Ravintoa ja ruokaa

Olen tämän viikon aikana alkanut kiinnittää taas enemmän huomiota omaan syömiseeni. Vaikka miten olisi kaikki maailman tieto kirjoista saatavilla ja niistä jokunen rivi aivoihin imeytyneenä, ottaa silti joskus helppo elämä yliotteen ravitsemuksessa. Kesä jos joku on siihen ihanteellista aikaa, ja oletteko huomanneet, että mitä vähemmän on pakollista tekemistä, sitä vähemmän viitsii tehdä oikeastaan yhtään mitään? Työtön heinäkuu Tampereella johti niin usein ulkona syömiseen, että asiasta reklamoivat lopulta yhdessä lompakko ja vyötärö.

Niinpä tämän viikon ajan olen häärännyt omassa keittiössäni useammin, kuin heinäkuun aikana yhteensä. Ja mitä luomuksia voimaantunut rasvankaristaja onkaan saanut aikaiseksi! Tässäpä muutama erityisen onnistunut yksilö ohjeineen:

Mustikkapuuro

Tarvitaan

Kaurahiutaleita
Kokonaisia, kuorimattomia manteleita
Cashew-pähkinöitä
Mustikoita
Maitoa
Ripaus kanelia
Tilkka hunajaa

Valmistetaan

Kiehauta puuro, lisää hautumisvaiheessa mantelit ja cashew-pähkinät. Kippaa tuotos lautaselle ja lisää loput. Naatiskele kuiduista, hyvistä rasvoista, vitamiineistä ja antioksidanteista!

Kasvispläjäys

Tarvitaan

1 kesäkurpitsa
4 tomaattia
Tuoreita herkkusieniä
4 porkkanaa
1 purkki kikherneitä
Vihreitä papuja
Manteleita
Cashew-pähkinöitä
Valkosipulia
Quinoaa

Valmistetaan

Keitä quinoat erillisessä kattilassa. Paloittele kesäkurpitsa ja porkkana, paistele tovi. Itse käytän paistorasvana kylmäpuristettua kookosöljyä. Kotvasen kuluttua lisää paloitellut herkkusienet, huuhdellut kikherneet, vihreät pavut, valkosipuli ja tomaatit. Paistele tovi. Mausta makusi mukaan - itse tein tästä thai-henkisesti takapotkuista keltaisella curryllä ja garam masala-jauheella. Soijakastiketta, merisuolaa ja mustapippuria heitin sekaan myös. Aika isolla kädellä saa niitä mausteita holvata. Maustamisen jälkeen peitä koko luomus vedellä, heitä mantelit, pähkinät ja quinoa sekaan ja anna hautua, kunnes ruoka vaikuttaa hyvin hautuneelta ja suorastaan suussa sulavalta. Puhutaan ajasta 15-30 min, riippuu, miten muhevaa haluat. Tajuttoman herkullista ja proteiinipitoista,
mutta varoituksen sananen, että jos on maha on ollut lakossa tovin, niin tämän jälkeen ei varmasti ole.

Makaronilaatikko 2.0

Tarvitaan

Tummaa makaronia
Quinoaa
500 grammaa jauhelihaa
Parsakaalia
Iso sipuli
Kolme kananmunaa
7 dl maitoa (tai enemmän tai vähemmän, en tiedä millaisia vuokia teillä on tai millaisia määriä teette!)
Juustoraastetta

Valmistetaan

Ruskista jauheliha sipulin kanssa, mausta suhteellisen voimakkaasti. Keitä makaronit ja quinoa yhdessä. Lado uunivuoan pohjalle ensin kerros makaroniquinoaseosta, sitten jauhelihaa, sitten parsakaalta, sitten makaroniquinoaseosta, sitten jauhelihaa, sitten parsakaalta jne jne jne, kunnes ainekset loppuvat. Sekoita munamaitoseos ja kaada se laatikon päälle niin että vuoka lähes täyttyy siitä. Pinnalle juustoraasteet ja vuoka uuniin, kunnes juusto on nätin ruskeaa. Tunteroinen siinä varmaan menee, en muistanut katsoa kelloa. Tämä on kiva muunnelma klassikosta, joka mielestäni ansaitsisi kilven kiillottamista tänä goji-marjojen ja ihmeuutteiden aikakautena. Pienenä tuunaamisella saa aivan hyvän perusruoan, joka ketsuppiin upotettuna saadaan varmasti kaupattua myös perheen pienimmille. Ja jokunen parsakaali saadaan ehkä vahinkosyötettyä siinä lomassa. Ei tee varmasti pahaa itse kullekaan.

