Petkuhuijutuspäivä nro 1

ÖÖÖÖÖÖÖÖÖRRRRRRRRPPPPPPPP!!!

Taivas varjele, mikä sieltä tulee, nimittäin ensimmäinen Cheat-meal! Kuten edellisessä postauksessa ohimennen kirjoittelin, sovimme Tytin kanssa vastaisuudessa yhdestä viikottaisesta huijausateriasta - ei päivästä, kuten olen tähän mennessä asian ajatellut.

Homma menee näin: koko viikko noudatetaan tiukkaa, tarkasti harkittua ruokavaliota. Proteiinit ja rehut ja pähkinät ja treenit ja nämä. Kuitenkin, kerran viikossa on lupa istua alas, ladata pöytä täyteen vapaavalintaisia herkkuja, ja - tämä on hyvä - yhdeltä istumalta syödä kaikki, mitä siinä on tarjolla. Siis kaikki.

Pari sääntöä on: lisää ei saa ottaa, ja kun pöydästä noustaan pois, on viikon huijaus siinä. Seuraava ateria on taas tavallinen setti. Ja elämä jatkuu kuten tavallisesti, aina seuraavan viikon huijaukseen asti.

No, minä kun en halua jättää mitään sattuman varaan, näytti minun ensimmäinen cheat mealini tältä:

Sääntöihin kuuluu myös vetäistä ensin pohjalle tavallinen ateria proteiineineen ja rehuineen, ja koska minulla on tänään takana aika reipas treenirupeama, myös hiilihydraatit. Ja sitten alkaa: omenahillomunkkeja kaksi kappaletta, pussillinen Susu-paloja, leipää valkohomejuustolla ja valkosipulilevitteellä, suklaajuomaa ja jäätelöä. Ei luulisi, että tarvitsee hakea lisää!

Toisen munkin kohdalla iski kuitenkin epäilys: meneekö tämä nyt hitto vie oikein? Voiko tämä pitää paikkaansa? Nopean laskelman perusteella kyseessä on tommonen apauttiarallaa paritonninen ateria energiamäärältään. Aliarvioiko Tytti kykyny mässäilyyn pahemman kerran?

Varmistin asian pitkäaikaiselta ystävältäni ja suurelta henkiseltä mentoriltani Tuukka Lehtiseltä, joka läväytti minulle paljonpuhuvan linkin. Katsokaa tästä. Point taken, sanoisin.

Eli mitä tästä hyödytään: polla pitää paremmin, kun tietää cheat-mealin olevan tulossa. Kuitenkin mässäilyn rajoittaminen vain yhdelle aterialle estää huijauspäivän venymistä huijauspäiviksi, mikä ainakin itselläni tuntuu usein olevan homman nimi. Kerralla vedetään nin järkyttävät ähkyt ja paha olo, ettei varmasti tee mieli vähään aikaan mässytellä.

Lisäksi viikon aikana mahdollisesti vajaaksi jääneet energiamäärät saavat tästä vähän boostausta. Mitä siitä seuraa on hiilihydraattivarastojen täyttyminen, joten treenin pitäisi kulkea taas suorastaan rallatellen seuraavat pari päivää.

Minä sitten rakastan tätä elämäntyyliä! Tässä on kaikki oikein. Paitsi että räjähdän. Sieraimistani tursuaa munkkia. Ihan kohta. Ahhhhh!

Alkurysäys

Oijoi! Kuten viimeksi kirjoittelin, kävin eilen ensimmäisessä Optimal Performance-seurantatapaamisessa. Viimeisestä ei ole aikaa kuin kaksi viikkoa, joten en odottanutkaan päässeeni bikinifitness-kisailijan kuntoon, mutta mitattavia tuloksia on alkanut jo tulla. Elikkäs:

*Rasvaprosentti tippunut 3,2 prosenttiyksikköä
*Rasvatonta massaa tullut lisää 2,9 kiloa (tarkoittaen lihasta, lihaksen sisässä olevaa nestettä, vahvistuneita luita, jänteitä, niveliä, sisäelimiä... Kaikkea muuta siis kuin rasvaa.)
*...Varsinainen paino kuitenkin noussut vain kilon tämän seurauksena, eli jotain on lähtenyt myös pois!
*Kahdestatoista mittauspisteestä lähtenyt rasvaa pois yhteensä 30,5 millimetriä. (Siis kolme ja puoli senttiä, tasaisesti ympäri kroppaa - kahdessa viikossa ihan super hyvin!)
*Eniten rasvaa oli lähtenyt ns. kainaloläskeistä - edellisen mittauksen tulos oli 7 milliä, nyt enää vaivaiset kolme. Mitä hittoa! Myös jenkkakahvat ottivat reippaan sulamisliikkeen, reipas sentti lähtenyt pois sieltäkin.

