sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syysbileet

Eilen vietettiin CrossFit Tampereella syysbileitä. Ohjelmassa oli leikkimielistä tiimiwodittelua, miniwodeja, ruokaa ja juomaa. Olin odottanut tätä tilaisuutta kuin kuuta nousevaa, ja alusta asti oli jotenkin niskavillat pystyssä: ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki kun on tuolla suorastaan hurmiollista.


Ensimmäinen WOD oli TABATA-kyykky: 20 sekunnin aikana tehdään niin monta kyykkyä kuin koneesta lähtee. Kymmenen sekunnin tauko ja uusiksi. Tämä kahdeksan kertaa. Jo puolivälissä alkoi kyllä jalkoja hapottaa aika tehokkaasti. Lopputulos on sarjojen yhteenlaskuttu määrä, lisäksi merkataan ylös huonoimman kierroksen toistomäärät. Kahdeksan kierroksen jälkeen saikin istuskella maassa vähän aikaa. Hullua hommaa.

Erityisen paljon pidin Maastavetopyramidista: radalla edettiin siirtymällä aina kymmenen kiloa raskaamman raudan luokse. Kun yhtä toistoa ei saa enää tehtyä, on peli siinä. Itse tein henkilökohtaisen ennätykseni, 80 kiloa maasta. Sata kiloa, täältä tullaan! Ehkä jo ennen joulua!

Tekemisen meininki

190 kiloa. Siinä on seuraava tavoite!
Henkilökohtaisista ennätyksistä puheenollen, eilen se tapahtui: urheilujuhlan hurmoksessa tulin vetäisseeksi elämäni ihka ensimmäisen leuan! Joo, alussa oli hyppy, mutta raa'alla voimalla se tanko ylitettiin. En voi riittävästi painottaa, miten älytön tunne siitä seurasi. Ympärillä olleet ihmiset sanoivat ilmeenkin olleen sen mukainen. En ollut odottanut, että se onnistuisi vielä. Vaan sieltä se tuli. Huh! Älytöntä! Älyttömän siistiä! Vedin vielä toisenkin, ihan siitä ilosta.

Viimeisenä oli vuorossa tiimiWOD, jossa tehtiin aikaa vastaan 100 leuanvetoa, 100 punnerrusta, 100 vatsalihasliikettä, 100 kyykkyä, 100 Box jumpia, 1000 pisteen edestä kahvakuulaheilautusta pään yläpuolelle (pisteytys oli vähän erilainen kuulan painosta riippuen) ja loppuun vielä jokainen tiimin jäsen teki kymmenen yleisliikettä. Tuon tykityksen ollessa ohi kiperryin sikiöasentoon maahan; kyllä, kaikki annettiin siihen! Ihan huikea tiimihenki, hiki ja kuola ja räkä lensivät, mutta sijoituttiin toiseksi - yhdestätoista joukkueesta. Aika kiva!

Pikaisen suihkun jälkeen piti tehdä itsestänsä tytön näköinen ja siirtyä seisovan pöydän ääreen. Oli väsynyttä mutta hilpeää harrastajaa. Iltaa jatkettiin Tampereen yöhön, eikä siitä nyt tässä tilanteessa sen enempää.

Toiminnallista harjoittelua?
Aamulla olo oli kuin olisi jyrätty päältä tuolla 190-kilon raudalla. Selkä tietää heilutelleensa kuulaa kuin se olisi maailman tärkein asia. Mutta olo on muutenkin vähän sellainen, että tänään huilitaan ihan suosiolla, ja huomenna taas kohti uusia seikkailuja.

CrossFit on suurinpiirtein maailman siistein laji. Tällä hetkellä olen täynnä onnea, kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä. Varsinkin, kun vetäisin juuri uunista lihapullia ja omenapiirakkaa. Mikäs se on tässä köllötellessä!

Sijoitin muuten elämäni ensimmäiseen älypuhelimeen viime viikolla. Saan sen käyttöön vasta ensi viikolla numeronsiirron takia, mutta sittenpä alkaa tulla hitosti enemmän kuvia tänne. Jes! Tervetuloa 2000-luvulle, meikä!

torstai 27. syyskuuta 2012

Members and Friends

Hoi höpsykät, tänään perjantaina on Elixia Onkiniemessä Members&Friends-ilta! Tarkoittaa avoimia ovia kaikille kiinnostuneille. Allekirjoittanut häärää paikanpäällä kehonkoostumusmittauksia tehden, ja vetäisenpä aikas raivokkaan, yleisölle avoimen minitreenin CrossFitin hengessä tuossa alkuillasta.

