torstai 26. heinäkuuta 2012

Lajiesittely - CrossFit

Tämän merkinnän myötä minulla on ilo julkistaa uusi sarja tässä blogissa, jota kutsun tylsästi nimellä Lajiesittelyt. Minulla on ilo tuntea hienoja ihmisiä, joilla on hienoja harrastuksia, ja kysäisinkin muutamaa kirjoittamaan tähän blogiin omasta lajistaan. Tavoitteena on saada kasaan sarja tunteen palolla, innostuksella mutta nöyrällä asenteella kirjoitettuja esittelyitä, joiden tavoitteena on innostaa teitä kokeilemaan uusia asioita. Varsinkin, jos iänikuiset reisi-vatsa-pakara-jumpat tuntuvat pursuavan korvista, ja lenkkipolku on aina yhtä Via Dolorosaa.

Minua ette saa tavallisille ryhmäliikuntatunneille enää edes kilon kappaleina. Pienemmäksi täytyy jauhaa tämä likka. Ymmärrän kyllä sen viehätyksen, ovathan nuo pääsääntöisesti tehokkaita tunteja ja vieläpä ihan viihdyttäviä, jos musiikkivalinnat ja ohjaajat ovat kohdallaan, mutta minä koen ryhmätuntien olevan vähän sellaisia, jotka eivät vie oikein mihinkään. Haluan jotain konkreettisempaa, kuin että tänään jaksoin vähän paremmin, hyppäsin korkeammalle siinä yhdessä kohdassa, tai että missään kohdassa ei pitänyt pysähtyä tai jaksoin pumpissa kaikki kyykyt. Tunnin jälkeen kaikki nappaavat juomapullonsa ja vilahtavat paikalta turhia jaarittelematta.

Nyt, en millään tavalla tahdo sanoa, että ryhmäliikunta olisi jotenkin huono tapa liikkua, mutta jos lukijoissa on kaltaisiani, joille joskus liikunnan aloittamisen kynnys on ollut valtaisa muun muassa ryhmäjumppatunteja kohtaan suuntautuneen vieroksunnan takia, kannattaa tätä sarjaa varten vähän höristää korvia. Tiedossa on kiva kattaus jänskiä lajeja, joten hyviä hommia on tiedossa!

Itse aloitan tämän sarjan kertomalla vähän uusimmasta harrastuksestani, jota olen tosin vasta kuukauden tahkonnut, joten en ehkä ole paras kertoja, mutta saatte idean!

Kyseessä on viime aikoina jonkin verran mediahuomiota saanut laji, CrossFit. Muun muassa Elastinen on eräässä haastattelussa kertonut vannovansa tämän lajin nimiin, kehuen sen vievän tavallista punttitreeniä vähemmän aikaa mutta tulosten ollessa tyydyttävät lyhyehkössäkin ajassa.

Lyhyesti muotoiltuna CrossFit yhdistää kaikkia kunnon osa-alueita, kuten voimaa, nopeutta, kestävyyttä, koordinaatiota ja liikkuvuutta intensiivisellä old school-painonnostomeiningillä, yhdistellen siihen saumattomasti kaikkea aina akrobatiasta lähtien. Vastaan voi tulla mitä tahansa tavallisesta kyykkäämisestä haastavampiin painonnostotekniioihin, on leuanvetoa, heitetään viiden kilon kuntopalloa syväkyykystä ponnistaen kolmen metrin korkeuteen, hypitään laatikon päälle, juostaan, punnerretaan, kiivetään hitto soikoon katon rajaan köyttä pitkin.

Yksittäinen varsinainen treeni saattaa kestää vain kymmenen minuuttia, mutta ohjelma tehdään sellaisella intensiteetillä, ettei kymmenen minuutin jälkeen enää edes pystyisi jatkaa.

