keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kesällä kuntoon-kamppis!


Kesä on jo niin lähellä, että grillimakkaran tuoksun voi haistaa. Kevään hyvät spurtit saa helposti lyötyä läskiksi juhannukseen mennessä, jos kesäihmisen elo on pelkkää nautintoa. Tee tänä kesänä poikkeus, äläkä vie syksyn viimaan uimarengasta mukanasi!

Intensiivipaketti sisältää
*15 x 55 min yhteistreeniä (käytettävä 1.5.-31.8.)
*Ruokavalio
*Henkilökohtaisen liikuntasuunnitelma neljän kuukauden ajaksi

Etäintensiivipaketti sisältää:
*15 x sähköpostiohjeistus/konsultointi
*Ruokavalio
*Henkilökohtaisen liikuntasuunnitelma neljän kuukauden ajaksi

Lisätiedot, hintatiedustelut ja yhteydenotot ac.kemppainen@gmail.com
Intensiivipaketin treenit toteutetaan pääsääntöisesti Tampereen keskustan tuntumassa. Kysy myös muista vaihtoehdoista!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Eteenpäin, eteenpäin!

Bää! En tiedä, miksi tuohon jää tuollainen tyhmä tyhjä tila. Bää! Mene pois!

Ihana lähtökaaos. Kotini on - kuten äiti sanoi lapsena - kuin lähtevä laiva. Viimehetken velvollisuuksien hoitelua, tavaroiden pakkailua, lähtötunnelmaa - launataina siirrän itseni Helsinkiin, ja siitä taas maanantaina Espanjaan. Ohjelmassa on pitkäaikainen haave, Santiago de Compostelan pyhiinvaellus. Ystäväni kanssa heitetään rinkat selkään ja lähdetään katsomaan, mitä 115 kilometrin tallustus Espanjassa saa aikaan. Ja kun tiet on tallattu puhki ja matkalle toivottavasti jätetty melkoinen määrä kuonaa niin mielestä kuin kehostakin, lähden rakkaaseen, rakkaaseen Fuengirolaan, jossa vuorostaan siskoni tällä hetkellä ottaa paikkoja haltuun.
Testailin rinkkaa - seitsemään kiloon pitäisi mahduttaa koko elämä viikoksi
Ihanan onnellinen olo. On kaikkea hyvää. Hyvät harrastukset ja hyvät ihmiset elämässä. Mahdollisuus lähteä kolmeksi viikoksi Espanjaan, pienillä järjestelyillä. Myös ihanat asiakkaat tästä syystä. Tuntuu, kuin tämä olisi jokin symbolinen piste tälle kummalliselle syksylle ja talvelle, jonka aikana pään sisällä on tuntunut valtaisaa mullistelua. Siis että asiat mullistuvat. Ei, että mullistelen. Kuin muuli. Haha.

T3-lääkitystä on pitänyt - tai saanut - laskea nyt isolla kädellä. Kun aluksi 60 mg tuntui hyvältä annokselta, kävi se yhtäkkiä liian suureksi. Aamuisin leposyke oli 80. Tunsin sydämen sykkeen sormien välissä, polvitaipeissa ja patjaa vasten selkäpuolella. Nyt päivittäinen annos on enää noin 30 mg, ja toistaiseksi tuntuu hyvältä. Olen tänään herännyt viideltä (huh, jotkut asiakkaat jaksavat jumpata jo kuudelta!) ja silti virta riittää hommien hoitamiseen. Ja blogin päivittämiseen!