En voisi olla tuloksiin tyytyväisempi. Vaikka paino on noussut, on rasvaa palanut, eli olen tiiviimpi paketti. Siinä vaiheessa paino on se ja sama. Tytti lisäksi korosti, että uusi treeniohjelma ja ruokavalio voivat helposti saada tämän aikaan, ja että kyllä se paino sieltä pian kääntyy laskuun. Mutta lupasin itselleni, että vaaka on nyt kotikäytössä ehdottomassa pannassa.

Vähiten rasvaa oli lähtenyt navan seudulta - sieltä, mihin vaikuttaa liian vähäinen syöminen, liian lyhyet yöunet ja stressaava elämä. Mainitsin tekemästäni ruokayliherkkyystestistä. Myös Optimal Performance käyttää sitä apuvälineenään, joten nyt asetettiin totaalipannaan kaikki maitoa tai gluteenia sisältävät tuotteet, ne kun voivat aiheuttaa epäsopivuudellaan kropalle stressitilan, mikä näkyy mahaläskissä. Stressinhallintaa ja riittäviä yönunia aletaan myös opetella taas.

Näillä siis mennään kohti kahden viikon päässä häämöttävää seuraavaa seurantaa. Nyt on perjantai, olen ihan täpinöissäni viikonlopusta. Siellä odottaa myös herkutteluateria, paljon nostettavaa rautaa ja paljon nukuttavaa unta. Aloitan tämän loppuviikon paahtopaistimunakkaalla. Ei paskemmin!

Ennen ja jälkeen-kuvia on muuten tulossa, mutta eipä nuo muutaman sentin muutokset vielä paljon kameralle näy. Katsellaanpa tilannetta joulun korvilla!

Ihana aamu

Ei voi olla huono merkki, jos koko aamun soi päässä tämä:

Minulla oli epäilykseni tämän päivän suhteen: eilinen oli kovin stressaava ja uuvuttava päivä. En ehtinyt syödä ollenkaan niin kuin olisi pitänyt, ja kotona tuli tyhmästi pitkitettyä nukkumaanmenoa sillä seurauksella, ettei kahdeksan tunnin yöunista voinut paljon puhua kellon soidessa 06:30. Ylös, kananmunat, salaatit, proteiinipirtelöt ja pillerit naamaan ja polkemaan ensimmäistä asiakastapaamista kohden.

Tapaaminen meni kauhean hyvin, siitä jäi itsellenikin innostunut ja motivoitunut fiilis. Seuraava asiakas on vasta kahdelta, joten kellon ollessa puoli yhdeksän tuuttasin oman jalkatreenini pois kuleksimasta (palauttava viikko joten puolella volyymillä mennään, huh ja jes!), nyt kun kerran olin päässyt salille asti. Pesutiloissa olin yllättäen ainoa, joten kävin saunan kautta - pitkään ja hartaasti, juuri minulle sopivilla löylyillä.

Kellon ollessa lähempänä puolta kymmentä takana oli siis ensimmäinen asiakas, oma treeni ja sauna. Virtaa ja hyvää tuulta tuntui tihkuvan ihohuokosista.

Kauppahallissa oli ihana nainen myymässä ihania asioita läheltä ja vähän kauempaa. Viime viikolla ostin mielestäni paljon munia, mutta niistä oli jäljellä vain kuoret alta aikayksikön. Nytpä sitten luulisi näistä kolmestakymmenestä mötkylästä riittävän hetkeksi. Olivat tästä aivan läheltä tilalta, jossa kanoja pidetään lemmikkeinä. Ihanaa!

