. Neljä-viis ateriaa päivässä, nyrkillinen proteiinia ja kaksi nyrkillistä rehuja joka aterialle, kerran viikossa vapaat valinnat. Siihen päälle 3-4 tuntia liikuntaa viikossa, niin hitto että alkaa tapahtua!

      Poista
  2. Kiitos inspiraatiosta, tarttui hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kö rallatellen kohti viikonloppua! :)

      Poista