torstai 3. tammikuuta 2013

Aamutuimaan

Tiedättekö, mikä on raskasta? Herätä kaksi tuntia normaalia aikaisemmin, jotta ehtisi käydä aamulenkillä.

Silmäpussit? Mitkä silmäpussit?
Mutta kun sinne ulos kerran pääsee...

Ratinan ranta tervehti aamureippailijaa...

...ja kaikki pienet metsän eläimet...

...juoksivat hurraamaan, että hyvä, Anna!
Niin, raskasta se on, aikaisemmin herääminen, liukkaassa loskassa juokseminen. Samoin kuin itsensä salille raahaaminen, ja siellä vielä tunnollisesti annettujen ohjeiden noudattaminen, huijaamatta missään.

Mutta niin on raskasta sekin, että on aina tyytymätön itseensä. Että joka päivä miettii vain, että pitäisi olla jotain enemmän ja jotain vähemmän. Ja ylipainoisuus se varmasti vasta raskasta onkin.

Kyllä minä valitsen tämän. Ja mikä parasta, työpäivän jälkeen on lupa tulla suorinta tietä kotiin sohvalle lössöttämään, kun päivän velvollisuudet ovat pulkassa.

Se tunne voittaa aika monta muuta tunnetta.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Läskisota

En tajua, mihin kaikki tämä aika menee. Ensin hälistiin, että joulu tulee, ja juuri, kun aloin tottua ajatukseen, oli koko hulabaloo maailmanloppuineen kaikkineen jo ohi, olin takaisin töissä ja tässä sitä nyt istutaan ihmettelemässä, että miten on mahdollista, että päivitin viimeksi melkein kuukausi sitten.

Olkoon minun lupaukseni tälle vuodelle sitten päivittää reippaammin! Mutta kun minullakin, kuten kaikilla muillakin, välillä tulee tilanteita, kun "on vaan niin paljon kaikkea."

Onneksi olemme jo tammikuun puolella. Tarkoittaa minulle aina yhtä kuin kevättalvi. On olemassa vain syksy, joulu, kevättalvi, ja sitten onkin jo kevät. Ja kesä! Ennen kaikkea kesä!

Bodailut ovat menneet aika mukavasti. En tosin ole mittaillut tai punninnut itseäni sitten joulukuun alun, mutta olen pysynyt suunnitelmille kutakuinkin uskollisena. Joulun yhteydessä tosin tuli viikon totaalinen treenitauko, mutta sen läskeilyn katkaisin tänään raivoisalla yläkertatykityksellä. Mietiskelin siinä, että varmaan aletaan puhua treenaamisen rakastamisesta, kun yhtälö oli seuraava: pystypunnerrus+rokketirolli kuulokkeissa=kylmät väreet. Asiaa!

Mutta hei, vuoden vaihtuminenhan on perinteisesti ollut loistava sauma kaikenlaisten projektien aloittamiselle. Niinpä olin eilen mukana perustamassa suljettua laihdutusryhmää, joka koostuu muutamasta läheisestäni. Homman nimi on seuraava:

Kilpailu on voimassa kesäkuun ensimmäiseen päivään asti. Siinä ei kilpailla pudotetuilla kiloilla, koska kaikilla on hieman erilaiset tavoitteet, vaan kerätään pisteitä siten, että yhden pisteen saa, kun käy harrastamassa liikuntaa (muu kuin arkiaktiivisuus) tai on kokonaisen viikon täysin ilman herkkuja tai alkoholia. Kesäkuun lopussa lisäpisteitä saa myös jokaisesta pudotetusta kilosta, yhden kappaleen.

Jos pisteistään haluaa eroon, onnistuu se joko herkuttelemalla tai juomalla viinaa. It's as simple as that.

Kesäkuun alussa eniten pisteitä kerännyt palkitaan hemmotteluhoidolla. Ja tietysti oikeudella illistellä muille.

Oma roolini tässä projektissa on lähinnä toimia jäniksenä ja valmentajana, muiden osallistujien tähdätessä suurempaan remonttiin. Mutta tuleepa kivasti itsellenikin positiivistä painetta skipata mässyt ja potkia itsensä sinne salille - en halua hävitä aloittelijalle, heh! Kilpailuvietti paras vietti.