Muistan lapsuudesta, että käytiin kesämökillä joskus tyrnimarjoja poimimassa. Ei hitto, mitä touhua. Kolmen sentin piikit riipivät sormista ihon auki, ja mämmikouran rutistaessa marjaa tirskahtaa hapan mehu haavoihin. Korkean kilohinnan siis ymmärtää vallan hyvin! Pitkästä aikaa kuitenkin sijoitin näihin vitamiinipommeihin, ovat ne vaan silti niin hyviä. Ja tulevat hyvin toimeen blenderissä puolukoiden kanssa!

Yritin paikata puuttuvaa estetiikkaa lempiastiasarjaani kuuluvalla mukilla, mutta ehkä lopputulos vaatisi muutamaa E-koodia ollakseen myyntimenestys... Blenderiin lenteli tyrnimarjojen ja puolukoiden kaveriksi hera- ja hamppuproteiinia (koska hera loppui kesken), manteleita, saksanpähkinöitä, auringonkukansiemeniä, avocadoa ja banaania. Yleensä vältän ylimääräisiä makeuttajia, mutta tyrnin ja puolukan ollessa sen verran tumakaa kamaa, lirahti sekaan pari tippaa stevia-uutetta.

Ja taas riittää virtaa! Parin tunnin päästä on vuorossa ensimmäinen seurantakäynti Optimal Performancessa. Jännä nähdä, millaisia asioita on saavutettu kahdessa viikossa. Paino heiluu edelleen samoissa (vaikka lupasin, etten punnitse itseäni, ups...) mutta vointi on kuin eri ihmisellä kahdenviikon takaiseen. Punttia on tullut kolisteltua sekä omalla salilla että CrossFitissä, että eiköhän tässä pari rasvasolua ole omaisuuttaan vähän jo alkanut luovuttaa.

Jes! Ihanaa päivää kaikille! Kohta on viikonloppu, ja taas yksi työviikko selätettynä! Allekirjoittanut menee muuten viikonloppuna rekrytoimaan itseään Elixian ryhmäliikunnanohjaajaksi (!!!) mutta sen lisäksi en aio tehdä mitään muuta kuin treenata, syödä ja nukkua. Aivan ihanaaaaaa!

Harras harrastuneisuus

Pyöräilin tänään illalla kotiin treeneistä idioottimainen hymy kasvoillani. Sataa tihkutti kylmästi kuin vain lokakuussa voi, minulla oli hiestä ja osittain pihalla sateessa suoritetusta WODista märät vaatteet, pitkä työpäivä takana ja mahassa melkoinen nälkä. Kotiportaat tuntuivat raskailta paksujen nahkasaappaiden alla. Laukkukin painoi aikalailla. En olisi voinut olla onnellisempi.

Suurimman osan elämästäni en ole harrastanut säännöllisesti. Ja jos olenkin, on se ollut sellaista harrastamista, jossa hankkiudutaan paikkaan x hetkeä ennen harrasteen alkamista, suoritetaan treenit puhumatta kenellekään mitään, ja pukuhuoneen kautta poistutaan katsomatta ketään silmiin. Tämän takia en ikinä ymmärtänyt harrastusten sosiaalista ulottuvuutta - että ihminen voisi poistua kotoaan ihmisten ilmoille olemaan sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden, muka samanhenkisten ihmisten kanssa. Samanhenkisten, joo - läpsystä vaihto, edellinen tunti loppuu ja uusi alkaa. En halua jutella kenellekään enkä halua kenenkään juttelevan minulle.

Tilanne alkoi muuttua pikkuhiljaa mennessäni ensimmäisen kerran töihin kuntosalille. Pelkästään työn puolesta asiaan kuului moikata iloisesti ja vaihtaa kuulumiset. Pian vakiokasvoja alkoi tunnistaa, ja kuulumiset tuli vaihdettua suurimmissa mutkissa. Löysin kuntosaliharjoittelun sosiaaliset ulottuvuudet. Oho, mitäs tämä on?