Tuuhan toki paikalle, tuo kaveris kans, ja tule vaikka ihan vain jututtamaan!

Ilmoittautuminen koskee vain ryhmäliikuntojen demotunteja. Personal Trainereiden treeneihin voi tulla ken tahtoo. Tai muuten vain palloilemaan. Ei muuta ku hep!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Optimaalisen suorituksen metsästys


Minä luovutin.

Kahden kuukauden tiukan yrittämisen jälkeen jouduin myöntämään itselleni viikko sitten lauantaina pillahdettuani pieneen itkuun puntarilla, että omat konstini alkavat olla vähissä ulkomaan kilojen karistamisen suhteen. Harmilliset viisi kiloa ovat kuin tulleet jäädäkseen keskivartalooni. Jos se nyt ei paljolta kuulosta tai ulkopuolisen silmään edes näy, ovat nuo sitkeät löllöt olleet mielessäni aivan liian tiuhaan varsinkin töiden aloittamisen jälkeen, kun pitäisi pystyä olemaan mahdollisimman – no, uskottavassa kunnossa.

Riippumatta kaikesta siitä tiedosta ja taidosta, jota olen itseeni tässä muutaman vuoden aikana imenyt, huomasin salakavalasti hiipivän epätoivon vimmassa sortuvani keinoihin, joista päivät pitkät asiakkaitani itse varoitan. Jotka itse aivan hyvin tiedän terveydelle vahingollisiksi. Jotka eivät millään tavoin edistä tavoitteeni saavuttamista. Söin aivan liian vähän, liikuin aivan liian paljon, nukuin aivan liian lyhyitä yöunia.

Siitä alkoi tulla suorastaan jatkuvasti ajatuksia kalvava pakkomielle, ja päässäni alkoi pyöriä äärimmäisiä keinoja, joita pyörittelin iltaisin maatessani kahden peiton alla, totaalisen uupuneena, palelevana ja kurjana kellon lähestyessä puoltayötä. Aamulla kyllä lähden juoksemaan ennen kuin teen yhtään mitään muuta. Huomenna en kyllä syö töissä mitään...

Jolloin terve järki astui peliin. Nainen, tälle tielle ei lähdetä. Ihan ollenkaan. Tiedät tosiasiat. Ja nyt on aika hankkia sitä ulkopuolista apua. Kaikkeen ei tarvitse pystyä yksin.

Niinpä jätin soittopyynnön Tampereella toimivan Optimal Performance Oy-asiantuntijalle. Keskiviikkoaamuna istua törötin kymmeneltä aamulla Sykkeen kahviossa Joni Jaakkolan kanssa. Tänään laitetaan treenit kuntoon, huomenna pureudutaan syömiseni solmukohtiin.

Joni suunnitteli minulle kaksiosaisen kuntosaliohjelman, jota lähdetään työstämään neljästi viikossa. Ensimmäisenä päivänä yläkroppa ja selkä – tavoitteena vetää jouluun mennessä viisi ihka oikeaa leuanvetoa – ja toisena päivänä jäätävää tuuttausta alaraajoille ja alaselälle. Tähän päälle yksi tai kaksi CrossFit-treeniä viikossa, ruuat ja levot kuntoon, niin alkaa lätistä se läski!

Mikä oli minusta suorastaan vapauttava tieto Jonin suusta oli, että kuulemma nuorten naisten kohdalla treeniohjelmista lähdetään pääsääntöisesti karsimaan treenaamisen määrää vähemmälle. Pois ne aamuaerobiset, ja syväkyykkyä ja hyvää ruokaa kehiin niin alkaa tapahtua. Ihan kuin en olisi tätä itse tiennyt, mutta joskus jonkun ulkopuolisen on vain sanottava se, että siitä tulee totta.

Torstaina tapasin Tytti Koron kehonkoostumuksen ja ravitsemuksen merkeissä. Tunnin tapaamisen jälkeen tajuntani tuntui suorastaan räjähtäneen. Tytti mittasi kehonkoostumukseni pihtimittauksella, syötti tulokset tietokoneelle ja tietokone suuressa viisaudessaan ilmoitti, mitä olen tehnyt päin peetä ajaakseni itseni tähän tilanteeseen.