Tuli muuten mieleen sellainen asia, että väsymys, vetämättömyys ja aloitekyvyttömyys ovat toki kilpirauhasperäisten ongelmien oireita, mutta myös mahdollisia oireita vääränlaisista ruokavaliosta tai treenitottumuksista. Itse huomaan vireystilassa selviä muutoksia, jos nopeat hiilihydraatit löytävät tiensä suuhuni normaalia useammin. Tai jos olen nukkunut vähän epämääräisesti. Tai olen treenannut joko liian vähän tai liian paljon. Eli ennen kuin käydään huolestumaan omasta terveydestä, kannattaa selvittää, onko päivittäinen energiansaanti samoilla linjoilla kulutuksen kanssa. Joskus iltaan sijoittuvan palelun taustalla voi olla myös vain yksinkertaisesti liian niukka tai kehnosti koottu lounas. Jos kuitenkin siistit ruokavaliosi ja tarkistat liikuntatottumuksesi ja silti on veto pois, kannattaa käydä lääkärin juttusilla.

Jännä juttu muuten, että nyt, kun homma on kunnossa, antaa keho paljon enemmän anteeksi lipsumisia. Olen antanut itselleni nyt myös vähän periksi, kytättyäni niin kauan kaikkea syömistäni. Ja paino on nyt asettunut sinne 63 kilon tietämille. Tuntuu jännältä esimerkiksi juoda siideriä pitkästä aikaa ilman välitöntä morkkista sen sisältämistä sokereista. Niin... Sekin on yksi tapa tulla hulluksi.

Minulla on suunnittelilla uudet nettisivut, uudet promokuvat, uusi blogi, uusi kaikki, kuin tämän uuden linjan kunniaksi. Ei tämä ole mikään taistelu. Kyse on simppeleistä asioista. Hyvän balanssin löytämisestä kermakaakaon ja hikitreenin välillä. Kun molemmista nauttii yhtä suuresti, voidaan alkaa puhua hyvästä elämästä.

Mutta tämä on paljon kivempaa!
Ja loppuun hienoja aforismikuvia:



perjantai 21. helmikuuta 2014

Hormonihässäkkä

Tästä on pitänyt jo pitkään kirjoittaa, nimittäin kävin helmikuun alussa kuulemassa kilpirauhaskontrollin tulokset: millaisia muutoksia on tapahtunut puolessa vuodessa, kun aseina ovat olleet monipuolisten vitamiini- ja hivenainetankkausten lisäksi Liothyronine, hydrokortisoni ja DHEA-hormonivalmiste.

Vähän taustoja: minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, ja oikeastaan koko hormonitoiminnan ja aineenvaihdunnan totaalinen piiputustila. Paino nousi mystisesti kahdeksan kiloa parissa vuodessa, eikä ollut palaakseen ruokavaliosta ja treeneistä huolimatta. Päinvastoin koin itseni aivan ylitsepääsemättömän väsyneeksi, mikä tietysti heijasteli myös mielialaan ja vaikutti negatiivisesti ihmissuhteisiini. Olin jollain tapaa jopa helpottunut, kun syy löytyi, ja sain aloittaa lääkityksen.

Syyskuusta asti olen syönyt aamuisin 10 mg hydrokortisonia tukemaan lisämunuaisten toimintaa, DHEA-hormonia sekä T3-kilpirauhashormonia. Aloitusannos oli 5 mg päivässä, ja sitä nostettiin kerran viikossa siten, että lopulta joulun tienoilla päiväannokseni oli 60 mg päivässä, neljään erään jaettuna. Lisäksi lopetin lääkärini suosituksesta 11 vuoden käytön jälkeen e-pillereiden popsimisen. Hän näytti minulle oikein kaavakuvista, miten pillereiden sisältämä estrogeeni vaikuttaa aivolisäkkeeseen ja sen kautta kehon omaan hormonitoimintaan. Minun tapauksessani, kun koko systeemi on ihan tööt, oli siis suositeltavaa antaa keholle kunnon lepokuuri. E-pillerit pois, kova treenaaminen pois, paljon ruokaa, vitamiineja ja kilpirauhashormonia purkista korjaamaan syntynyttä vahinkoa.