Äärimmäinen kokemus oli tietysti Espanjassa alkanut Capoeira-harrastus, jossa jokaisen tunnin alussa ja lopussa protokollaan kuului käydä läpsimässä opettajan ja muiden harrastajien kanssa meidän oma tervehdyksemme. Näin tuli väkisinkin otettua katse- ja puhekontakti kanssatreenaajiin, jolloin ujon suomalaisen oli helpompi avata suunsa myös pukuhuoneen puolella, oli sitä yhteistä kieltä eli ei. Espanjalainen mentaliteetti on ihana: saman lajin parissa ei ole vieraita, on vain ystäviä, jotka eivät ole vielä tavanneet. Jokainen uusi ihminen poskisuudellaan, läpsitään ja melutaan läpi. Sitten ollaan samalla viivalla. Samaa porukkaa. Vanhat kaverit.

Suomesta en ajatellut tällaista henkeä löytäväni. Täällä murjotetaan eikä katsota silmiin. Tähän samaan psykoosiin ajauduin itsekin - joukkoharhaan, jossa lähtökohtana on jurottava suomalaisluonne. Että enhän minä olisi tällainen, mutta kun muutkin ovat. Vaikka harva oikeasti ehkä haluaisi olla, ja salaa jopa vihaavat sitä piirrettä suomalaisuudessa. Mutta kiveen hakattu ja tulikirjaimin kirjoitettua tuntuu olevan hemmetin vaikea lähteä muuttamaan.

Nyt kuitenkin poljin tihkusateessa kotiin treeneistä, loistaen onnea, iloa ja tyytyväisyyttä. Itse treeni oli CrossFitille tyypilliseen tapaan ohi alle puolessa tunnissa, mutta aikaa salilla vierähti toista tuntia. Kun ei malta lähteä. Kun on niin hyviä tyyppejä, samanhenkisiä ihmisiä, hyvät jutut.

Tunnen edelleen Tampereelta tosi vähän ihmisiä ja koska teen töitä pääsääntöisesti iltamyöhään asti, sosiaaliset tilanteet ovat kortilla. Siksi ne hetket, kun pääsen salille, hetkeksi hengähtämään, irti kaikesta, viettämään aikaa ja ottamaan rennosti - tuskin sen parempaa terapiaa on minulle tällä hetkellä tarjolla.

Miten paljon yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne vaivaakaan suomalaisia. Nykyään on vaikea kuvitella omaan elämääni tilannetta, jossa en hakeutuisi harrastuksen pariin monta kertaa viikossa - ja nimenomaan sellaisen, joka huoltaa fysiikan lisäksi myös mieltä.

Oi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, sillä antaa tahtoisin mä suomalaisille löysemmät kielenkannattimet, rohkeutta katsoa silmiin ja laittaa kälättäen. Sitä ikinä tiedä, millaisiin tilanteisiin suun avaaminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan voikaan viedä.

Syysbileet

Eilen vietettiin CrossFit Tampereella syysbileitä. Ohjelmassa oli leikkimielistä tiimiwodittelua, miniwodeja, ruokaa ja juomaa. Olin odottanut tätä tilaisuutta kuin kuuta nousevaa, ja alusta asti oli jotenkin niskavillat pystyssä: ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki kun on tuolla suorastaan hurmiollista.

Ensimmäinen WOD oli TABATA-kyykky: 20 sekunnin aikana tehdään niin monta kyykkyä kuin koneesta lähtee. Kymmenen sekunnin tauko ja uusiksi. Tämä kahdeksan kertaa. Jo puolivälissä alkoi kyllä jalkoja hapottaa aika tehokkaasti. Lopputulos on sarjojen yhteenlaskuttu määrä, lisäksi merkataan ylös huonoimman kierroksen toistomäärät. Kahdeksan kierroksen jälkeen saikin istuskella maassa vähän aikaa. Hullua hommaa.

Erityisen paljon pidin Maastavetopyramidista: radalla edettiin siirtymällä aina kymmenen kiloa raskaamman raudan luokse. Kun yhtä toistoa ei saa enää tehtyä, on peli siinä. Itse tein henkilökohtaisen ennätykseni, 80 kiloa maasta. Sata kiloa, täältä tullaan! Ehkä jo ennen joulua!

Tekemisen meininki

190 kiloa. Siinä on seuraava tavoite!