Optimal Performancen menetelmä perustuu hormonitoiminnan tasapainottamiseen: tietynlainen ravinto saa yksilöissä aikaan tietynlaista hormonitoimintaa, mikä heijastuu rasvan kertymisenä kehon eri osiin. Ohjelma alleviivaa terveyden kannalta merkittävimmät ongelma-alueet. Minun tapauksessani huomionarvoisimmat kohteet olivat lonkka (krhm, jenkkakahvat) sekä navan alue. Siis liikaa insuliiniä ja kortisolia. Siis liikaa hiilihydraatteja, roskaa, stressiä ja liian vähän lepoa. Eikä tämä tapahdu hetkessä: puhutaan pitkän aikavälin valinnoista.

Näin. Miksi en ylläty.

Lisäksi simppelein testein saatiin selville kehoni erittävän liian vähän suolahappoa, joka puolestaan hidastaa ruoansulatusta ja haittaa ravintoaineiden imeytymistä. Kappas vain, kun onkin aina ollut niin alhainen hemoglobiini,johon rautakuurit eivät ole tuoneet minkäänlaista helpotusta, ja kovasta treenistä palautuminen on aina samanlaista tönkkäkävelyä pari päivää.

Lopuksi vielä määrättiin kuuriluontoisesti kalaöljyä (iho, limakalvot, hiukset, kynnet, hermosto, rasva-aineenvaihdunta) ja monivitamiinilisä. Nyt laitetaan koko likka kuntoon päästä varpaisiin! Ruokavaliota lähdetään korjaamaan tarkoilla ateriarytmeillä, paljon proteiinia, karkeita kasviksia, marjoja ja pähkinöitä, ja vasta treenin jälkeen iltasella lävästään lautaselle aimo annos laadukasta hiilihydraattia. Ihan kuin en olisi tätä entuudestaan tietänyt! Miksi se on ollut niin vaikeaa?!

Ensimmäisenä päivänä söin aamupalaksi esimerkin mukaan 150 grammaa pihviä (!!!), paistettua parsakaalta ja kourallisen manteleita. Perään kalaöljyt ja monivitamiinit. Työpäivän aikana heitin huiviini smoothien, joka koostui puolikkaasta banaanista, pienestä päärynästä, heraproteiinistä, manteleista, kurpitsansiemenistä, puolukasta ja pinaatista. Pakarat riekaleiksi-tyyppisen jalkatreenin jälkeen välittömästi palautusjuomat naamaan, polkaisu kotiin ja systeemii lisää pihviä, parsakaalta, manteleita ja kauhallinen quinoaa. Se on siinä!

Olen hukannut pikkukamerani. Sori tästä.
Työpäivän jälkeen olo oli tyytyväinen, täyttynyt ja hyvällä tavalla raukea. En muista, milloin olisin viimeksi ollut nukkumassa ennen kymmentä, mutta nyt olen opetellut eroon yökukkumisesta. Minusta tuntuu jo nyt, että minussa on tapahtunut merkittävä muutos. Osa tästä on toki alkuinnostusta ja lumetta, mutta töissä tunnen olevani skarpimpi kuin ikinä. Kahdeksan tunnin hektisen työpäivän jälkeen jaksoin tuutata oman treenini ilman minkäänlaista ongelmaa, enkä kotiin tullessani ollut väsynyt, paleleva ja voimaton.

Tästä pääsemme tarinan opetukseen: olen kokemuksesta voimaantuneena alkanut miettiä ihmisen minä-kuvan muodustamista. Ajattelemme helposti olevamme tietynlaisia olosuhteide pakosta – usein jotain negatiivissävytteistä, kuten hajamielisiä, aikaansaamattomia, alakuloisuuteen taipuvaisia tai kykenemättömiä innostumaan juuri mistään. Olemme muka myös fyysisesti tietynlaisia: esimeriksi sanotaan, että perheessämme rasva kerääntyy geneettisesti vyötärölle. Kun kyse onkin itse asiassa hyvin pitkälti jokapäiväisistä valinnoista, ravitsemuksen, levon ja hormonitoiminnan tasapainosta. Perheessä rasva kertyy vyötärölle, koska jaatte yleensä yhteneväiset ruokailutottumukset. Tunnet itsesi aikaansaamattomaksi ja väsyneeksi, kun pääsääntöisesti nukut liian vähän ja ruokit itseäsi ruoalla, joka ei kertakaikkiaan sovi sinun systeemillesi. Toisin sanoen ravitset itseäsi tavaralla, joka saa sinut ymmärtämättäsi voimaan pahoin.