Tavoitteet+välitavoitteet+raaka työ=hullaantuminen

Jos minulta kysyttäisiin nyrkkisääntöjä onnistuneeseen painonpudotukseen, nostaisin kärkisijoille kaksi asiaa: mahdollisimman pikkutarkkojen tavoitteiden asettelu, sekä tavoitteiden saavuttamisesta ilahtuminen, hullaantuminen ja uudelleenmotivoituminen.

Avataanpas näitä kahta asiaa tarkemmin.

Verrataan tavoitteen asettamista vaikkapa matkaan. Haluat päästä esimerkiksi Pariisiin. Sidotko lenkkarisi, astutko ulos ovesta ja lähdet tallustamaan, toivoen kaikkien teiden lopulta vievän Pariisiin? Matkalla voit nähdä maailmaa, tavata monenlaisia ihmisiä, ehkä välillä eksyen tai takaisin tielle löytäen. Et ehkä ikinä saavu Pariisiin; voi olla, että löydät houkuttelevia vaihtoehtoja tieltä, päätytkin asettua Dresdeniin. Tai ehkä Lieksaan. Tai pääset Pariisiin, sään pieksemin kasvoin, tien kuluttanein kengin, hiukset harventuneena ja valmiina kaatumaan lähimpään yöjunaan, joka vie sinut takaisin kotiin.

Tai sitten suunnittelet matkan huolella etukäteen, ottaen huomioon siirtymäajat, mahdolliset ruuhkat, varaudut tarvittavin asiakirjoin ja muistat ottaa mukaan korvatulppia, purukumia, voileipiä ja luettavaa, ja lennät Pariisiin.

Samalla tavalla vartalon muokkaamisessa mahdollisimman tarkka sotasuunnitelma auttaa sinua valmistautumaan myrskyn varalle. Tavoitteet eivät saa olla tällaisia:

-Haluan pudottaa painoa
-Haluan kiinteytyä
-Haluan nauttia elämästä

Tarkemmin, tarkemmin! Kokeilkaa näin:

-Tavoitepainoni on 65 kiloa. Pääsen sinne siten, että painoni on ensin kaksinumeroinen luku, sitten 95 kiloa, sitten 90, 95, 80 jne jne jne, kunnes kolmen vuoden kuluttua painan 65 kiloa. Tämän vuoden jouluun mennessä painoni tulee olla kuitenkin jo alle 90 kiloa.
-Tavoitteeni on nostaa penkistä 70 kiloa.
-Tavoitteeni on juosta maraton vuonna 2015. Sitä ennen juoksen Naisten Kympin ensi keväänä, ja puolimaratonin keväällä 2014. Sitä ennen aion kuitenkin päästä ylös tältä hemmetin sohvalta!
-Tavoitteeni on saada verensokeri 6 mmol/l tai sen alle.

Tavoitteita asettaessasi kysy itseltäsi, mitä haluat tavoittaa, millä aikataululla, mitä olet valmis tekemään sen eteen? Voit jopa kirjoittaa ylös ajatuksia siitä, miltä luulet tuntuvan sitten, kun tämä tavoite on saavutettu. Miltä tuntuu, kun vaaka näyttää ensimmäisen kerran alle 70 kiloa? Mitä sitten, kun saat pukattua penkistä yli kehonpainosi?