Tämä idea on vapaasti lainattavissa. Jos sitä remonttia ei siis vielä ole aloitettu, on nyt korkea aika kerätä porukka kasaan, haastaa hemmot ja aloittaa se uusi elämä vihoviimeisen kerran!

Tässä kuussa muuta: suostuin yllytyshulluuksissani kuukauden vegaanihaasteeseen. Paitsi omalta osaltani kyseessä on ennemminkin vegetaristihaaste. Myös korkki pysyy tämän kuukauden visusti kiinni. Jos olen aiemmin ollut hankala syömisteni kanssa, tulen tässä kuussa olemaan täysin sietämätön. Olen neljän prosenttiyksikön päässä tavoiterasvaprosentista, mutta ne on niitä mukuloita, jotka eivät tule vahingossa. Nyt perkele!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Karpaasi

Viikonloppu meni vähän turhan vahvasti. Oli firman pikkujoulut, joten eilisen suurimmaksi ponnistukseksi jäi kaupassa käyminen. Muuten taisin lähinnä maata sohvalla ja syödä koko päivän.

Siihen nähden maanantai oli kertakaikkiaan mainio. Olin hyväntuulinen heti aamusta. Miksi en olisi ollut - ulkona oli keli kuin helmikuussa. Kolmen viikon päästä on talvipäivänseisaus, ja sitten mennäänkin jo kohti kesää!

Työpäivän piti kestää kahdeksaan asti, mutta viimeinen asiakas oli perunut. En aivan ehtinyt CrossFit-salille, jossa ohjelmassa olisi ollut rinnallevedon, penkkipunnerruksen ja tempausvalan ykkösmaksimit, mutta sellainen fiilis oli, että katumusharjoituksia on suoritettava. Niinpä lähdin pakkasta uhmaten pienelle lenkille...
Kyllä - se vedenpitävä ripsiväri näyttäisi olevan lupausten mittainen tuote.
...joka osoittautuikin yllytyshulluuden seurauksena reippaaksi kymmenen kilometrin karpaasi-talvisota-Raatteentie never forget-huurretta-kuolaa-ja-räkää-naamalla-tyyppiseksi iloitteluksi kahdessakymmenessäyhdessä pakkasasteessa. Pakkanen ei kuulkaas ole kuin pukeutumiskysymys! Se on homman ja nimi se!

Kotona odotti valmis makaronilaatikko, ja poksautin juuri teevedet kiehumaan. Katson viikonlopun törttöilyt hyvitetyiksi, tackar och pockar!

Loppuviikosta ollaankin jännän äärellä. Enää kaksi työpäivää, niin lähden Ouluun, jossa tarkoitus on piipahtaa Liikussa vanhalla kotisalilla. Josta kaikki tämä hulluus lähti. Jos joku Oulussa asuva ja blogia seuraava hahmo tahtoo treffailla, laittakaa toki sähköpostia! Minulla on perjantaina päivällä tovi aikaa tulla juttusille.

Näinpä. Pienet muutokset ja ripaus armeliaisuutta ja itsensä kuuntelemista ovat tehneet ihmeitä treeni-innolle. On taas niin onnellinen olo ja tohkeissaan kaikesta tulevasta, että kyynikkoa ällöttää!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Armoa!

Herrtsyykkeli! Onko viimeisestä päivityksestä melkein kuukausi?! Tajusin asian tänään - olen paljon miettinyt tänne kirjoitettavia asioita, mutta näköjään ne ovat kaikki jääneet pääni sisään.

Oijoi. Marraskuu oli juuri niin vaikea kuukausi, kuin miltä se aluksi tuntuikin. Treeni on huvittanut tosi vähän ja pienetkin asiat ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeilta. Käänteentekevä juttu sattuikin pari viikkoa sitten, kun olin Oulussa tekemässä juttua akupunktiohoidosta, ja Tarja Eskola - jutussa hoitoa tehnyt henkilö - tarjoutui tekemään myös minulle tällaisen hoidon. Ja tokihan minä suostuin!