Tästä on oikeasti kyse. Jos haluat muuttaa todellisuutesi, on sinun ensin muutettava itsesi. Nyt kun olen löytänyt tämän olon, en halua palata vanhaan, turvonneeseen ja väsyneeseen itseeni enää ikinä. Tähän liittyy myös oleellisesti jokaisen itselleen asettamat tavoitteet: minulle ei riitä enää, että käyn vähän liikkumassa ja että olen sutjakkaassa kunnossa. Minä haluan saada sen syväkyykkyni kuntoon ja hitosti voimaa siihen pystypunnerrukseen. Haluan yltää omaan optimaaliseen suoritukseeni. Tavoite on asetettu: rasvaprosentti alas, leuanvedot ylös. 3, 2, 1, GO!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pisteliästä

Olen ehkä tehnyt läpimurron.

Kuten olen eri yhteyksissä monasti innostunut kertomaan, minä olen suurin piirtein maailman huonoin juoksija. Aikaa ennen Smack the fatsoa olin ylpeä, jos kävin lenkillä kerran puolessatoista vuodessa. Siinä riittikin aihetta henkseleiden paukutteluun suorastaan moneksi viikkoa.

Muistan peruskoulun liikuntatunnit traumaattisena aikana. Kerran vuodessa piti juosta tonniviissatanen. Siis puolitoista kilometriä. Farkkubeibet kävelivät matkan lahkeet laahaten, liian isojen kollareiden hihat roikkuen ja räikeän juurikasvun tuulessa heiluen. Me laiskanpulskeanlaiset yritimme esittää kuukautiskipuisia, kuumeisia tai vaikka nilkkansa nyrjättäneitä, kunhan ei pitäisi lähtä tuohon kertakaikkiaan epäinhimilliseen suoritukseen. Vaan juostava oli.

Näitä muistikuvia vaalien olen aina myös vähän vältellyt lenkkeilyä, kun olen elänyt käsityksessä, jossa lenkkeily on yhtä kuin heti lähtöviivalta koko sielunsa edestä tykittämistä. Niinpä järkytys oli suuri, kun mies taannoin - parisen vuotta sitten - ilmoitti, että nyt muuten lähdetään lenkille.

Jaksoin juosta lyhtypylväiden välin. Tuntui ihan kauhealta. Hävetti. Ärsytti. Teki mieli työntää koko mies ojaan, kun tällaiseen houkutteli mukaan. Minulla oli ruma, huonosti istuva tuulipuku, jonka ostin joskus City Marketista ja joka ei vettäpitävässä ominaisuudessaan hengittänyt lainkaan, joten tunsin välittömästi oloni nihkeäksi ja epämukavaksi. Taskut olivat sisältä kuumankosteat. Hyi helvetti, mitä touhua.

Näyttämisen vimmasta jatkoin kuitenkin yrittämistä, sillä seurauksella, että viime kesänä kävin juoksemassa Kempeleen Z-maratonin yhteydessä kympin, ja sitä seuraavalla viikolla Likkojen Lenkillä Oulussa seitsemän ja puoli kilometriä.

Mutta.

Juoksuharrastustani on varjostanut selittämätön pistämisen tunne. Aluksi luulin sen olevan alkukankeutta: tottumattomuutta, syönyt liian vasta, syönyt liian paljon, syönyt liian kauan sitten, nukkunut liian huonosti, juoksen liian nopeaa, mitä näitä syitä nyt on. Pistämisen tunteelle ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään loogista selitystä: olosuhteista riippumatta se joskus tuli, joskus ei. Joskus se iskee ensimmäisen kahdensadan metrin jälkeen, joskus muutaman kilometrin jälkeen, joskus ei koskaan.

Urheiluhierojaksi opiskellessani ymmärsin pistämisen taustalla olevan kramppi lihaksessa, eikä mikään munasarjan repeäminen tai haiman kramppaaminen. Niinpä yritin lievittää pistämisen tunnetta painelemalla, pusertelemalla ja hankaamalla pistävää lihasta. Helpotti hetkeksi, mutta jo muutaman askeleen jälkeen matka tyssäsi sietämättömään kramppiin.

Fiilis alkoi jo olla aikalailla tällainen:


Hengitystäkin ovat jotkut syyttäneet, mutta kukaan ei ole neuvonut tarkemmin, miten oikean hengityksen tulisi tapahtua. Muistelin siis jostain kaukaa ammattikorkean äänenkäytön opintojen ajoilta, että naiset hengittävät usein pinnallisesti, "solisluihin". Tee vaikka itse testi:

1. Vedä syvään henkeä. Pidä ilma keuhkoissasi ja katso kohtaa kaksi.
2. Millainen asento sinulla on tällä hetkellä? Kohosivatko hartiat kohti korvia? Litistyikö vatsanseutu? Onneksi olkoon, olet pinnallinen hengittäjä. Nyt päästä ilma keuhkoistasi ja jatka hengitystä normaaliin tapaan. Älä herran tähden pyörry.

