Armoa!

Herrtsyykkeli! Onko viimeisestä päivityksestä melkein kuukausi?! Tajusin asian tänään - olen paljon miettinyt tänne kirjoitettavia asioita, mutta näköjään ne ovat kaikki jääneet pääni sisään.

Oijoi. Marraskuu oli juuri niin vaikea kuukausi, kuin miltä se aluksi tuntuikin. Treeni on huvittanut tosi vähän ja pienetkin asiat ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta. Käänteentekevä juttu sattuikin pari viikkoa sitten, kun olin Oulussa tekemässä juttua akupunktiohoidosta, ja Tarja Eskola - jutussa hoitoa tehnyt henkilö - tarjoutui tekemään myös minulle tällaisen hoidon. Ja tokihan minä suostuin!

Hoidon alussa Tarja tunnusteli pulssiani ranteista ja halusi kurkistaa suuhuni. Kirjoittelen myöhemmin itse hoidosta ja löydöksistä tarkemmin, mutta mikä oli mielestäni suurin oivallus oli, että Tarja kertoi minun käyvän vähän ylikierroksilla. Siis puhutaan pienoisesta ylikunnosta. Jotenkin samalla hetkellä ymmärsin, että siitähän tässä väsymyksessä on ollut kyse: pimeään, ankeaan ja kylmään vuodenaikaan yritän koko ajan kaikkialla kaikenaikaa saada itsestäni täydet tehot irti, niin työntekijänä, treeneissä kuin henkilökohtaisessa elämässä. Sopimuksista pidetään kiinni ja hommat tehdään sata lasissa...

...mutta minkä takia? Mihin kisoihin minä olen tässä valmistautumassa? Mitä maailmanennätystä minä yritän tehdyn työn määrässä? Miten tämä raivokas puurtaminen jokaisella osa-alueella auttaa minua kehittymään paremmaksi ihmiseksi, paremmaksi minäksi?

Jouduin vakavaan paikkaan itseni kanssa. En ollut noudattanut annettua treeniohjelmaa pilkuntarkasti, vaan olen korvannut osan punttitreeneistä CrossFit-treenillä, niin, että viikkotasolla treenit ovat olleet jotain tyyppiä 2-3 punttia, 2-3 CrossFit-treeniä. Joka siis on minun tasollani vähän liian vaativa setti. Tajuan sen nyt. Siihen vielä päälle pieniä arjen asioita, joita itse kullakin on aina ajoittain kannettavanaan, niin ei ole mikään ihme, jos välillä puhti on tuntunut loppuvan kesken.

Niinpä olen nyt ottanut pari viikkoa vähän kevyemmin, itseäni ja tuntemuksiani kuunnellen. Treenimäärä on silti pysynyt siellä minimissään neljässä kerrassa viikossa, mutta seassa on ollut kevyitä hölkkälenkkejä ja liikkuvuusharjoitteita. Samalla olen huomannut stressitasojen kääntyneen laskuun, ja olo on muutenkin rauhallisempi, kuin hetkeen.

Niin, ja.

Tähän kuukauteen liittyi sellainenkin juttu, että siskoni täytti pyöreitä. Sitähän piti sitten juhlistaa. Kahtenakin viikonloppuna.

Toissasunnuntaina olin yhdeltätoista aamulla nukkumassa. Olin viimeksi ollut yössä seitsemän viikkoa sitten, joten kerralla sitten senkin edestä. Vaan olihan eeppiset juhlat! Tuosta oli toki suora seuraus, että teki mieli perua viime viikon treffit Tytin kanssa. Varsinkin, kun samaan syssyyn naiseuden planeetat järjestyivät siten, että tunnuin olevan pelkkää nestettä ja ihraa. Pientä nousua olikin mittauspisteissä, mutta paino sentään on kääntynyt laskuun. Vihdoinkin!

Tämän insidentin jälkeen olen ollut taas nöyrä treeniohjelmalleni. Nytkin ulkona riehuu maailmanlopun lumimyräkkä, on perjantai-iltapäivä ja minulla on jääkaappi täynnä ihanaa ruokaa, mutta sitä ennen CrossFit-hommia.

Kevättä kohti mennään! Elämänmyönteisyys alkaa pikkuhiljaa palata, rautaan tarttuminen on ollut taas suorastaan ilo, ja muutenkin on aika jeppis meininki!