Kerronpas ensin e-pillereiden lopettamisen seurauksista. Pelkäsin, että saan uuden teini-iän akneineen kaikkineen. Peloteltiin paljon, että kuukautiset voivat olla vaikka miten paljon myöhässä, epäsäännölliset, ja todella kivuliaat. Teininä lähdin aina pois koulusta kipujen takia, joten tietysti tämä vähän arvelutti. Ja myönnettäköön, että kuluneiden 11 vuoden aikana olen ollut yhteensä 9 vuotta enemmän tai vähemmän vakavassa parisuhteessa, joten onhan se ehkäisykeinona ollut... no, helppo.

Niinpä päätös lopettamisesta tuntui kovin dramaattiselta. Mitä nyt tapahtuu?

...

Ei tapahtunut mitään. Ei ihan mitään. No okei, tukka rasvoittuu nykyään vähän entistä nopeammin, mutta sekin on tasoittunut. Mutta ei mitään pahaa. Päinvastoin, romanssi jopa joutui myöntämään, että en ole enää ollenkaan niin itkuinen kuin ennen. Luulin olevani aivan megaherkkä: olen kuitenkin itkenyt Oivariini-mainoksen takia. Pienikin liikutus kirvoitti kyyneleet silmiin. Viimeistään, kun katsoimme "Uneton Seattlessa", enkä minä kyyneleen kyyneltä tirauttanut, kysyi romanssi, että kuka sinä olet, ja mitä olet tehnyt Annalle.

Niin ja ne kuukautiset: ensimmäisen kerran ne olivat kolme viikkoa aikataulusta myöhässä, seuraavalla kerralla kolme päivää. Kesto on lyhentynyt päivillä, eikä kivuista ole tietoakaan. Vielä? Ehkä tämä on vain jotain alkusoittoa.

Siitä ehkäisystä mainittakoon, että tosi paljon oli aivan omaa asennevammaani ja ennakkoluuloani. Jos meininki häiriintyy siitä kymmenestä sekunnista, kun ulkoista ehkäisyä laitetaan paikoilleen, niin jo on hätäistä. Internet on pullollaan kondomeja, jotka eivät tunnu käytössä auton sisäkumilta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ennakkoluulottomasti!

Mutta sitten itse kilpirauhashormoneihin. Kuten sanoin, minulle ei kirjoitettu perinteistä tyroksiinia, vaan T3-hormonia. Tämä vaatii käyttäjältä paljon keskittymistä aluksi, mistä syystä tuntuikin, että koko elämä pyörii lääkkeiden ympärillä. Annostusta nostetaan kerran viikossa, ja ensimmäisten päivien aikana keho saattaa reagoida siihen hassusti. Itselläni esiintyi voimakasta sydämen tykyttelyä ja kuumotuksen tunnetta. Pahimmillaan oli koko ajan aivan järkyttävä hiki. Mutta toisaalta se oli hyvä merkki: ennen palelin koko ajan. Tämä osoitti, että hormonitoiminta sieltä hyrähtää käyntiin. Ja muutaman päivän kuluessa olo tasottui.

Alussa hyvänolon tunne oli pakahduttava. Kuin värit olisivat palanneet maailmaan. Sain aivan hirveästi asioita aikaiseksi. Nyt olo on jo tasoittunut, mutta on jännä huomata, miten tietyt luonteenpiirteet saatavatkin olla itse asiassa vain hormonitoiminnasta kiinni. Olen aina ollut tosi epäjärjestelmällinen, suorastaan kaaottinen. Nyt läheiset ihmettelevät, miten minusta on tullut näin järjestelmällinen. Minulla on paperit kansioissa, ja keittiössä siivoan jälkeni heti, sen sijaan, että tiskivuori kasvaisi pari viikkoa. Kaikenkaikkiaan tunnen oloni pääsääntöisesti energiseksi, onnelliseksi ja tuotteliaaksi.