Koulussa kerrottiin oikeaoppisessa syvässä hengityksessä rintakehän keski- ja alaosassa tapahtuavasta laajenemista ulospäin ja sivuille. Aseta kätesi kylkiluiden alaosien päälle ja hengitä niin, että laajenemistä tuntuu sekä kyljissä että vatsan puolella. Näin hengitykseen osallistuu koko hengityselimistö. Lihakset saavat riittävästi happea, ja tasainen liike ylävatsan seudulla möyhii hengitykseen osallistuvia lihaksia, pitäen huolta niiden verenkierrosta ja sitä kautta hapensaannista, eikä kramppeja pääse syntymään.

Takana on nyt muutama onnistunut lenkki ilman minkäänlaista pistoksen oiretta. Juoksin seitsemän kilometriä ennätysaikaan kuin niitylle päästetty villivarsa.

Eli, täsmäohjeet pistämisen torjumiselle:

1. Hengitä aktiivisesti vatsaan asti. Opettele hengitys hengittämällä rauhallisesti nenän kautta - vaikka miten tuhisuttaisi - ja tarkkaile, että ylävatsa pullistuu sisäänhengityksellä. Itselleni tämä vaati alussa suurta keskittymistä ja mahan liioiteltua pullistelua, jotta liike menisi lihasmuistiin. Jos jossain vaiheessa pistosta tuntuu, nojaa hieman eteenpäin ja "pumppaa" vatsalihaksilla muutaman kerran. Hengitä samalla. Tämä voi laukaista lihaksen kramppitilaa.

2. Korjaa asento: onhan selkä suorassa ja keskivartalossa hyvä tuki? Katso, ettei ylävartalo kauheasti "twistaa" puolelta toiselle juostessasi. Tarkkaile käsien liikettä: menevätkö kämmenet askelten rytmissä suoraan eteenpäin vai heiluvatko ne ristikkäisille puolille, kuin löisit sivukoukkuja? Tämä voi jo itsessään synnyttää pistoksia.

3. Vahvista keskivartalon lihaksia, erityisesti asentoa ylläpitäviä, syviä tukilihaksia.

Because honey, tramps like us...


...Baby we were born to run!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Heikompaa hirvittää

Katsokaatten! Minä oon täällä! Onpas kummallista nähdä oma pärstä tällaisessa yhteydessä. Kun ei ole oikein tottunut vielä siihen ajatukseen, että "no se on Anna täältä Elixia Onkiniemestä terve!" Hah. Hullua.

Nyt menee ihan älyttömän lujaa. Toivon mukaan voisin aloittaa Lissun kanssa pitempikestoisemman personal training-suhteen, jonka temmellyksiä seurattaisiin linkin tuolla puolen. Luonnollisestikin olen tästä tavattoman innoissani. Toivotaan nyt vain, että hommat menee niinsanotusti klik klak.

Olen tavattoman onnellinen. Minulla on työ jota (ainakin näin kahden viikon jälkeen) rakastan. Jollaista parempaa ei voisi tässä elämänvaiheessa olla.

Kolme vuotta sitten olin tämä:

Cheer up, emokid. Voi yhden kerran.

Rakastamani työn lisäksi minut pitää meiningeissä mukana myös rakastamani harrastus. Minkäslainen laji se on tuo CrossFit?
Suoraan töistä. Meikinpuhdistusliinoja, anyone?
No, senor. No soy un Remonttireiska. Soy un mujer de la CrossFit!
THE CLAW!!!
Eli jos joku vielä tällä hetkellä epäilee, että kannattaako sieltä sohvalta nousta, tuleeko siitä ikinä mitään tai kannattaako se: Kannattaa, tulee, ja KYLLÄ!


maanantai 3. syyskuuta 2012

Reaktioita


Mitä isot edellä, sitä pienet perässä – suuresti ihailemani Crossfittaaja Heidi Korhonen kertoi taannoin tehneensä Food Detective-ruokayliherkkyystestin. Kyseessä on ainakin mainoksen mukaan ensimmäinen kotioloissa suoritettava testi, joka testaa pienen verinäytteen avulla 59 tyypillisintä yliherkkyyttä aiheuttavaa ravintoainetta. Mainos yltyy lupaamaan testin suorittajan pääsevän eroon mystisestä väsymyksestä, turvotuksesta, päänsärystä, ihottumasta, melkein mistä vain. Kun toinen CrossFittaaja vieressä yhtyi kiitelemään tuotetta, oli allekirjoittanut yllytyshullu koukutettu.