Henkilökohtaisista ennätyksistä puheenollen, eilen se tapahtui: urheilujuhlan hurmoksessa tulin vetäisseeksi elämäni ihka ensimmäisen leuan! Joo, alussa oli hyppy, mutta raa'alla voimalla se tanko ylitettiin. En voi riittävästi painottaa, miten älytön tunne siitä seurasi. Ympärillä olleet ihmiset sanoivat ilmeenkin olleen sen mukainen. En ollut odottanut, että se onnistuisi vielä. Vaan sieltä se tuli. Huh! Älytöntä! Älyttömän siistiä! Vedin vielä toisenkin, ihan siitä ilosta.

Viimeisenä oli vuorossa tiimiWOD, jossa tehtiin aikaa vastaan 100 leuanvetoa, 100 punnerrusta, 100 vatsalihasliikettä, 100 kyykkyä, 100 Box jumpia, 1000 pisteen edestä kahvakuulaheilautusta pään yläpuolelle (pisteytys oli vähän erilainen kuulan painosta riippuen) ja loppuun vielä jokainen tiimin jäsen teki kymmenen yleisliikettä. Tuon tykityksen ollessa ohi kiperryin sikiöasentoon maahan; kyllä, kaikki annettiin siihen! Ihan huikea tiimihenki, hiki ja kuola ja räkä lensivät, mutta sijoituttiin toiseksi - yhdestätoista joukkueesta. Aika kiva!

Pikaisen suihkun jälkeen piti tehdä itsestänsä tytön näköinen ja siirtyä seisovan pöydän ääreen. Oli väsynyttä mutta hilpeää harrastajaa. Iltaa jatkettiin Tampereen yöhön, eikä siitä nyt tässä tilanteessa sen enempää.

Toiminnallista harjoittelua?

Aamulla olo oli kuin olisi jyrätty päältä tuolla 190-kilon raudalla. Selkä tietää heilutelleensa kuulaa kuin se olisi maailman tärkein asia. Mutta olo on muutenkin vähän sellainen, että tänään huilitaan ihan suosiolla, ja huomenna taas kohti uusia seikkailuja.

CrossFit on suurinpiirtein maailman siistein laji. Tällä hetkellä olen täynnä onnea, kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä. Varsinkin, kun vetäisin juuri uunista lihapullia ja omenapiirakkaa. Mikäs se on tässä köllötellessä!

Sijoitin muuten elämäni ensimmäiseen älypuhelimeen viime viikolla. Saan sen käyttöön vasta ensi viikolla numeronsiirron takia, mutta sittenpä alkaa tulla hitosti enemmän kuvia tänne. Jes! Tervetuloa 2000-luvulle, meikä!

Members and Friends

Hoi höpsykät, tänään perjantaina on Elixia Onkiniemessä Members&Friends-ilta! Tarkoittaa avoimia ovia kaikille kiinnostuneille. Allekirjoittanut häärää paikanpäällä kehonkoostumusmittauksia tehden, ja vetäisenpä aikas raivokkaan, yleisölle avoimen minitreenin CrossFitin hengessä tuossa alkuillasta.

Tuuhan toki paikalle, tuo kaveris kans, ja tule vaikka ihan vain jututtamaan!

Ilmoittautuminen koskee vain ryhmäliikuntojen demotunteja. Personal Trainereiden treeneihin voi tulla ken tahtoo. Tai muuten vain palloilemaan. Ei muuta ku hep!

Optimaalisen suorituksen metsästys

Minä luovutin.

Kahden kuukauden tiukan yrittämisen jälkeen jouduin myöntämään itselleni viikko sitten lauantaina pillahdettuani pieneen itkuun puntarilla, että omat konstini alkavat olla vähissä ulkomaan kilojen karistamisen suhteen. Harmilliset viisi kiloa ovat kuin tulleet jäädäkseen keskivartalooni. Jos se nyt ei paljolta kuulosta tai ulkopuolisen silmään edes näy, ovat nuo sitkeät löllöt olleet mielessäni aivan liian tiuhaan varsinkin töiden aloittamisen jälkeen, kun pitäisi pystyä olemaan mahdollisimman – no, uskottavassa kunnossa.