Mitä enemmän ja tarkemmin kirjoitat asioita ylös, sitä enemmän siitä on hyötyä jatkossa. Nimittäin painonpudotuksella on tapana kutistaa myös silmiä ja itsetyytyväisyyttä. Muistan ajan, kun toivoin kuollakseni vaa'an näyttävän 65 kiloa. Ajattelin, että sinne jos pääsen, ovat taivaan portit auki. Kuitenkin sinne päästyäni sepä ei riittänytkään, ja jo samana päivänä asetettiin uusi haaste, jonne olen matkalla edelleen.

Siispä kappaloikaa tavoitteenne päätavoitteisiin (maraton) ja välitavoitteisiin (ylös sohvalta, kilometri putkeen, viisi kilometriä putkeen, kymppi, puolikas, ja tadaa, maraton!), ja välitavoitteet saavutettuanne iloitkaa niistä lapsenomaisella itsetyytyväisyydellä: teit hemmetisti töitä tämän eteen, ehkä kompuroit, epäilit, repsahdit, itkit, inhosit itseäsi, inhosit muita, inhosit lapsuuttasi ja ala-astekavereitasi, mutta silti taas nousit ja jatkoit kuin mestari, joten sinulla ei ole mitään syytä olla olematta näin:

 Tai näin:

 Tai näin:

Minä esimerkiksi olen kokenut suorastaan pakahduttavaa itsetyytyväisyyttä siitä, että tässä on minun hauikseni keväällä 2011:

 ...ja haba tällä hetkellä:

Olen häikäilettömän, häpeämättömän onnellinen tästä kehityksestä. Olen mennyt salille kun muut menevät kaljalle, olen syönyt rahkani vaikka haluttaa pizzaa olen sylkenyt ja huutanut punttien kanssa kun muut katselevat leffaa kotona. Minulla ei ole mitään syytä, miksi en olisi aivan järjettömän ylpeä tästä saavutuksesta.

Asettakaa siis tavoitteenne ja tehkää kaikkenne sen eteen. Ja kun tavoite on saavutettu, riippumatta sen koosta, menkää ja hullaantukaa itsestänne! Loppuu se suomalainen nöyristely! Loppuu se anteeksipyytely! Olkaa juuri niin mahtavia tyyppejä kuin olette! Olette sen velkaa itsellenne ja maailmalle. Hop!

Polttoainetta, ei vatsantäytettä

Usein asiakkaiden ruokapäiväkirjoja purkaessani törmään samaan ilmiöön: lievästä tai selvästä ylipainosta kärsivät ihmiset syövät hälyttävän vähän. Ihmetellään, kun paino ei putoa - tai sitä tulee lisää - vaikka syöminen on karsittu minimiin.

Ilmiön taustoja on hyvä pohtia. Onko takapiruna ehkä julkimoiden suosittelemat pienikaloriset dieetit tai yksinkertaisesti vääristynyt mielikuva vähäisen syömisen laihduttavasta vaikutuksesta, on lopputuloksena silti liikakiloistaan ja vetämättömästä olostaan kärsivä asiakas, joka ei ymmärrä, mistä tämä johtuu. Kun "no en minä nyt edes syö paljon mitään!"

Juuri syömättömyydessä tai vääränlaisessa ravitsemuksessa on usein paino-ongelmien suurin kiro. Puhutaan jopa liikkumattomuutta suuremmasta peikosta. Syödään vähän, ja se vähäinenkin on mitä sattuu. Ajatellaan, etteivät epäterveellisiksi mielletyt ruoat haittaa, jos niitä syödään vain vähän, tai päivän aikana ei juuri muuta syödäkään. Ehkä nuudeleita. Tai leipää. Tai jotain pientä.

Kun totuus kuitenkin on - Madonnan ruokavalioista riippumatta - että laihtuaksesi lautasesi ei tulisi näyttää tältä...