Olen hiljalleen palannut treenaamisen pariin. Nyt vaan otan kehon varoitusviestit vakavissani: jos tunnen itseni väsyneeksi, jään kotiin syömään ja lepäämään. Mutta neljän kuukauden tauosta huolimatta kunnosa ei ole tapahtunut mitään merkittävää romahdusta. Voimatasot ovat tietysti onnettomat verrattuna entisiin maksimituloksiin, mutta esimerkisi capoeira tuntuu helpommalta kuin ennen. Kai nyt, kun keho ei ole aivan läkähtynyt. Niin, ja se paino on myös pudonnut 7 kiloa. Tuosta vaan. Toki lihasmassaakin on hävinnyt, mutta tuskin kaikki on pelkästään lihasta. Mahdun taas housuihin, joita saatoin käyttää viimeksi 2011, ennen kuin muutin Espanjaan.

Muistutuksena vielä, että eräs endokrinologi olisi passittanut minut psykologille, ja hiustenlähdön takia ihotautilääkärille. Jos epäilet itselläsi kilpirauhasperäisiä ongelmia, hakeudu funktionaalisen lääketieteen edustajan pariin! Taija Somppi Amplia-klinikalla Tampereella on suoraan sanottuna pelastanut minut.

Siinä päälimmäiset, mitä osaisin kertoa. Kysykää jotain! Vastailen mielelläni.

torstai 20. helmikuuta 2014

Huono omatunto ja suorittaminen

Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa sisäisten äänien tutkimisen parissa. Erinäiset tietoisuustaitokurssit ovat johdattaneet oman käytökseni pariin: miksi toimin kuten toimin, ja miten se vaikuttaa elämääni? Mindfulnesshan on tänä päivänä kovaa huutoa, ja yhä useammat haluavat oppia enemmän itsestään.

Olen ymmärtänyt paljon asioita itsestäni - mistä tietyt käyttäytymismallit kumpuavat, ja millaisiin tilanteisiin ne ovat minut vieneet. Esimerkiksi koko tämä kilpirauhassekoilu: olen aina ollut suoriutuja ja selvitytjä, suorastaan taistelija. Sellaista ei ole, mihin minä en pystyisi, ja mistä minä en selviäisi. Itseäni sparraamalla sain koko olemassaoloni uskomaan siihen totuuteen: mieli sanoo keholle, että enemmän ja lujempaa, ja kroppa sanoo, että olkoon sitten niin. Mieli osaa manipuloida kehoa ylittämään itsensä, myös siihen pisteeseen, missä se ei enää ole järkevää saati terveellistä.

Tämän ymmärtäminen merkittäköön ehdottomasti sisäänpäin katsomisen hyviksi puoliksi. Mutta yhtä asiaa minun täytyy siinä kritisoida: elämässä tulee kyllä tilanteita, joissa kolmiosainen joogahengitys tai rusinan perinpohjainen tutkiminen (kuten mindfulness-kurssilaa opetettiin) ei vain toimi. Tulee vastaan niin kamalia tilanteita, ettei niistä pysty järkeilemään itseään ulos.

Eikä hitto vie tarvitse! Kurssilla eräs nainen otti puheenvuoron: hän kertoi elämänsä olevan kaaottista ja kamalaa, lähestulkoon sietämätöntä, ulkoisten seikkojen takia. Miten hän voisi mindfulnessin avulla saada helpotusta?

Varmasti hän voisi saada keskittymisharjoituksilla jotain apua, mutta mietin asiaa omalle kohdalleni. Kun minun elämääni tulee äkillinen paha paikka, regoin siihen huutoitkemällä niin, ettei naapureille varmasti jää epäselväksi. Puhun ystävilleni, itken heille. Itken oravilleni. Menen lenkille ja itken. Mietin, miten epäreilua se on, ja miten kamalaa on, että näin piti käydä.

