torstai 28. helmikuuta 2013

Oman elämänsä urheilija

Olen ollut viime aikoina nenä kiinni ensiviikon viikonloppuna järjestettävän CrossFit level 1-ohjaajakurssin ennakkomateriaalissa. Siinä on reipas sata sivua täyttä asiaa ja ahaa-elämyksiä. Materiaali lähtee liikkeelle aivan ruohonjuuritasolta, siitä kysymyksestä, mikä ylipäätään tekee urheilijan.

Opuksen mukaan jokaisella terveydestään välittävällä ihmisellä olisi syytä olla liikunta- ja ravitsemustottumustensa pohjalla tavoite pyrkiä olemaan urheilija - tai athletestä englanninkielisessä materiaalissa sanotaan. Eikös se käänny periaatteessa urheilijaksi? Perusteeksi tarjottiin, että läpi elämänsä kunnostaan huolehtineet vanhukset voivat olla fyysisesti melkein paremmassa iskussa, kuin "nykyajan" 25-vuotiaat. Varmastikin näin - vai mitäs tuumaatte tästä kuusikymppisestä herrasta?


No, jos nyt ei olekaan tarkoituksenmukaista, että kaikki meistä näyttäisivät tuossa iässä ammattikehonrakentajilta - saati missään iässä - on mielestäni kuitenkin tässä ajatuksessa aivan perää. Vaika urheilu tai liikunta ylipäätään ei olisi elämässäsi kiinnostuksenkohde numero yksi, olisi sillä syytä olla ainakin kolmen parhaan joukossa. Jokainen tosin määritelköön omalle kohdalleen, mikä se "urheilija" juuri sinun elämässäsi, sinun lähtökohdissasi on.

Vaiko eikö? No mitenkäs nämä:

1. Kiität vanhana

Niin, onhan se vähän hassua. Tuntuu epätodelliselta edes ajatella, että mennään johonkin paikkaan, jossa heilutellaan vähän jotain puntteja tyhjä katse silmissä tai juostaan pururataa ympäri hiljaisuuden kohistessa korvien välissä sitä varten, että vanhana saadaan edelleen ne purkit auki, jaksetaan nousta portaita ja siis ylipäätään ollaan elossa. Kuitenkin liikunnan tai elämäntaparemontin aloittamisella missä elämän vaiheessa tahansa on suora vaikutus päivittäisen lääkityksen määrään siellä elämän ehtoopuolella - ja jopa sitä ennenkin. Ei ole harvinaista, että suuren painonpudotuksen myötä esimerkiksi saadaan luopua verenpainelääkityksestä tai parannutaan kakkostyypin diabeteksestä jo keski-ikäisenä, puhumattakaan, miten suuri vaikutus sillä on esimerkiksi laadukkaiden elinvuosien määrään. Lihaksiston heikkoudesta ja osteoporoosista johtuvat ongelmathan ne yleensä vievät meidät vanhainkoteihin muiden hoidettaviksi. Rampattuani oman isoäitini takia erilaisilla vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa kymmenen vuoden ajan, ei ole kauhean vaikea tehdä tätä valintaa.

Itse mittaisin terveyttäni mieluummin noustujen portaiden kuin otettujen pillereiden määränä. Tämän pitäisi olla aivan itsestäänselvä asia, mutta hyvä siitä on kuitenkin välillä muistutella. Miltä sinun vanhuuden päiväsi näyttävät nykyisillä elintavoillasi?

Kuva: Randal Setzler/CrossFit
2. Ei ole aikaa

Otin yksi päivä kellosta aikaa, kauanko minulla meni ruoanlaittoon koko päivänä. Napsautin sekuntikellon päälle joka kerta, kun astuin jalallani keittiöön ruoanlaittotarkoituksissa. Tulos: 25 minuuttia. Koko päivästä. Tässä ajassa valmistin aamiaisen tälle ja huomiselle päivälle (keitän aina kahden aamun puurot yhdellä kertaa, jolloin joka toinen aamu ei tarvitse kuin lämmittää eilisen jämät), paistaa kanat ja keittää riisit myöskin tälle ja huomiselle päivälle, joka sekin lyhentää huomisen ruokaan käytettävää aikaa, pussittaa ruuat annoskokojen mukaisesti pieniin pusseihin - ja paistumista tai kiehumista odotellessa siivota keittiön. Illalla meni kaksi minuuttia, kun otin jääkaapista rahkapurkin ja turautin siihen sekaa hunajaa ja pähkinöitä.