...vaan pikemminkin tältä:

Mielestäni painonpudotuksen alussa on lähes yhdentekevää, mitä ruokavaliota noudattamalla painoa lähdetään tuomaan alas, kunhan se on järkevästi koostettu. On hyvin pitkälti omista tavoitteista ja aktiivisuudesta kiinni, mistä ruoassa nipistetään - käytännössä hiilihydraateista vaiko rasvasta - kunhan lautaseltasi löytyy sellaista tavaraa, jota kuluttamalla kehosi jaksaa vastata sille asettamiisi haasteisiin. Usein kun tilanne kuitenkin on, että varsinkin suurista painonpudotuksista puhuttaessa mikä tahansa järkevöittäminen johtaa kohti haluttua lopputulosta.

Mitä lähempänä ihannepainoa liikutaan ja mitä selkeämpi tavoite on, sitä tärkeämmäksi muuttuu myös optimaalisen ravitsemuksen löytäminen. En kuitenkaan suosittele ns. hifistelyä painonpudotuksen alkumetreillä. Se saattaa johtaa koko projektin kariutumiseen, sillä orjallinen ruokavalion noudattaminen vaatii tarkkuutta, mikä voi lopulta turhauttaa, ja paluu vanhoihin elintapoihin tapahtuu helposti. Korjataan esin perusasiat kuntoon - mitä muuta ruokaa maailmassa on, kuin makaronit ja ketsuppi - ja lähdetään siitä kokeilemaan, mikä on omalle keholle ja tavoitteille sopivin vaihtoehto.

Sydänliiton sivuilta löytyy monenlaisia jännittäviä laskureita, joilla voi tarkistaa esimerkiksi suuntaa-antavasti oman energiantarpeensa. Suurin osa asiakkaistani on yllättynyt suuresti, kun lyön tiskiin lukuja, joiden mukaan esimerkiksi, että 27-vuotiaan, 80-kiloisen ja satunnaisesti aktiivisen naisen energiantarve on kokonaiset 2508 kilokaloria päivässä. Tämän määrän kroppa tarvitsee pysyäkseen samassa painossa niin, että homma pelaa halutulla tavalla - aineenvaihdunta hyrrää niin kuin kuuluukin, ja koko elimistön kaikilla osasilla on halujensa ja tarpeidensa mukaan rakennusaineita. Nyt jos ajatellaan turvallista painonpudotusta, jossa tähdätään puolen kilon viikottaiseen pudotukseen, jää syötäväksi kuitenkin suunnilleen 2000 kilokaloria (turvallinen energiavaje lasketaan miinustamalla lähtömäärästä noin 500 kilokaloria). Huolestuttavan moni tällaisissa lukemissa liikkuva asiakkaani on kuitenkin saanut päivässä vain juuri ja juuri 1300 kilokaloria, jotka nekin ovat usein peräisin ravinneköyhistä lähteistä.

1300 kilokaloria riittää juuri ja juuri kyseisen malliasiakkaan perusaineenvaihdunnan pyörittämiseen. Vähäisen energiansaannin seurauksena kroppa alkaa lopulta pilkkoa käyttöönsä lihaksien proteiineja, mikä johtaa lihasmassan hävikkiin, mikä johtaa aineenvaihdunnan hidastumiseen. Lisäksi kroppa takertuu vähäiseenkin sille tarjottuun energiaan, aivojen tulkitessa tilanteen nälänhädäksi, jolloin kaikki ylimääräinen on muutettava rasvaksi. Puhutaan siis laihduttajille tutusta säästöliekki-ilmiöstä, jonka totuudenmukaisuudesta tosin kirjoiteltu paljon, mutta minusta tämä kuulostaa uskottavalta perustelulta. Ja omakohtaisissa kokeiluissa olen huomannut säännöllisen ateriarytmin, riittävän ravinnon ja monipuolisten, ravinnerikkaiden valintojen tekemisen johtavan haluttuihin tuloksiin.

Mutta kun kroppaan sitten aletaan syytää riittävästi polttoainetta ja vieläpä optimoidussa muodossa, tapahtuu kummia: lopulta aineenvaihdunta vilkastuu ja paino alkaa pudota odotetulla tavalla. Eikä enää edes väsytä, palella ja itketä koko ajan.