Lämmittelyjen jälkeen päivän treeni - Workout of the Day eli WOD saattaa olla esimerkiksi seuraavanlainen:

200 m juoksu
15-12-9
Ilmakyykky
Etunojapunnerrus
Rengassoutu
200 m juoksu

Tämä kyseinen WOD oli treeninä ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla, kun osallistuin kuukauden mittaiselle On Ramp - eli peruskurssille. Ohjelma toteutetaan siten, että kellon lähtiessä käyntiin juostaan ensin 200 metriä (täysiä, tietenkin) jonka jälkeen tempaistaan 15 kyykkyä kehonpainolla, 15 punnerrusta ja 15 rengassoutua, jonka jälkeen ilman taukoja siirrytään tekemään kyykyt, punnerrukset ja rengassoudut 12 kertaa, jonka jälkeen vielä 9 kertaa sama kierros. Loppuun juostaan samaa 200 metriä, jonka jälkeen otetaan  ylös aika.

Koska treeni tehdään aikaa vastaan, haluaa kilpailuhenkinen ihminen puristaa itsestään kaiken irti mahdollisimman hyvän ajan toivossa. Esimerkiksi oma aikani kyseisessä treenissä oli kuukausi sitten 8.29, eilen 4.56. Eli jotain kehitystä on täytynyt tapahtua, mutta toisaalta kuukaudessa on myös potkinut itsensä ulos sieltä paljonpuhutulta mukavuusalueelta. Maaliviivan ylitettyäni könähdin suoraan selälleni, huimasi, oksetti ja hauikset tuntuivat repeävän - mutta puolen tunnin päästä olo oli voittamaton!

No, tämä kyseinen treeni olisi varmasti kokeneemmalle CrossFittaajalle suorastaan lämmittelyä. Vaikka toisaalta CrossFitin kauneus on siinä, että kuntotasosta riippumatta se on yhtä rankkaa kaikille. Ohjelmassa yleensä mainitaan painot, joilla tekniikat on tarkoitus tehdä, mutta kun esimerkiksi minä en jaksa vetää yhden ainutta leukaa, tapahtuu skaalaus, jonka tarkoitus on helpottaa tekemistä niin, että saan treenin kuitenkin vedettyä. Leuanvetoa voi esimerkiksi helpottaa kuminauhoilla, erilaisilla välitekniikoilla tai yksinkertaisesti vaihtamalla liikkeen samankaltaiseen mutta kevyempään tekniikkaan, jonka tavoitteena on, että jonain päivänä jaksan vetää leukoja.

Eli olipa tekijä ensikertalainen ja lievästi ylipainoinen, huonokuntoinen ja kehnolla liikkuvuudella varustettu Piia Perusjumppaaja tai itse Herra Hauis, muokataan päivän ohjelma niin, että molemmat ovat varmasti antaneet kaikkensa treenin loputtua.

Mikä oli sun tekosyy?
Esimerkiksi tämän viikon tiistaina Tampereen CrossFit-salilla päivän WOD kuului seuraavasti:

WOD: 10min AMRAP
200m juoksu
10 x raakatempaus + tempausvala 35/25 kg

AMRAP on lyhenne sanoista As many rounds as possible, eli toisin kuin edellisessä treenissä, tässä tehdään kymmenen minuutin aikarajaa vastaan kyseistä kierrosta niin monta kierrosta kuin vain lähtee. Ei varmasti ole hauskaa. Ei varmasti.

Ihana, suurenmoinen laji.

CrossFitiä on arvosteltu internetin palstoilla paljon siitä, että nopeasti tehdessä liikkeiden tekniikat lentävät ikkunasta ja ovat siten vaarallisia, kun painitaan isojen rautojen kanssa. Tähän haluan sanoa kolme asiaa:

1) Hankkiutukaa salille, jossa on asiantuntevat valmentajat. Tampereen CrossFit-salista ei ole kuukauden kokemuksen jälkeen kuin mahtavan hyvää sanottavaa. Kaikki ohjaajat ovat viimeisen päälle ammattilaisia, ja mitä haastavampi tekniikka, sitä kovemmalla silmällä tekemistä seurataan. Turvallisuus on aivan ykkösasia, ja ainakin Tampereella itse tekniikkatunnin kuin itse treeninkin aikana tulee kyllä heti palautetta, jos yrittää kiriä aikaa tekniikan kustannuksella.

2) Tavallisilla kuntosaleilla näkee aika paljon vaarallisempaa ähräämistä, kun varsinkin miehet lähtevät voimien tunnossa tekemään maastavetoa tai kyykkyä ohjeilla, jotka Pera joskus inttiaikoina antoi.