Sama pätee liikuntaan. 90-luvulla eli sitkeästi luulo, että vasta tunnin jälkeen liikuntasuoritus alkaa polttaa rasvaa. Tästä syystä porukka usein viettääkin salilla, jumpissa tai lenkillä melkeinpä puolipäivää. Tästä seuraa negatiivinen kierre, kun sinne salille ei edes huvita mennä, kun siellä menee niin turkasen kauan. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että vähemmän on edemmän, ja laatu korvaa määrän - onneksi! Itse ainakaan harvoin jatkan yhtä liikuntasuoritusta tuntia enempää, keskimääräisen yhtäjaksoisen session kestäessä keskimäärin 40 minuuttia.

Paljon puhutaan vieläkin pitkäjaksoisten ja matalatehoisten aerobisten suoritusten suotuisasta vaikutuksesta rasvanpolttoon. Totta sinänsä, mutta suosittelisin tällaisia harjoituksia ennen kaikkea liikuntaa vasta aloitteleville ja henkilöille, joilla on huomattava määrä pudotettavaa. Kehon tottuessa liikuntaan voidaan lisätä intensiteettiä keston kustannuksella. Reippaalla puolen tunnin hölkällä kun on pitkäkestoiseen tallusteluun verrattuna aivan yhtälainen vaikutus absoluuttiseen kulutetun rasvan määrään.

Summa summarum: Jos päivästä ei ole aikaa yhteensä noin tuntia sekä terveellisen ruoan valmistamiseen että pieneen liikuntapyrähdykseen, suosittelen harkitsemaan elämäsi uudelleenpriorisointia. Mitä tarkoitusta palvelee tällainen itsensä turboähkääminen? Miksi haluat antaa itsestäsi työlle tai muille kiireille niin paljon, että kadotat itsesi siinä samalla?

Eräs yksinhuoltaja-asiakkaani kertoi lapsensa kysyneen äidin viettäessä nykyään paljon aikaa salilla, että onko tämä nyt sitten aina tällaista. Äiti oli vastannut, että äidin täytyy nyt vähän treenata, että jaksaa sitten taas paremmin leikkiä lapsen kanssa. Vastaus oli kuulunut seuraavasti: "Ai, no sitten." Asiasta päästiin yhteisymmärrykseen, ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä. Jos siis tuntuu siltä, että liikuntaan käytettävä aika on pois perheeltä, parisuhteelta tai töistä, ajattele asiaa näin: paremmassa kunnossa ja terveenä jaksat antaa enemmän näille tärkeille asioille, ja ennen kaikkea saatat jopa pidentää aikaa, joka sinulla on vietettävänä rakkaittesi kanssa, ennen kuin se pakollinen meidät kaikki joskus korjaa.

Joko on lenkkikengät jalassa?

tiistai 12. helmikuuta 2013

Se on sitä, tää on tätä!

Esitän alkuun kuva-arvoituksen: mistä kohusta tässä on kyse?


Aivan, aivan. Euroopan johtaviin kuuluva pakastetuotteiden valmistaja Findus on narahtanut hevosenlihan käytöstä lasagne-pakasteissaan. Vyyhdin purkautuessa syylliseksi osoittautui alihankkija, joka pääsee nyt käräjille sopimusrikkomuksesta ja petoksesta.