Koska se on inhimillistä! En ymmärrä, miksi ihmisellä ei saisi olla voimakkaita tunteita, kaikki pitäisi vain hengittää ulos. Samoin, jos joku ihminen elämässäsi on kertakaikkiaan sietämätön. "Ehkä hänessä on vain jotain, mitä näet itsessäsi". Ei! On totta, että joidenkin ihmisten kanssa täytyy vain tulla toimeen esimerkiksi työkuvioiden takia, mutta ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta pitää elämässään ihmistä, josta ei ole muuta kuin pahaa mieltä. Ehkä teiden eroaminen helpottaisi molempien oloa? Elämässä on hyviä ja huonoja aikoja, ja vain se on varmaa, että ne ajat seuraavat toisiaan. Mikään olotila ei ole pysyvää, joten joskus ei auta kuin antaa ajan hoitaa hommansa.

Mikä parasta: tämän kysymyksen esittäjä sanoi kokevansa huonoa omatuntoa siitä, että hän kärsii tilanteesta, jossa on. Että hän ei pysty keskittymisharjoitustenkaan avulla olemaan välittämättä siitä. Huonoa omatuntoa! Siitä, että hänellä on meneillään kamala vaihe elämässä! Moni muu yhtyi samaan: he kokevat huonoa omatuntoa, kun eivät loppurentoutuksessa saa mieltään hiljaiseksi. Tai kun eivät pysty pahan paikan tullen saavuttamaan sitä sisäistä rauhaa.

Mistä kaikesta ihminen voi tuntea huonoa omatuntoa? Tässä vaiheessa tekisi mieli hakata näppäimistöä. Teen sen. esjopfesijogrijogrijogrhioefwhioefjioefijo!!!

Huonon omatunnon kokeminenhan tekee mindfulnessista - juuri näin - suorittamista. Eikö suorittamisesta juuri pyritä eroon? Ja toisaalta taas, miksi se suorittaminen on niin paha asia? Jos minä lopettaisin suorittamisen, painaisin 190 kiloa ja olisin työtön, makaisin sohvalla ja söisin sipsejä. Ei laskujen maksamisen tarvitse olla zen-kokemus. Härregyyd, joku roti siihen mielenrauhaankin!

Ja vielä yksi juttu: joogatunnille mennessä on kyllä hienoa, kun tunnin lopussa ei pääse sieltä salista ulos, kun sinne änkee kyynerpäitä käyttäen seuraava lasti naisia spandexeissaan, että saadaan paras paikka olla tosi ommmm ja zen. Eilen juttelin kaverin kanssa Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta: mitä lähemmäs majapaikkoja tullaan, porukka alkaa kiriä toistensa ohi, että saavat paremman paikan majatalosta. Semmonen pyhiinvaellus sulla, hieno homma, hermanni.

Ahhhhhhhhhhhhhhhh.

Mutta kuten sanoin, on siinä paljon hyvääkin. Kilpirauhaslääkityksen, armollisuuden ja huonosta omatunnosta vapautumisen ansiosta kävin toissailtana lenkillä, ja tulin sen jälkeen kotiin katsomaan elokuvaa. Vedin pussillisen Susu-paloja a:sta ö:hön. Oli hyvää, tuli paha olo, ei haitannut. Paino on pudonnut seitsemän (7) kiloa sen jälkeen, kun lopetin murehtimisen. Käyn nykyään joogassa, capoeirassa, crossfitissä ja salsa-tunneilla, sen mukaan kuin mitä huvittaa, miettimättä, viekö capoeira minulta lihasmassaa, tai saanko syödä banaanin kuuden jälkeen illalla. Tai onko nyt ikävää, kun menenkin illalla nostamaan kahvakuulaa, enkä raivopäisesti yritä opetella niitä capoeira-juttuja.

Ja se on mielenrauhaa! Syö kyttäämättä itseäsi, treenaa niin kuin mieli tekee. Loppuu se hössötys ja huono omatunto!