Hoidon alussa Tarja tunnusteli pulssiani ranteista ja halusi kurkistaa suuhuni. Kirjoittelen myöhemmin itse hoidosta ja löydöksistä tarkemmin, mutta mikä oli mielestäni suurin oivallus oli, että Tarja kertoi minun käyvän vähän ylikierroksilla. Siis puhutaan pienoisesta ylikunnosta. Jotenkin samalla hetkellä ymmärsin, että siitähän tässä väsymyksessä on ollut kyse: pimeään, ankeaan ja kylmään vuodenaikaan yritän koko ajan kaikkialla kaikenaikaa saada itsestäni täydet tehot irti, niin työntekijänä, treeneissä kuin henkilökohtaisessa elämässä. Sopimuksista pidetään kiinni ja hommat tehdään sata lasissa...

...mutta minkä takia? Mihin kisoihin minä olen tässä valmistautumassa? Mitä maailmanennätystä minä yritän tehdyn työn määrässä? Miten tämä raivokas puurtaminen jokaisella osa-alueella auttaa minua kehittymään paremmaksi ihmiseksi, paremmaksi minäksi?

Jouduin vakavaan paikkaan itseni kanssa. En ollut noudattanut annettua treeniohjelmaa pilkuntarkasti, vaan olen korvannut osan punttitreeneistä CrossFit-treenillä, niin, että viikkotasolla treenit ovat olleet jotain tyyppiä 2-3 punttia, 2-3 CrossFit-treeniä. Joka siis on minun tasollani vähän liian vaativa setti. Tajuan sen nyt. Siihen vielä päälle pieniä arjen asioita, joita itse kullakin on aina ajoittain kannettavanaan, niin ei ole mikään ihme, jos välillä puhti on tuntunut loppuvan kesken.

Niinpä olen nyt ottanut pari viikkoa vähän kevyemmin, itseäni ja tuntemuksiani kuunnellen. Treenimäärä on silti pysynyt siellä minimissään neljässä kerrassa viikossa, mutta seassa on ollut kevyitä hölkkälenkkejä ja liikkuvuusharjoitteita. Samalla olen huomannut stressitasojen kääntyneen laskuun, ja olo on muutenkin rauhallisempi, kuin hetkeen.

Niin, ja.

Tähän kuukauteen liittyi sellainenkin juttu, että siskoni täytti pyöreitä. Sitähän piti sitten juhlistaa. Kahtenakin viikonloppuna.

Toissasunnuntaina olin yhdeltätoista aamulla nukkumassa. Olin viimeksi ollut yössä seitsemän viikkoa sitten, joten kerralla sitten senkin edestä. Vaan olihan eeppiset juhlat! Tuosta oli toki suora seuraus, että teki mieli perua viime viikon treffit Tytin kanssa. Varsinkin, kun samaan syssyyn naiseuden planeetat järjestyivät siten, että tunnuin olevan pelkkää nestettä ja ihraa. Pientä nousua olikin mittauspisteissä, mutta paino sentään on kääntynyt laskuun. Vihdoinkin!

Tämän insidentin jälkeen olen ollut taas nöyrä treeniohjelmalleni. Nytkin ulkona riehuu maailmanlopun lumimyräkkä, on perjantai-iltapäivä ja minulla on jääkaappi täynnä ihanaa ruokaa, mutta sitä ennen CrossFit-hommia.

Kevättä kohti mennään! Elämänmyönteisyys alkaa pikkuhiljaa palata, rautaan tarttuminen on ollut taas suorastaan ilo, ja muutenkin on aika jeppis meininki!


maanantai 5. marraskuuta 2012

Miksi leuanveto?

Tämän takia:

Syyskuu
Tänään
Alkaa löytyä sitä V:n mallia. Olkapäätkin alkavat näyttää pikkuhiljaa siltä, että jotain on nosteltu. Ajan kysymys, milloin tuolta alkaa seasta pilkottaa vähän epäkästä. Voin jo kuvitella sen siihen. Tiedättekö, miten hienoa on, kun naisen selkä näyttää tältä:
Vähän matkaa vielä tuohon... No, nyt sitä palapaistia nassuun, ja huomenna taas uudet kujeet. Jepajee, täältä tullaan!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Elämäntaparemontti. Nyt.