No, aiheesta sinänsä: jos sanotaan, että lehmää on, niin lehmää on oltava. Mielenkiintoista kuitenkin sinänsä, että taannoin myös kotoisemmista eineslihapullista nousi kohu. Kun sääntöjen mukaan tuotteen ainesosaluettelon ensimmäisenä olevaa tuotetta pitäisi olla tuotteessa suhteessa eniten, paljastuivat lihapullat todellisuudessa pikemminkin kanannahka-vesi-ynnä muuta-pulliksi. Aikansa tästä jaksettiin mölistä, mutta sitten tyydyttiin vähin äänin porukalla siihen, että einesruoassa nyt yleensä on vähän mitä sattuu.

Tässä ollaan taas lihansyönnin peruskysymysten äärellä: olisiko kohu ollut yhtä valtaisa, jos naudanliha olisikin osoittautunut esimerkiksi sianlihaksi, joka kuitenkin naudan tavoin on tuotettu teuraalle? Että tarpeeksi läheltä liippasi? Sen sijaan juuri hevosen muhjuttaminen lasagnen sekaan tuntuu räikeältä loukkaukselta sekä ihmisyyttä että eläinten oikeuksia kohtaan. Vakavampi rikos olisi enää ollut survaista vähän mustia sapuskaan sekaan.

Aihetta voi vielä vähän laajentaa: ihmisillä on ihastuttava taipumus valtaisaan kaksinaismoralismiin. Jonkin aikaa sitten Oulun kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinonen myönsi julkisesti polttelevansa pilveä viihdetarkoituksessa silloin tällöin. Siitäkös tiedotusvälineet suivaantuivat, ja Kalevan pääkirjoitusta myöten asetettiin kyseenalaiseksi Heinosen koko sopivuus luottamustehtäväänsä.

Ja kun media on napauttanut kuulakärkikynänsä kiinni, jotkut muut vastaavasta luottamuksesta nauttivat puuhastelivat ties mitä omissa oloissansa. Esimerkiksi riipaisevat kovan kännin ja laulavat kotikaraokea twelvaripäkki päässä. Ja käyvät sitten pienellä ilta-ajelulla. Jos oikein huono tuuri käy, läsähtää rikosrekisteriin merkintä kuolemantuottamuksesta. Suurin osa kuitenkin pääsee pälkähästä, ja jatkaa puhtoisella imagollaan vaativassa työssänsä, olematta kuitenkaan lainkaan sen pätevämpiä tai epäpätevämpiä työssänsä kuin Heinonen, joka erottui kollegoistaan vain myöntämällä inhimillisyytensä.

No, se politiikasta. Mutta kaksinaismoralismia yhtäkaikki: miksi esimerkiksi natriumglutamaattia nyt niin kauheasti demonisoidaan, mutta kuitenkin pahoinpitelemme itseämme monenlaisella teollisuusjätteellä, joka on sokerilla ja/tai suolalla suussa hyvältä maistuviksi valmistettu? Eiköhän jokainen siihen sipispussiin tarttuessaan tee sen valinnan, että tässä nyt saattaa olla jotain sellaisia ainesosia, jotka ovat pahaksi terveydelleni. Niistä vähäisin nyt ehkä on kuitenkin se natriumglutamaatti.

Luomusuklaa lihottaa yhtä paljon kuin tavallinen suklaa. Alkoholin liikakäyttö on varmasti vähintään yhtä huonoksi ihmisen psyykkeelle, ihmissuhteille, läheisille ja yhteiskunnalle, kuin aiemmin mainitun huumausaiheen liikakäyttö. Ja voi ei, margariini on kamalaa teollista huttua, hän sanoi ja kaatoi lisää siideriä lasiinsa.

Selvyydeksi haluan korostaa, että en itse edes polta tupakkaa saati missään nimessä halua kannustaa ketään kokeilemaan laittomiksi luokiteltavia huumeita, mutta lähinnä siitä syystä, että ne nyt sattuvat meidän lakiemme mukaan olemaan laittomaksi luokiteltavia. Ikuisuuskysymys, joka alkaa ikiliikkujan ominaisuudessaan olla jopa jo melko turhauttava, kuuluukin, mikseivät sitten esimerkiksi juurikin tupakka, kahvi tai vaikkapa sokeri ole yhtälailla kriminalisoituja tai vähintäänkin saanniltaan rajoitettuja?