Riippumatta kaikesta siitä tiedosta ja taidosta, jota olen itseeni tässä muutaman vuoden aikana imenyt, huomasin salakavalasti hiipivän epätoivon vimmassa sortuvani keinoihin, joista päivät pitkät asiakkaitani itse varoitan. Jotka itse aivan hyvin tiedän terveydelle vahingollisiksi. Jotka eivät millään tavoin edistä tavoitteeni saavuttamista. Söin aivan liian vähän, liikuin aivan liian paljon, nukuin aivan liian lyhyitä yöunia.

Siitä alkoi tulla suorastaan jatkuvasti ajatuksia kalvava pakkomielle, ja päässäni alkoi pyöriä äärimmäisiä keinoja, joita pyörittelin iltaisin maatessani kahden peiton alla, totaalisen uupuneena, palelevana ja kurjana kellon lähestyessä puoltayötä. Aamulla kyllä lähden juoksemaan ennen kuin teen yhtään mitään muuta. Huomenna en kyllä syö töissä mitään...

Jolloin terve järki astui peliin. Nainen, tälle tielle ei lähdetä. Ihan ollenkaan. Tiedät tosiasiat. Ja nyt on aika hankkia sitä ulkopuolista apua. Kaikkeen ei tarvitse pystyä yksin.

Niinpä jätin soittopyynnön Tampereella toimivan Optimal Performance Oy-asiantuntijalle. Keskiviikkoaamuna istua törötin kymmeneltä aamulla Sykkeen kahviossa Joni Jaakkolan kanssa. Tänään laitetaan treenit kuntoon, huomenna pureudutaan syömiseni solmukohtiin.

Joni suunnitteli minulle kaksiosaisen kuntosaliohjelman, jota lähdetään työstämään neljästi viikossa. Ensimmäisenä päivänä yläkroppa ja selkä – tavoitteena vetää jouluun mennessä viisi ihka oikeaa leuanvetoa – ja toisena päivänä jäätävää tuuttausta alaraajoille ja alaselälle. Tähän päälle yksi tai kaksi CrossFit-treeniä viikossa, ruuat ja levot kuntoon, niin alkaa lätistä se läski!

Mikä oli minusta suorastaan vapauttava tieto Jonin suusta oli, että kuulemma nuorten naisten kohdalla treeniohjelmista lähdetään pääsääntöisesti karsimaan treenaamisen määrää vähemmälle. Pois ne aamuaerobiset, ja syväkyykkyä ja hyvää ruokaa kehiin niin alkaa tapahtua. Ihan kuin en olisi tätä itse tiennyt, mutta joskus jonkun ulkopuolisen on vain sanottava se, että siitä tulee totta.

Torstaina tapasin Tytti Koron kehonkoostumuksen ja ravitsemuksen merkeissä. Tunnin tapaamisen jälkeen tajuntani tuntui suorastaan räjähtäneen. Tytti mittasi kehonkoostumukseni pihtimittauksella, syötti tulokset tietokoneelle ja tietokone suuressa viisaudessaan ilmoitti, mitä olen tehnyt päin peetä ajaakseni itseni tähän tilanteeseen.

Optimal Performancen menetelmä perustuu hormonitoiminnan tasapainottamiseen: tietynlainen ravinto saa yksilöissä aikaan tietynlaista hormonitoimintaa, mikä heijastuu rasvan kertymisenä kehon eri osiin. Ohjelma alleviivaa terveyden kannalta merkittävimmät ongelma-alueet. Minun tapauksessani huomionarvoisimmat kohteet olivat lonkka (krhm, jenkkakahvat) sekä navan alue. Siis liikaa insuliiniä ja kortisolia. Siis liikaa hiilihydraatteja, roskaa, stressiä ja liian vähän lepoa. Eikä tämä tapahdu hetkessä: puhutaan pitkän aikavälin valinnoista.

Näin. Miksi en ylläty.

Lisäksi simppelein testein saatiin selville kehoni erittävän liian vähän suolahappoa, joka puolestaan hidastaa ruoansulatusta ja haittaa ravintoaineiden imeytymistä. Kappas vain, kun onkin aina ollut niin alhainen hemoglobiini,johon rautakuurit eivät ole tuoneet minkäänlaista helpotusta, ja kovasta treenistä palautuminen on aina samanlaista tönkkäkävelyä pari päivää.