 Eli: jos painonpudotus jumii, tarkistakaa energiansaantinne. Ja niin kuin vanhassa mainoksessa suositeltiin, eikun syömään!

 

Kaikki liittyy kaikkeen

Kävin eilen kirjoittamassa työsopimuksen Tampereen Onkiniemen Elixiaan, jossa aloitan huomenna Personal Trainerina. Sitä vaan, että huvittavaa, millainen tapahtumaketju tähän on johtanut.

Kaksi ja puoli vuotta sitten valmistuin medianomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Olisin halunnut lähteä heti Tampereelle, mutta jäin Ouluun miehen takia. Jotain tekemistä piti keksiä, joten ilmoittauduin työvoimatoimiston kautta yrittäjäkurssille samoihin aikoihin, kun aloitin Personal Trainer-koulutusputken Trainer4Youlla.

Työvoimatoimiston kurssi oli jäätävää ajanhukkaa, mutta siellä eräs mies vinkkasi tuttavastansa, joka oli juuri perustamassa Ouluun uutta kuntosalia. Muutamaa puhelua ja joitain viikkoja myöhemmin aloitin Liikussa kuntosaliohjaajana, ja puolen vuoden määräaikaisen sopimuksen päätyttyä tein hommia itsenäisesti Liikun tiloissa.

Pian kuitenkin huomasin, ettei anatomian tuntemukseni ollut kovin hyvissä kantimissa, joten aloin harkita jatko-opintoja. Harkinnat johtivat minut vuodeksi Espanjaan, josta valmistuin kesäkuussa urheiluhierojaksi.

Palattuani takaisin Suomeen en halunnut mitä tahansa töitä heti, vaan halusin odottaa jotain erityistä. Niinpä kituuttelin puolitoista kuukautta yhteiskunnan elättinä, kunnes Personal Trainerin paikka aukesi Elixiassa. Eilen kävin haastattelussa, ja lähes tunnin jutustelun ja ohjausnäytteiden jälkeen riipaisin nimen työsopimukseen vielä saman reissun aikana. Ja huomenna torstaina on ensimmäinen työpäiväni.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Olen tässä tilanteessa siksi, että eräs henkilö katsoi yli kolme vuotta sitten asiakseen kommentoida "viime aikoina rehevöitynyttä" olemustani, mistä kommentista suivaantuneena lähti liikkeelle projekti mahtua neljän vuoden takaiseen yo-mekkoon.

Kyseisen kaunopuheisen henkilön tunnen siskoni kautta, joka tuntee henkilön ystävänsä kautta, johon siskoni tutustui Rovaniemellä, johon päätyi opiskelemaan vuodeksi kansalaisopistoon, kun ei kirjoitusten jälkeen saanutkaan haluamaansa opiskelupaikkaa Tampereelta.

Eli:

Kiitos Tampereen yliopisto, kun et ottanut siskoani opiskelemaan viestintää yksitoista vuotta sitten! Ilman tätä päätöstä olisin varmaan ihan eri hommissa.

Haha! Hullua.

Nyt sanaa sitten kiertämään, että Onkiniemen Elixiassa aloittaa yksi aika näppärä Personal Trainer. Tulkaa ja tuokaa kaverit kanssa, laitetaan läski tummumaan!

Lajiesittely - CrossFit

Tämän merkinnän myötä minulla on ilo julkistaa uusi sarja tässä blogissa, jota kutsun tylsästi nimellä Lajiesittelyt. Minulla on ilo tuntea hienoja ihmisiä, joilla on hienoja harrastuksia, ja kysäisinkin muutamaa kirjoittamaan tähän blogiin omasta lajistaan. Tavoitteena on saada kasaan sarja tunteen palolla, innostuksella mutta nöyrällä asenteella kirjoitettuja esittelyitä, joiden tavoitteena on innostaa teitä kokeilemaan uusia asioita. Varsinkin, jos iänikuiset reisi-vatsa-pakara-jumpat tuntuvat pursuavan korvista, ja lenkkipolku on aina yhtä Via Dolorosaa.