Kaksinaismoralismi sen kuin jatkuu: ehkä turhauttavimmillaan se on silloin, kun karsitaan ruokavaliosta pastat, riisit, peruna ynnä muut hiilihydraatin lähteet, mutta kuitenkin päivittäin mussutetaan makeita tai suolaisia herkkuja, täynnä tyhjiä kaloreita ja transrasvaa. Öööö?!

Mitä Findusin hevosiin vielä tulee, suosittelen jokaista tietysti valmistamaan ruokansa alusta asti itse - tietääpä, mitä saa. Mutta sitäkin enemmän suosittelen terveen järjen käyttämistä ruokailuun liittyvissä valinnoissa. Tai ainakin suuren kuvan hahmottamista voi harjoitella. Jos itse hoidan itseni säännöllisen epäsäännöllisesti lievän etanolimyrkytyksen tilaan, ei voi olla varaa nillittää kanannahkajauheesta lihapullissa. Jos niitä kerran on pakko ostaa, olisi syytä tuntua pahalta ihan jostain muusta syystä, kuin sen arominvahventeen takia.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hömppähaaste

Minulle osoitettiin tällainen hömppähaaste jonkin aikaa sitten! Se on peräisin Lauralta. Kiitos, Laura - vaikka olen aina aivan hädissäni siitä, kenelle jaan nämä eteenpäin...

Säännöt:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi


Mutta mikäs sen mieluisampi puheenaihe, kuin mie itte! Joten:

1. Olen täysin kyvytön ja lahjaton numeroiden kanssa. En osaa alkeellisia päässälaskuja, ja esimerkiksi kellonaikojen hahmottaminen tuottaa joskus ongelmia. Onko klo 17 seitsemältä vai viideltä? Minun täytyy tarkistaa kaikki kellonajat aina tuhat kertaa, mieluiten sanoa ne ääneen. Painajaismaisin tilanne on, jos täytyy luetella toiselle numerosarja. Tulee kauhea paine, että sanonko nyt oikein. Jos tuijotan numeroa 8 mutta sanonkin kaksi. Kyllä se on kuulijan vastuulla. Vasen ja oikea sama homma. Miksi ne vaihtavat paikaansa alvariinsa?!

2. Muutenkin olen yleensä "luonnostaan" hyvä kaikessa, missä olen erityisen hyvä. Tämän takia esimerkiksi personal training- tai urheiluhierojan koulutus osoittautui uudenlaiseksi tilanteeksi elämässä, kun piti oikeasti päntätä ja opiskella asioita, joita ei voinut tietää maalaisjärjellä. Neljä vuotta korkeakoulussa menivät melko pitkälti intuitiolla. En tainnut lukea yhtään tenttikirjaa oikeasti läpi, ja silti tuli riipaistua ihan hyvät paperit. Kun puppulausegeneraattori toimii, toimii aika moni muukin asia.

3. Olen universumin suurin itkupilli. Ei paljon tarvi, niin minä jo märisen. Tämä on geeneissä: äiti kertoi lapsena itkeneensä, kun talonmies lähti kesälomalle. No, en ehkä ole vieläkään äitini veroinen tunteilija, mutta "vielä itkisin enemmän kuin kukaan muu, vielä äitiänikin paremmin." Olen oikeasti itkenyt Oivariini-mainoksen takia.

Voitte vain kuvitella, millaista iloittelua ovat itkuleffat. Pahimmat hyperventilaatiohuutoitkuleffat ovat olleet Loppuelämäsi ensimmäinen päivä, Billy Elliot, P.s. Rakastan sinua, Hachiko ja Moulin Rouge. Eikä mitään pientä nyyhkimistä, kun leffan aikana nukahtaneen poikaystäväni olen herättänyt ravitselemalla tämän hereille, huutoitkien että älä kuole ikinä. Mutta myös ilosta, toisaalta: kun se ylipainoinen tiputtaa 40 kiloa televisiossa, itken loppupunnituksessa. Pari kertaa myös asiakkaan kanssa olen liikuttunut kyyneliin. Että näin.