Lopuksi vielä määrättiin kuuriluontoisesti kalaöljyä (iho, limakalvot, hiukset, kynnet, hermosto, rasva-aineenvaihdunta) ja monivitamiinilisä. Nyt laitetaan koko likka kuntoon päästä varpaisiin! Ruokavaliota lähdetään korjaamaan tarkoilla ateriarytmeillä, paljon proteiinia, karkeita kasviksia, marjoja ja pähkinöitä, ja vasta treenin jälkeen iltasella lävästään lautaselle aimo annos laadukasta hiilihydraattia. Ihan kuin en olisi tätä entuudestaan tietänyt! Miksi se on ollut niin vaikeaa?!

Ensimmäisenä päivänä söin aamupalaksi esimerkin mukaan 150 grammaa pihviä (!!!), paistettua parsakaalta ja kourallisen manteleita. Perään kalaöljyt ja monivitamiinit. Työpäivän aikana heitin huiviini smoothien, joka koostui puolikkaasta banaanista, pienestä päärynästä, heraproteiinistä, manteleista, kurpitsansiemenistä, puolukasta ja pinaatista. Pakarat riekaleiksi-tyyppisen jalkatreenin jälkeen välittömästi palautusjuomat naamaan, polkaisu kotiin ja systeemii lisää pihviä, parsakaalta, manteleita ja kauhallinen quinoaa. Se on siinä!

Olen hukannut pikkukamerani. Sori tästä.

Työpäivän jälkeen olo oli tyytyväinen, täyttynyt ja hyvällä tavalla raukea. En muista, milloin olisin viimeksi ollut nukkumassa ennen kymmentä, mutta nyt olen opetellut eroon yökukkumisesta. Minusta tuntuu jo nyt, että minussa on tapahtunut merkittävä muutos. Osa tästä on toki alkuinnostusta ja lumetta, mutta töissä tunnen olevani skarpimpi kuin ikinä. Kahdeksan tunnin hektisen työpäivän jälkeen jaksoin tuutata oman treenini ilman minkäänlaista ongelmaa, enkä kotiin tullessani ollut väsynyt, paleleva ja voimaton.

Tästä pääsemme tarinan opetukseen: olen kokemuksesta voimaantuneena alkanut miettiä ihmisen minä-kuvan muodustamista. Ajattelemme helposti olevamme tietynlaisia olosuhteide pakosta – usein jotain negatiivissävytteistä, kuten hajamielisiä, aikaansaamattomia, alakuloisuuteen taipuvaisia tai kykenemättömiä innostumaan juuri mistään. Olemme muka myös fyysisesti tietynlaisia: esimeriksi sanotaan, että perheessämme rasva kerääntyy geneettisesti vyötärölle. Kun kyse onkin itse asiassa hyvin pitkälti jokapäiväisistä valinnoista, ravitsemuksen, levon ja hormonitoiminnan tasapainosta. Perheessä rasva kertyy vyötärölle, koska jaatte yleensä yhteneväiset ruokailutottumukset. Tunnet itsesi aikaansaamattomaksi ja väsyneeksi, kun pääsääntöisesti nukut liian vähän ja ruokit itseäsi ruoalla, joka ei kertakaikkiaan sovi sinun systeemillesi. Toisin sanoen ravitset itseäsi tavaralla, joka saa sinut ymmärtämättäsi voimaan pahoin.

Tästä on oikeasti kyse. Jos haluat muuttaa todellisuutesi, on sinun ensin muutettava itsesi. Nyt kun olen löytänyt tämän olon, en halua palata vanhaan, turvonneeseen ja väsyneeseen itseeni enää ikinä. Tähän liittyy myös oleellisesti jokaisen itselleen asettamat tavoitteet: minulle ei riitä enää, että käyn vähän liikkumassa ja että olen sutjakkaassa kunnossa. Minä haluan saada sen syväkyykkyni kuntoon ja hitosti voimaa siihen pystypunnerrukseen. Haluan yltää omaan optimaaliseen suoritukseeni. Tavoite on asetettu: rasvaprosentti alas, leuanvedot ylös. 3, 2, 1, GO!