Tänään aamulla yllätin itseni ja samalla koko universumin: kello herätti vähän ennen yhdeksää, ja ikkunapelteihin rämisevästä kaatosateesta huolimatta tein sen, mitä aina niin tehtyäni lupailen, etten tee enää ikinä: annoin joogalle vielä yhden mahdollisuuden.
Vähän taustoja: olen maailmanhistorian jäykin ihminen. Aivan oikeasti. En liiku mihinkään. Kylmiltään ei ole mitään mahdollisuuksia saada istualtaan varpaista kiinni. Ei mitään.
Tähän malliin:
Ja tässä olen siis ollut tänään jo joogatunnilla. Eli ymmärrätte yskän: maailman jäykin ihminen, kuin olisi paiskattu reumalla, MS-taudilla ja yhteen luutuneilla selkänikamilla. Ei mitään mahdollisuuksia.
Sanomattakin selvää, ettei tällainen ole nuorelle urheilijalle - eikä yhtään kenellekään - kauhean terveellistä. Ongelma vain on siinä, että jäykkyydestäni johtuen olen kehittänyt uskomattoman vihasuhteen venyttelyyn. Se ei ole millään tavalla nautittavaa. Olen hankalassa asennossa, täristen ja hengitystä pidättäen, raajat puutuvat ja ohimosuoni poksahtaa. Rentoudu, hengitä rauhallisesti, kuuntele kehon ääniä... HELEPPO SE ON SUN SANUA!
No, ennen joogaa ei kuulemma saisi kauheita ähkyjä vetää, joten nappaan naamaan kalaöljyt ja kofeiini-cayennepippuri-vihreäteeuute-lässynlää-kapselit ja lähden sotkemaan kaatosateeseen.
Onneksi
OmYoga sijaitsee aivan kahden minuutin pyöräilymatkan päässä kotoani. Tässä vaiheessa elämää tunnen itseni sen verran hyvin, että jos haluan harrastuksesta säännöllisen, on sen sijaittava maksimissaan kymmenen minuutin pyöräilymatkan päässä.
|
Joo, joo, *ttu. |
Tilat ovat siistit ja tunnelmalliset, mutta ennen tuntia oloni on lähinnä levoton ja ahdistunut. Kävin pari vuotta sitten kymmenen viikon intensiivikurssin, jossa kerran viikossa venyteltiin kauheasti. Silloin saavutin toki jonkinlaisia tuloksia liikkuvuuteni kanssa, mutta epätoivoista ähertämistä se oli.
|
Tähän tähdätään? |
Itse astangajoogatunti kesti puolitoista tuntia. Se alkoi kevyillä hengitys- ja keskittymisharjoitteilla. Ohjaaja kehoitti tyhjentämään mielen ja keskittymään hengityksen laskemiseen. Ehkä minulla on aika ollut vähän ongelmia auktoriteettien kanssa, mutta päässä räsähti saman tien soimaan R-A-K-A-S. LALLALLAALALALAAA!!!
Sitten tehtiin aurinkotervehdystä, ja sitä muuten tehtiin aivan riittävän monta kertaa. Jos hengityksen oli tarkoitus mukailla itsensä äiti maan syvää huokailua, oli tämä mamma justiinsa lähettänyt ilmoille pari tsunamia ja pyörremyrskyä ja maanvyörymää pyyhkimään tieltään kokonaisen kansakunnan. Raajat tärisevät, hiki ropsahtelee mattoon, polvet eivät pysy suorassa. Mieleeni muistuu jostain Vartiotornista lukemani artikkeli, jossa kyseisen uskontokunnan henkilö oli lopettanut joogan, sillä sen seurauksena "saatana takoi pääni sisällä". Artikkelia lukiessa nauratti. Nyt ei enää yhtään.
Paljon kello? Ärsyttää. Tärisyttää. Tukka valuu silmille. Olkapäistä katoaa tunto. On joo kiva mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta minä saavutan autuuden tappamalla itseni vaikka rinnallevedossa. Siinä mieli tyhjenee. Tässä päästäni kuuluu jatkuvasti ÄÖLÄLÄÖLÄLÖLÄÄÄ-mölinää. One, two, three o'clock, four o'clock ROCK!
Sitten jossain tunnin puolivälin tienoilla se tapahtuu: päästän irti. Joo, olen edelleen tosi jäykkä. Joo, jopa tunnilla olevat pari perusmarkkua tärisevät vähemmän kuin minä. Lopetan riuhtomisen ja itseni pakottamisen, ja teen liikkeet vain siihen asti, mikä itsesäni tuntuu hyvältä. Tai ei hyvältä, mutta vähemmän sietämättömältä. Jos lihasta pakottaa, päästän venytyksen hetkeksi irti, korjaan asentoa, ja painun takaisin. Ok, tässä pisteessä ollaan tänään. Katsotaan, mitä tässä tapahtuu. Jos nytkin annan periksi, miten jäykkä tulen vielä joskus olemaan?
Tunnin lopuksi laitetaan toinen käsi rinnalle, toinen pään päälle. Ohjaaja opastaa, että nyt sitten uloshengityksen kautta kaikki möläyttävät niin pitkästi OMMMMM kuin vain henkeä riittää. Tunnen oloni vaivaantuneeksi, kuin jossain pakollisissa ryhmätehtävissä. Onko pakko? Mutta kas kummaa, jossain maailmankaikkeuden syvillä söössösöö-taajuuksilla kumahtava ommmm kuulostaa yllättävän... öö, mystiseltä? Kolmannella kerralla päästän itsekin jo melkoisen syvän ommmmmmin. Oho. Oho.
En nyt tässä hypetä, että tunnin jälkeen olo oli avautunut, valaistunut ja jotenkin yhteydessä maailmankaikkeuden kanssa. Tai että olisin tosi energinen ja valmis päivän haasteisiin. Olo oli ihan ok. Se oli ihan ok. Tunsin itseni siksi brittijäbäksi, joka käy kitisemässä ympäri maailmaa uskomattomissa kohteissa.
|
Sankarini. |
Ostaa täräytin kuitenkin tutustumiskortin, jolla pääsee kolmen viikon ajan testailemaan OmYogan eri joogatunteja niin paljon kuin napa vetää. Kurssitarjonta on erinomainen, eikä erillisiä alkeiskursseja tarvitse käydä. Aloittelijoille sopiville tunneille voi mennä tuosta vaan. Katsotaan nyt sitten, annetaan sille mahdollisuus.
Mutta nyt napa täyteen tätä, ja sitten kauheasti hääräämään. Hyvä päivä tämäkin!