En tähän päivään mennessä ole ihan täysin vakuuttunut tuotteen luotettavuudesta: siitä löytyi internetistä melko vähän tietoa, tutkimuksia tai käyttäjien kokemuksia. Suurin osa löydettävästä tiedosta oli firman itsensä tuottamaa. Uteliaisuus kuitenkin hämärsi kriittisen ajattelun, ja laitoin melko hintavan tuotteen tilaukseen – välittämättä siitä, että uteliaisuus tappoi kissankin.
Suoritin testin lauantai-iltana. Ensimmäisessä vaiheessa sormenpään iho tärskäytetään rikki mukana tulevalla lansetilla, tarkoituksena tihrustaa veri pieneen lasiputken. Puukotettuani vasemman käden nimettömän ja keskisormen ja veren jo virratessa kämmenessä asti, mutta putkilon täyttyessä epätasaisesti ja veren hyytyessä sen seinämille, teki kyllä mieli paiskata koko kotikemistin setti parvekkeelta. Verenvuoto hyytyi niin nopeasti, että putkilo jäi vajaaksi ja lansetit loppuivat. Jouduin raatelemaan auki siskolle samalla kertaa tilaamani paketin ja pihistämään sieltä lisää tarvikkeita – sori, tilaan sulle uudet!
Harjoitus tekee mestarin, tällä kertaa pakkasin käpälään verta ruuhkaksi asti ennen sormeni seivästämistä. Lasiputkilo täyttyi melko rivakkaasti, ja plop vain kehitteen sekaan! Yhteensä neljänkymmenen minuutin ajan koeastiaan piti kaadella eri järjestyksessä eri nesteitä, kunnes viimeisen kehityksen aikana alustasta erottui erisävyisiä sinisiä täpliä.

Mitä siellä sitten näkyi?
Ei paha, mutta jotain silti...
Juuri ennen testin alkua menin sanomaan ääneen, että reaktio lehmänmaitotuotteille olisi kovin paikka. Rahkaa, raejuustoa ja maitoa kun kuluu taloudessani huomattavia määriä. Toisaalta olin jo pari päivää ihmetellyt alavatsaan ilmestynyttä pinkeää palleroa, josta osasin varovaisesti vetää yhtäläisyysmerkit alkuviikosta ostamaani blenderiin: olen vetänyt rahka- ja maitopohjaisia smoothieitä enemmän kuin laki sallii. Tässäkö tulos, hyvistä aikomuksista huolimatta?

Ja niinhän siinä kävi. Selvästi tummin pylpyrä kertoi minun olevan yliherkkä lehmänmaitotuotteille. Helvetin helvetti. Toinen välteltävä tuote on maissi (no niin, ilmankos maha on ollut tosi kipeä popcornien syömistä seuraavana päivänä) ja jossain määrin myös venhä ja gluteeni.

Kaukaa viisas olisi voinut sanoa jo ilman melkein sadan euron testiä, että ehkä näitä tuotteita on järkevä vältellä muutenkin. Toiset meistä tarvitsevat kuitenkin mustaa valkoisella. Niinpä siis tästä viisastuneena täytyykin alkaa tutkailla järkeviä vaihtoehtoja iänikuiselle rahkalle. Olen tällä hetkellä todella motivoitunut muokkaamaan kroppaani parhaaseen maholliseen suuntaan, joten on jännä katsoa, millaisia vaikutuksia maidon ja pääsääntöisesti viljan hylkäämisellä on. Joku muu olisi ehkä päässyt tähän pisteeseen maksamatta melkoista summaa, mutta hitto, kun kiinnosti!

En osaa vielä sanoa, voiko tätä suositella kenellekään. Ajattelin nyt kuitenkin tälle tielle lähettyäni meneväni viimeinkin oikeisiin allergiatesteihin - olen ollut lapsesta asti kalalle, mutta en oikein tiedä, millaiselle kalalle. Tonnikalaa voin syödä, lohta en. Äyriäiset? Mustekalat? En ole uskaltanut kokeilla. Raportoin, miten ihmiskoe etenee.

Kiitos maitorahka 1987-2012. Minun tulee ikävä yhteisiä aamujamme.