3) Miten voi odottaa, että yksi ohjaaja, jonka täytyy yhtä aikaa tehdä ohjelmaa itsekin, huudella ohjeita, ylläpitää tunnelmaa ja luoja paratkoon, koska kyseessä on LesMills, vielä laulaa biiseissä mukana - kaikki tämä ohjattuaan jo pari tuntia jumppaa sille päivälle - voi edes teoriassa pitää huolen jopa sadan BodyPump-naisen tekniikoista? 

CrossFit on siitäkin kaunis laji, että treenit tapahtuvat suhteellisen pienissä ryhmissä, jolloin tuntuu kuin käytössä olisi oma Personal Trainer, joka samalla kun vahtii tekniikkaa, huutaa naama punaisena tsemppaamaan vielä viimeiset punnerrukset ja kyykyt ja ne helvetin dipit. Itsekseen treenatessa kun saattaisi helpommin ajatella, että tänään ei huvita tehdä niitä dippejä, teenpä sittenkin jotain muuta, kivempaa.


Eli: Jos kiinnostaa kunnolla haastaa itsensä ja katsoa, mihin pääsee kun kunnolla rypistää, ei muuta kuin CrossFitiä kokeilemaan!

Kuvat ovat muuten röyhkeästi otettu CrossFitin ja Trainer Thought of the Day-Facebook-sivuilta. Eivät ole minun. Älkää haastako oikeuteen.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa

Sain vihdoinkin kunnon netin kotiin - edellisessä ei ollut muuta vikaa kuin että se latasi jokaista sivua viisi minuuttia - joten nytpä alkaa lyyti kirjoittaa.

Ensimmäinen aihe, jota haluan varsinaisesti tässä blogissa käsitellä, on sellainen aihe, joka vain täytyy tiedostaa, kun aletaan harkita elämäntaparemonttia. Nimittäin väittäisin, että suurin osa ihmisistä on mahdottoman mukavuudenhaluisia. Se tyyppi kyllä valehtelee, jos väittää, ettei koskaan nauti vaikkapa laiskanlinnassa röhnöttämisestä, hyvästä ruuasta, kuivista sukista ja pehmeästä, ehjästä ihossa itsessä. Miksipä ei olisi, onhan lämmin peitto kylmänä talviaamuna suurenmoisen hykerryttävä kokemus! Suurin osa pitää em. asioista ainakin enemmän, kuin selkäänsä saamisesta.

Ongelma tulee siinä, jos mukavuudenhalu kasvaa niin suureksi, ettei sen rajoja uskalleta tai haluta kokeilla. Syitä kokeilunhaluttomuuteen voi olla useita, aina itse mukavuudenhaluisuuden lisäksi myös vaikkapa ujous tai epäonnistumisen ja itsensä nolaamisen pelko. Varsinkin meillä Suomessa varmasti itse kukainenkin on saanut osansa siitä, kun jo peruskoulussa korvat helottivat punasta, kun opettaja ja muut tuijottivat vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa, että näinköhän se taittaa niskansa pukkihypyssä tai tulee naama edellä maahan rekeissä rimpuilemisesta. Jos liikunnan ilolta on taitettu niskat jo varhaisnuoruudessa, on kaikin puolin ymmärrettävää, ettei yksilö hingu uudestaan pilkattavaksi.

Valitettavasti tilanne on kuitenkin, kuten tämä nerokas kaavio osoittaa:

Suuri osa ihmisistä pysyttelee aina siellä pehmeässä ja lämpimässä, toistaen vuodesta toiseen samoja rutiinejaan, käydän samassa kaupassa, tehden samaa työtä, asuen samassa kaupungissa, tehden samaa naistenlehdestä viisi vuotta sitten poimittua kuntosaliohjelmaa samoilla painoilla, valiten aina saman merkkisiä tuotteita; tähän väliin voisin muistella edesmennettä isioäitiäni, joka ei kauppalapun kirjoittamisen yhteydessä kyllin voinut korostaa, miten tärkeää oli saada nimenomaan Saarioisen punajuurisalaattia ja oululaisen jälkiuunileipää, ja ne piti hakea samasa kaupasta.

