Keho herää

Sen jälkeen kun olen aloittanut liikkumisen täysin nollasta neljä vuotta sitten, olen löytänyt itseni jo niin monta kertaa sanomasta "en olisi ikinä uskonut", ettei sen luulisi enää yllättävän. Ihmetyksen aiheita ovat olleet lauantaiaamun kuntonyrkkeilytreenit, avocadoon rakastuminen, kymmenen kilometrin juoksu, kärrynpyörän tai käsilläseisonnan oppiminen, ensimmäinen leuanveto, painonnostoliikkeisiin hurahtaminen... Mutta tämä viimeisin piti olla not gonna happen-kategoriaa maailman tappiin. Vaan tässä sitä ollaan.

Olen käynyt joogatunneilla nyt vähän yli viiikon. Ensimmäisenä keskiviikkona kävin peräti kaksi kertaa, heti perään torstaina ja perjantaina, viikonlopun olin Lappeenrannassa katsomassa Karjalan Kovin-crossfit-kisoja (jossa muuten oli taas todella asiallinen meininki), mutta sen jälkeen joogaa on löytynyt jokaisesta päivästä.

Erityisesti pidän aamujoogasta: nyt, kun en ole varsinaisessa työsuhteessa, saattaisi helposti tulla nukuttua puolillepäivin. Aamuyhdeksän jooga laittaa päivän heti käyntiin, ja herättelee kehon uuteen päivään aivan eri tavalla, kuin sama aika sängyssä vietettynä.

Ja eilen se tapahtui: siinä iänikuisessa alaspäin katsova koira-asennossa sain kantapäät maahan. Hetkeksi, mutta sain. Maailman tiukimmilla pohkeilla kun on paiskattu, tämän piti olla aivan sula mahdottomuus. Lisäksi sain eteentaivutuksessa varpaista kiinni. Uskomaton tunne!

Nyt kotosalla nautiskelen hitaasta aamiaisesta, valmistuen päivän tehtäviin. Olo on aika jepa.