Tulipa tässä vain sunnuntaiaamuna mieleen, että te, jotka suunnittelette elämäntaparemonttia tai haikailette kesäkunnon perään: mikään ei ole parempi aika aloittaa näiden suunnitelmien toteuttamista, kuin syksy. Rantakeleihin on vielä seitsemän kuukautta aikaa. Siinä ajassa ehtii kevyesti tiputtaa vähintään kymmenen kiloa, jos asiaansa suhtautuu päättäväisyydellä. Niin ei tarvitse sitten toukokuussa ostaa läjäpäin naistenlehtiä, että miten karistaa viisi kiloa ennen kesää. Onko kukaan koskaan onnistunut näiden artikkeleiden ohjeilla?

Itse olen huomannut, että noin kaksi kuukautta on ratkaiseva aika onnistuneessa kehonmuokkauksessa. Alkuinnostus kestää suurin piirtein kuukauden. Siinä ajassa paino saattaa pudota reippaastikin, tulokset innostavat, uudet lajit motivoivat ja itsepintaisuus riittää pysyttelemään ohjelmassa.

Jossain vaiheessa tulokset kuitenkin hiipuvat - paino ei yksinkertaisesti voi jatkaa sellaista putoamista kuin se aluksi tekee, keho tottuu uuteen tilanteeseen ja treeni saattaa alkaa kyllästyttää - ja kun ollaan menty yli kaksi kuukautta, erotetaan onnistujat niistä, jotka jonkin ajan kuluttua aloittavat kaiken alusta. Kun tavoite on selvänä ja mahdollisimman konkreettisena mielessä, auttaa kyllä tahto viemään läpi jumitteluaikojen. Kun kaksi kuukautta on mennyt, olet todennäköisesti jo jossain määrin omaksunut uuden elämän perusperiaatteet, eikä se tarvitse erillistä ponnistelua ja jatkuvaa kieltäytymistä ja skarppaamista. Jos ruoka ja treeni ovat kunnossa, tulokset kyllä tulevat ennen pitkää. Kahden kuukauden kohdalla alkavat jo ulkopuolisetkin huomata sinussa selviä muutoksia, mikä taas vuorostaan motivoi jatkamaan. Ja lopussa kiitos seisoo.

Elämäntaparemontille tai kehonmuokkaukselle on annettava aikaa, rakkautta ja rajoja. Kuukaudessa ei vielä saada dramaattisia muutoksia aikaiseksi. Anna sille puoli vuotta. Ja asennoidu siihen sillä tavalla alusta asti: tässä tulee kestämään, mutta tulokset tulevat puhumaan puolestaan.

Kun aloitat jo tänään, tulet kiittämään itseäsi puolen vuoden kuluttua. Kyllä, takapakkia tulee, paino saattaa saada sinut hulluksi aina silloin tällöin, tulokset jämähtävät paikoilleen tai tuntuu, että olet yhtäkkiä yhtä rasvainen kuin aina ennenkin. Hanki siis mahdollisimman erilaisia mittareita: vaaka, mittanauha, tavoitevaatteet, rasvaprosentti, valokuvat, kirjoita harjoituspainosi ylös. Mitä konkreettisemmaksi projektisi paloittelet, sitä helpompi sinun on epäuskon hetkellä muistuttaa itseäsi jo kuljetusta matkasta.

Itse olen huomannut, että henkisesti saatan lihoa tai laihtua kymmenen kiloa päivästä riippuen. Silloin pieni vilkaisu valokuviin, ja muistan taas, missä todellisuudessa mennään. Olen aivan loputtoman tyytyväinen siitä, että palkkasin Tytin avukseni. Kun tiedän olevani tilivelvollinen kahden-kolmen viikon välein, auttaa pelkästään se pysymään ruodussa epäuskon hetkinä. Jos mahdollista, hankkikaa siis ulkopuolista apua. Se maksaa itsensä takaisin.