4. Olen tosi kiinnostunut tähdistä, avaruudesta ja maailmankaikkeudesta, vaikka ks. kohta 1. Jos joku selittää minulle jotai supermassiivisista mustista aukoista ja maailmankaikkeuden lainalaisuuksista, olen loputtoman kiehtoutunut, vaikka tyyppi voisi yhtä hyvin puhua Xulua. Kävin jonkin aikaa sitten Jyväskylässä planetaariossa: esityksen jälkeen ystävät väittelivät sujuvasti jollain suomelta etäisesti kuulostavalla kielellä. Oma kontribuutioni keskusteluun kuului kutakuinkin seuraavasti: "Värejä! Huiseja värejä! Ja täysiä mentiin mustaan aukkoon! Wwwuuussssshhhh! Heheheh ooh!"

5. Tämä kohta ei ehkä yllätä ketään, mutta olen pienten nisäkkäiden suuri ystävä. En kestä, miten suloisia ovat kaikki pienet ja karvaiset ja nappisilmäiset elukat. Voisin pussailla niitä päivät pitkät. Koska kohta 3, itken aina, kun pienille ystävillemme tapahtuu jotain ikävää. Kerran jossain tv-ohjelmassa mustasukkainen mies laittoi perheen marsun pussiin ja paiskasi pussin ovenkahvaan. Olin 17-vuotias. Juoksin paniikissa huutaen, itkien ja mölisten pois television luota. Vieläkin ahdistaa ajatus. Ei tuollaista saa näyttää televisiossa! Ja ai niin, kun ensimmäinen perheemme gerbiili kuoli, juoksin pää edellä puutarhan oveen huutaen, että tappakaa minut. Tuntui pahalta. Krhm...

6. Olen huono meikkaamaan. Meikkaan itsestäni sujuvasti krapulaisen transun näköisen. Hienosti menee!

7. Olen impulsiivinen ja yllytyshullu. Se mieli myös muuttuu suhteellisen nopeasti. Innostun kaikella innostuksellani, mutta innostus saattaa myös lopahtaa yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Keskeneräisiä projekteja - niitä on.

8. Olen onnekas paskiainen. Kaikki menee aina tosi hyvin, ja homma kuin homma onnistuu! Jos ei onnistu tai mene hyvin, niin, noh, se oli tyhmä juttu muutenkin. "Om jag svarade fel var det en dum fråga."


maanantai 4. helmikuuta 2013

Koska maailman paras laji

Olin viikonloppuna mukana todistamassa, kuinka CrossFit on yksi hienoimmista tietämistäni lajeista: Tampereella järjestettiin WinterWar-kisa, järjestyksessään toinen CrossFitin parissa kisailtu Suomenmestaruuskisa. Huhujen mukaan järjestäjä oli varautunut, että paikalle vaeltaisi pari-kolmesataa lajin seuraajaa. Väärin: koko paikka nitisi liitoksissaan, kun yli tuhat hurmiollista kannattajaa mylvi urheilijat huippusuorituksiinsa.


Melkein nukuin onneni ohi, kun en flunssaltani ollut saanut unta edellisenä yönä. Hetken olin jo luopunut ajatuksesta, kun tiukkasanainen tekstiviesti komensi minut paikalle. Saavuin kohteeseen puolenpäivän aikaan, kun kisatunnelmissa oli pöhisty kahdeksasta asti. Porukkaa oli kuin pipoa, ja heti sisään astuessa kouraisi mahanpohjasta: ei heipparallaa, mikä meininki, mikä möly, mikä älytön tsemppi ja yhteisöllisyys.

