Oman elämänsä urheilija

Olen ollut viime aikoina nenä kiinni ensiviikon viikonloppuna järjestettävän CrossFit level 1-ohjaajakurssin ennakkomateriaalissa. Siinä on reipas sata sivua täyttä asiaa ja ahaa-elämyksiä. Materiaali lähtee liikkeelle aivan ruohonjuuritasolta, siitä kysymyksestä, mikä ylipäätään tekee urheilijan.

Opuksen mukaan jokaisella terveydestään välittävällä ihmisellä olisi syytä olla liikunta- ja ravitsemustottumustensa pohjalla tavoite pyrkiä olemaan urheilija - tai athletestä englanninkielisessä materiaalissa sanotaan. Eikös se käänny periaatteessa urheilijaksi? Perusteeksi tarjottiin, että läpi elämänsä kunnostaan huolehtineet vanhukset voivat olla fyysisesti melkein paremmassa iskussa, kuin "nykyajan" 25-vuotiaat. Varmastikin näin - vai mitäs tuumaatte tästä kuusikymppisestä herrasta?

No, jos nyt ei olekaan tarkoituksenmukaista, että kaikki meistä näyttäisivät tuossa iässä ammattikehonrakentajilta - saati missään iässä - on mielestäni kuitenkin tässä ajatuksessa aivan perää. Vaika urheilu tai liikunta ylipäätään ei olisi elämässäsi kiinnostuksenkohde numero yksi, olisi sillä syytä olla ainakin kolmen parhaan joukossa. Jokainen tosin määritelköön omalle kohdalleen, mikä se "urheilija" juuri sinun elämässäsi, sinun lähtökohdissasi on.

Vaiko eikö? No mitenkäs nämä:

1. Kiität vanhana

Niin, onhan se vähän hassua. Tuntuu epätodelliselta edes ajatella, että mennään johonkin paikkaan, jossa heilutellaan vähän jotain puntteja tyhjä katse silmissä tai juostaan pururataa ympäri hiljaisuuden kohistessa korvien välissä sitä varten, että vanhana saadaan edelleen ne purkit auki, jaksetaan nousta portaita ja siis ylipäätään ollaan elossa. Kuitenkin liikunnan tai elämäntaparemontin aloittamisella missä elämän vaiheessa tahansa on suora vaikutus päivittäisen lääkityksen määrään siellä elämän ehtoopuolella - ja jopa sitä ennenkin. Ei ole harvinaista, että suuren painonpudotuksen myötä esimerkiksi saadaan luopua verenpainelääkityksestä tai parannutaan kakkostyypin diabeteksestä jo keski-ikäisenä, puhumattakaan, miten suuri vaikutus sillä on esimerkiksi laadukkaiden elinvuosien määrään. Lihaksiston heikkoudesta ja osteoporoosista johtuvat ongelmathan ne yleensä vievät meidät vanhainkoteihin muiden hoidettaviksi. Rampattuani oman isoäitini takia erilaisilla vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa kymmenen vuoden ajan, ei ole kauhean vaikea tehdä tätä valintaa.

Itse mittaisin terveyttäni mieluummin noustujen portaiden kuin otettujen pillereiden määränä. Tämän pitäisi olla aivan itsestäänselvä asia, mutta hyvä siitä on kuitenkin välillä muistutella. Miltä sinun vanhuuden päiväsi näyttävät nykyisillä elintavoillasi?

Kuva: Randal Setzler/CrossFit

2. Ei ole aikaa

Otin yksi päivä kellosta aikaa, kauanko minulla meni ruoanlaittoon koko päivänä. Napsautin sekuntikellon päälle joka kerta, kun astuin jalallani keittiöön ruoanlaittotarkoituksissa. Tulos: 25 minuuttia. Koko päivästä. Tässä ajassa valmistin aamiaisen tälle ja huomiselle päivälle (keitän aina kahden aamun puurot yhdellä kertaa, jolloin joka toinen aamu ei tarvitse kuin lämmittää eilisen jämät), paistaa kanat ja keittää riisit myöskin tälle ja huomiselle päivälle, joka sekin lyhentää huomisen ruokaan käytettävää aikaa, pussittaa ruuat annoskokojen mukaisesti pieniin pusseihin - ja paistumista tai kiehumista odotellessa siivota keittiön. Illalla meni kaksi minuuttia, kun otin jääkaapista rahkapurkin ja turautin siihen sekaa hunajaa ja pähkinöitä.

Sama pätee liikuntaan. 90-luvulla eli sitkeästi luulo, että vasta tunnin jälkeen liikuntasuoritus alkaa polttaa rasvaa. Tästä syystä porukka usein viettääkin salilla, jumpissa tai lenkillä melkeinpä puolipäivää. Tästä seuraa negatiivinen kierre, kun sinne salille ei edes huvita mennä, kun siellä menee niin turkasen kauan. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että vähemmän on edemmän, ja laatu korvaa määrän - onneksi! Itse ainakaan harvoin jatkan yhtä liikuntasuoritusta tuntia enempää, keskimääräisen yhtäjaksoisen session kestäessä keskimäärin 40 minuuttia.

Paljon puhutaan vieläkin pitkäjaksoisten ja matalatehoisten aerobisten suoritusten suotuisasta vaikutuksesta rasvanpolttoon. Totta sinänsä, mutta suosittelisin tällaisia harjoituksia ennen kaikkea liikuntaa vasta aloitteleville ja henkilöille, joilla on huomattava määrä pudotettavaa. Kehon tottuessa liikuntaan voidaan lisätä intensiteettiä keston kustannuksella. Reippaalla puolen tunnin hölkällä kun on pitkäkestoiseen tallusteluun verrattuna aivan yhtälainen vaikutus absoluuttiseen kulutetun rasvan määrään.

Summa summarum: Jos päivästä ei ole aikaa yhteensä noin tuntia sekä terveellisen ruoan valmistamiseen että pieneen liikuntapyrähdykseen, suosittelen harkitsemaan elämäsi uudelleenpriorisointia. Mitä tarkoitusta palvelee tällainen itsensä turboähkääminen? Miksi haluat antaa itsestäsi työlle tai muille kiireille niin paljon, että kadotat itsesi siinä samalla?

Eräs yksinhuoltaja-asiakkaani kertoi lapsensa kysyneen äidin viettäessä nykyään paljon aikaa salilla, että onko tämä nyt sitten aina tällaista. Äiti oli vastannut, että äidin täytyy nyt vähän treenata, että jaksaa sitten taas paremmin leikkiä lapsen kanssa. Vastaus oli kuulunut seuraavasti: "Ai, no sitten." Asiasta päästiin yhteisymmärrykseen, ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä. Jos siis tuntuu siltä, että liikuntaan käytettävä aika on pois perheeltä, parisuhteelta tai töistä, ajattele asiaa näin: paremmassa kunnossa ja terveenä jaksat antaa enemmän näille tärkeille asioille, ja ennen kaikkea saatat jopa pidentää aikaa, joka sinulla on vietettävänä rakkaittesi kanssa, ennen kuin se pakollinen meidät kaikki joskus korjaa.

Joko on lenkkikengät jalassa?