Niin, en nyt kehoita, että menkää, ihmiset: leikatkaa hiuksenne lyhyiksi, jättäkää puolisonne, muuttakaa Kuubaan ja alkakaa harrastaa riippuliitoa. Mutta taas valitettava(?) tosiasia on, että se ei ole aivan keksitty se maailman vanhin iskulause, että no pain, no gain.

Yleensä pyrimme tekemään asioita, joissa olemme lähtökohdin hyviä, tai jotka ovat mukavia. Uusi tai "luontaisesti" hankala jätetään yleensä kokeilematta tai ainakin yhden kokeilukerran jatkamatta, kuvitellen, että joku muu laji voisi olla enemmän "mun juttu".

No, onneksi meillä on paljon lajeja joista valita, mutta on vakavan harkinnan paikka, kannattaako pidättää rauhallisessa kävelyssä koko ikänsä vain sen takia, että muut lajit tuntuvat hankalilta. Kehitys vaatii jonkinlaista ylikuormitusta, uudenlaista ärsykettä, rajojen rikkomista ja joskus myös vähän ärräpäitä, kuolaa ja kyyneleitä tapahtuakseen. Ihan asiassa kuin asiassa.

Hyvä uutinen on se, että päättäväisellä asenteella ja pitkäjänteisellä työskentelyllä se vaikea asia muuttuu suurin harppauksin helpommaksi. Kehityskaari on huikea ja erittäin palkitseva, kun hermosto, lihakset, nivelet ja koko systeemi tottuu uudenlaiseen ärsykkeeseen. Lyhyesti: kehityt todennäköisemmin nopeammin siinä missä olet huono kuin siinä missä olet jo tosi hyvä.

En tarkoita myöskään sitä, että kaikkien sohvaperunoiden pitäisi nyt lähteä juoksemaan itsensä oksennukseen asti. Joskus jo lenkkareiden sitominen voi olla mukavuusalueen äärilaidoilla heiluva kokemus. Mukavuusalueessa on kuitenkin sellainen ihastuttava ominaisuus, että mitä enemmän sen reunoja kutittelee, sitä pitemmälle se vetäytyy. Ja näitä rajoja luulisi jokaisen olevan halukas laajentamaan!

Muistatteko, kun lapsena oli sietämättömiä kasvukipuja? No, tilannehan on tämä:

“You can only grow if you are willing to feel awkward and uncomfortable when you try something new.”
-Brian Tracy-

Joten arvon naiset ja herrat, oli lajinne mikä tahansa, oli se fyysinen tai henkinen suoritus: nyt se pumppu tekemään sille tarkoitettua työtä. Jos räkä, kyyneleet, hiki tai kuola lentää jossain vaiheessa, miettikää sen olevan vain entisen mukavuusalueen seinämien pyrkivän sinusta ulos. Niin, tai läskin. Jos saat rakkoja ja haavoja, on uusi elämä pyrkimässä sisään sinuun. Siinä saattaa vähän pintaverkkoa rikkoontua, mutta anna sille mahdollisuus, ja se osoittautuu sen arvoiseksi. Mitenpäs se tunne, kun juokset ensimmäiset viisi kilometriä putkeen? Tai kun vedät ensimmäisen leuan? Opit tekemään kärrynpyörän tai hitto vieköön, saat nostettua penkistä edes yhtään mitään muuta kuin verenpaineesi?

Koska uusien kykyjen löytäminen itsestään voi mullistaa elämänlaatusi. Sillä:







tiistai 3. heinäkuuta 2012

Back in business

Uskomatonta, miten tämä elämä heittelee. Vuosi sitten tähän aikaan pureskelin hermostuksissani kynsiäni, tietäen, että muutto Espanjaan on edessä vain kahden kuukauden kuluttua.

Nyt istun uudessa asunnossani Tampereen keskustan tuntumassa, enemmän tai vähemmän purettujen muuttolaatikoiden hävityksen kauhistuksessa, yrittäen ymmärtää, mitä kulunut vuosi oikein piti sisällään.

No, se piti sisällään...

...suurenmoisia ihmisiä, suurenmoista ruokaa...
...kotiinkuljetus-sushia (PALJON! Ja USEIN!)

...myös uusien lajien opettelua...