Tällaisissa aatoksissa näin sunnuntaina. Ja se muutos ei muuten ala huomenna, vaan se alkaa tänään. Edes pienellä kävelylenkillä. Mites se menikään, että pisinkin matka alkaa yhdellä askeleella?

torstai 1. marraskuuta 2012

Avoin kirje marraskuulle: MEIKÄ VIHHAA SUA!!!

Eeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihhhhhhhhhhhhhhhhhh!!! Nyt se on taas täällä, nimittäin taas yksi marraskuu lusittavana. Kun lehdet ovat jo pudonneet puista, mutta lumi ei ole vielä maassa. Kun ei ole vielä tottunut siihen, että seuraavat puoli vuotta on kylmää ja pimeää. Olisi edes kunnolla pakkasta ja sata metriä lunta. Sen sijaan on lohduttomalla tavalla kuivista käsistä pois hilseilevät kesän rusketusten rippeet, tummuvat silmänaluset, päätä myöten liimautuva tukka ja kerrastoihin kaivautuvat ja ulkomaailmalta sulkeutuvat kanssamatkustajat.

Tähän viikkoon asti uusi dietti ja treeni on tuntunut vaivattomalta ja luontevalta noudattaa - en ole edes miettinyt ylimääräisiä mässyjä saati treenien skippaamista - mutta nyt vastustaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

On aivan totaalisen uuvahanut olo. Treenaamisen aloittamisen kynnys on aivan järkyttävän korkea. Olenkin suosiolla pitänyt nyt muutaman välipäivän - turha sitä on puolitehoilla lähteä kilkuttelemaan, kun ei tässä nyt mihinkään kisoihin olla valmistautumassa. Mieluummin lataan hetken, ja palaan sitten entistä ehompana raudan pariin. Armoa, armoa!

Mikään unimäärä maailmassa ei tunnu riittävän, ja voisin vain syödä syömästä päästyääni. Hiilihydraatteja, tietenkin. Aivan käsittämätön himo lappaa suklaata. Eilen töiden jälkeen ehdin jo ehdottaa palkkapäiväpalkintoburgereita, jotka sitten päädyttiin korvaamaan intialaisella. Riisiä tuli mutustettua tavallista enemmän, jos se suklaan himo siitä tyydyttyisi. Kuitenkin näin unta niistä saamatta jääneistä burgereistä ja jopa unessa stressasin, että nyt ei mennyt dieetti kuin Strömsössä. Että vasta lauantaina olisi saanut. Ehkä merkki siitä, että nyt pitää vähän höllätä?

Viime lauantaina tein sen virheen, että jostain minulle vielä selvittämättömästä syystä poikkesin säännöistäni ostin kaappiin pari flapjackia varastoon. Tiedättekö nämä?
No, sen verran voin paljastaa, ettei noita enää löydy kaapeista. Mikä vain ja ainoastaan vahvistaa sen jo suorastaan lapsellisen itsestäänselvän säännön, että paras tapa välttyä mässytyksiltä on (hitto soikoon) olla ostamatta niitä sinne varastoon. Siinä vaiheessa, kun kunnon makeanhimo iskee, alkaa pitää hyvänä vaihtoehtona vaikka kaakaojauheen lappamista suoraan purkista. Nimimerkillä kokemusta todellakin on!

Mitä lauantaina on tiedossa ei ole sokerihumala, vaan aivan järkyttävä, yli kaikkien tohtorien määräysten pursuava, infernaalinen, suorastaan perverssi suklaaperskänni. Makaan sohvalla, katson elokuvia peiton alla ja syön suklaata suoraan paketista, palasia erikseen murtamatta, niin että tukehdun.

Aaaaaaaaaaaaaaarrrrrrggggggggghhhhhh marraskuu. TJ 29.

Nyt niitä vinkkejä: miten te taistelette tätä vuodenaikaa vastaan? Minua ei paljon helpota se, että viime marraskuussa homman nimi oli tämä:


Luoja, anna voimaa! Tässä ei enää paljon kalaöljyt lohduta!