Karsinnat tapahtuivat viiden eri lajin kautta finaaliin, johon karsiutui kymmenen parasta miestä ja naista. Lajeina olivat:


Laji 1

3 kierrosta
  • 9 x Burpee box over käsien irroituksella 60cm/50cm
  • 12 x Chest to bar/Leuanveto
  • 15 x Kahvakuulasving 32kg/24kg

Laji 2
Miehet 13 min cap, naiset 15min cap
  • 10 Tempausta riipusta 60kg/35kg
  • 2000m soutu

  • 10 Tempausta riipusta 60kg/35kg

Laji 3
3min AMRAP:
  • Tuplanaruhyppy
Mahdollisimman monta tuplanaruhyppyä 3 min aikana.

Laji 4
Clean & Jerk ladder
Painot:
  • Miehet: 70, 80, 90, 100, 105, 110, 115, 120, 125, 130
  • Naiset: 40, 50, 55, 60, 65, 70, 75, 80, 85, 90

Laji 5
9 min AMRAP (16 parasta tekee tämän):
  • 10 Tempaus käsipainolla vuorokäsin 25kg/15kg
  • 20m Farmarikävely 2x20kg/2x10kg
  • 10/5 Käsilläseisontapunnerrus

FINAALI
15min cap - 10 parasta tekee tämän:
  • 10/5 MU
  • 10 Maastaveto 150kg/90kg
  • 20 Varpaat tankoon

  • 2 Köysikiipeily
  • 10 Etukyykky 100/60kg
  • 20 Varpaat tankoon
  • 
2 Köysikiipeily
  • 10 Tempausvalakyykky 80kg/40kg
  • 20 Varpaat tankoon
  • 
2 Köysikiipeily
  • 5/3 MU




Finaali ohi - kaikki on annettu, maat myyty ja metsät poltettu
Kahdeksan tunnin jalkoja kivistävä, flunssainen seisontamaraton päättyi huikeasti CrossFit Tampereen Mikko Aronpään suvereeniin voittoon miesten sarjassa. Naisten ykkössijan pokasi CrossFit Oulun Essi Koskinen. Hyvistä kaupungeista tulee parhaat CrossFittaajat!

Miksi minä erityisesti rakastan tätä lajia on sen vailla vertaansa oleva kaikki kaikkien puolesta-yhteisöllinen fiilis. Vaikka seurat näennäisesti kilpailevat toisiaan vastaan, nähtiin naisten finaalissa tilanne, jossa johtoasemasta mitteli kaksi naista - ja kun toinen piti tauon käsittämättömän megalomaanisen finaalijöötin pilkkomisessa, kävi hän kannustamassa peränpitäjää hankalassa paikassa. Niin vilpittömän urheiluhengen edessä ei voi kuin tuntea hurmiollisia tunteita. Samoin kun joku kisailijoista ylsi odottamattomaan suoritukseen, oli koko kisakansa seurasta riippumatta korvia huumaavaan mylvinnän avuin mukana nostamassa sitä painoa.

Tämä, hyvät naiset ja herrat, on sitä urheiluhenkeä! Rehellistä ja reilua kisaamista ennen kaikkea itseään vastaan, mutta kaveria ei jätetä hiihtokilpailuissa. Jos tällaista asennetta istutettaisiin tulevaisuuden toivoihin jo peruskoulusta - sen sijaan että opettajan lellikit valitsevat ensin kaverinsa, sitten nopeimmat, ja vasta viimeiseksi ne tulevaisuuden syrjäytyjät - olisi... No, kaikilla ihan hitosti paljon parempi olla.

Tästä turkulaisen neitokaisen (nimi?! Apua!) tyylinäyte, miten kevyesti nousee 75 kiloa. Clean&jerk kyeessä.


Tästä voimaantuneena kävin sunnuntaina lopultakin sijoittamassa painonnostokenkiin.



Tämän päivän koeajo osoitti, että sijoitus oli oikea - johan lähtee vanhalla juminilkalla se kyykky aivan eri tavalla. Vähän tässä leikittelen ajatuksella, että kahden vuoden aikaikkunalla yrittäisin itsekin päästä kisailemaan. En ikinä sijoittumaan, mutta pääsemään edes kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Siellä on kyllä sen verran kovia tätejä tekemässä, että töitä teettää. Mutta mitä jos...