...melkoista maisemaa (myös aftersunia, huh!)...

...oman kehon rajojen kokeilua...

...

...suurenmoisia ihmisiä, tunnelmallisia ruokailuhetkiä...

...tunnelmallisia hetkiä parvekkeella viinipullon kera...

...fiestaa, rakkautta, rakkauden fiestaa...

...suurenmoista ruokaa...

...fiestaa...

...!!!...

...pieniä juhlahetkiä...
...isoja juhlahetkiä...
...Yhtä elämän juhlaa! (Vaikka viimeinen kuva on Kemistä.)



No, nyt onkin sitten tilinteon hetki. Vaikka Espanjassa tuli liikuttua paljon, ei se mitenkään voinut kompensoida tuota ylitsepursuavaa elämäntyyliä.

Fyysisesti olen ehkä paremmassa kunnossa kuin ikinä, mutta ei pidä olla erityisen fiksu tajutakseen, että farkunreunasta pursuaa yli.

Onneksi meillä on siihen lääkkeet. Eilen juhlistin kurinpalautusta haalimalla jääkaapin täyteen maitorahkaa, maustamatonta kanaa, tofua (yritän siirtyä asteittain minimalistiseksi lihansyöjäksi), tuoreita vihanneksia, kananmunia - ja ennen kaikkea, suomalaisia mansikoita.

Eilen oli myös ensimmäinen tunti CrossFitin peruskurssia. Voin varovaisesti vannoa olevani koukussa jo nyt, vaikka tämä kuva osoittautui harvinaisen totuudenmukaiseksi:

Nyt aamulla tuntuu iloisesti erityisesti yläkropan lihaksissa. Niin pitääkin! Hyvä! Ihanaa! Lisää!

Aamulla rohkenin myös nousta vaa'alle ensimmäistä kertaa melkein vuoteen. On muuten aika vaikea arvioida omaa painoansa - tuntuu, kuin olisin voinu painaa mitä tahansa kuudenviiden ja seitsemänviiden välillä. Kuitenkin ennen vaa'allenousua tein empiirisen kokeen...
25.5.2011...
...3.7.2012.
Ei muuten ole humpuukia, että nuo kehonrakentajat ynnä muut lihaksiansa esittelevät henkilöt vetävät rullasta väriä ihoon ennen lavalle nousemista. Käsivarsi näyttää melko huomattavasti virtaviivaisemmalta jälkimmäisessä kuvassa. Vai johtuuko se sittenkin intensiivisistä capoeira-treeneistä? Vai ehkä vähän molemmista?

Oli miten oli, mekko ei kyllä mennyt päälle todellakaan mitenkään helposti. Se vaati nitkuttelua ja uloshengitystä. Ylemmässä kuvassa painan muistaakseni suurinpiirtein 62 kiloa, ja tänä aamuna, jälkimmäisen kuvan kohdalla... dun dun dun... virallinen painoni Espanjan jälkeen on 66,2 kiloa. Huomattavasti odotettua armollisempi lukema, mutta valitettavasti se vaaka kun ei kerro kokototuutta. Lihasmassaa on lähtenyt sieltä, mihin rasvaa on tullut. Niin se vain on. Mahasta on tullut melkoinen röllykkä.

Noh.

Listalta löytyy paljon proteiineja, laadukkaita hiilihydraatteja, vihanneksia, kauden marjoja ja hedelmiä, paljon vettä, vain maltillisesti alkoholia (silloinkin mieluiten jotain muuta kuin sokeripommidrinkkejä), ja kerran viikossa vapaapäivä. Liikuntalukujärjestyksessä lukee tällä hetkellä, että kolme kertaa viikossa CrossFit puolitoista tuntia, joka tosin pitää sisällään pääasiassa tekniikkaa. Lisäksi aamuaerobista, niin pitäisi joulukuun 17. päivään mennessä olla tytön siinä kunnossa, että mies häviää vedon ja joutuu maksamaan sadan euron arvosta kolmen lajin illallista hienossa ravintolassa. Vedon ehto oli, että paino saa olla enimmillään 60,9 kiloa.

Eli noin puoli vuotta aikaa pudottaa 5,3 kiloa. Luulisi olevan helppoa - vaan miten käy?

Ok go!