Minua ette saa tavallisille ryhmäliikuntatunneille enää edes kilon kappaleina. Pienemmäksi täytyy jauhaa tämä likka. Ymmärrän kyllä sen viehätyksen, ovathan nuo pääsääntöisesti tehokkaita tunteja ja vieläpä ihan viihdyttäviä, jos musiikkivalinnat ja ohjaajat ovat kohdallaan, mutta minä koen ryhmätuntien olevan vähän sellaisia, jotka eivät vie oikein mihinkään. Haluan jotain konkreettisempaa, kuin että tänään jaksoin vähän paremmin, hyppäsin korkeammalle siinä yhdessä kohdassa, tai että missään kohdassa ei pitänyt pysähtyä tai jaksoin pumpissa kaikki kyykyt. Tunnin jälkeen kaikki nappaavat juomapullonsa ja vilahtavat paikalta turhia jaarittelematta.

Nyt, en millään tavalla tahdo sanoa, että ryhmäliikunta olisi jotenkin huono tapa liikkua, mutta jos lukijoissa on kaltaisiani, joille joskus liikunnan aloittamisen kynnys on ollut valtaisa muun muassa ryhmäjumppatunteja kohtaan suuntautuneen vieroksunnan takia, kannattaa tätä sarjaa varten vähän höristää korvia. Tiedossa on kiva kattaus jänskiä lajeja, joten hyviä hommia on tiedossa!

Itse aloitan tämän sarjan kertomalla vähän uusimmasta harrastuksestani, jota olen tosin vasta kuukauden tahkonnut, joten en ehkä ole paras kertoja, mutta saatte idean!

Kyseessä on viime aikoina jonkin verran mediahuomiota saanut laji, CrossFit. Muun muassa Elastinen on eräässä haastattelussa kertonut vannovansa tämän lajin nimiin, kehuen sen vievän tavallista punttitreeniä vähemmän aikaa mutta tulosten ollessa tyydyttävät lyhyehkössäkin ajassa.

Lyhyesti muotoiltuna CrossFit yhdistää kaikkia kunnon osa-alueita, kuten voimaa, nopeutta, kestävyyttä, koordinaatiota ja liikkuvuutta intensiivisellä old school-painonnostomeiningillä, yhdistellen siihen saumattomasti kaikkea aina akrobatiasta lähtien. Vastaan voi tulla mitä tahansa tavallisesta kyykkäämisestä haastavampiin painonnostotekniioihin, on leuanvetoa, heitetään viiden kilon kuntopalloa syväkyykystä ponnistaen kolmen metrin korkeuteen, hypitään laatikon päälle, juostaan, punnerretaan, kiivetään hitto soikoon katon rajaan köyttä pitkin.

Yksittäinen varsinainen treeni saattaa kestää vain kymmenen minuuttia, mutta ohjelma tehdään sellaisella intensiteetillä, ettei kymmenen minuutin jälkeen enää edes pystyisi jatkaa.

Lämmittelyjen jälkeen päivän treeni - Workout of the Day eli WOD saattaa olla esimerkiksi seuraavanlainen:

200 m juoksu

15-12-9

Ilmakyykky

Etunojapunnerrus

Rengassoutu

200 m juoksu

Tämä kyseinen WOD oli treeninä ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla, kun osallistuin kuukauden mittaiselle On Ramp - eli peruskurssille. Ohjelma toteutetaan siten, että kellon lähtiessä käyntiin juostaan ensin 200 metriä (täysiä, tietenkin) jonka jälkeen tempaistaan 15 kyykkyä kehonpainolla, 15 punnerrusta ja 15 rengassoutua, jonka jälkeen ilman taukoja siirrytään tekemään kyykyt, punnerrukset ja rengassoudut 12 kertaa, jonka jälkeen vielä 9 kertaa sama kierros. Loppuun juostaan samaa 200 metriä, jonka jälkeen otetaan  ylös aika.

Koska treeni tehdään aikaa vastaan, haluaa kilpailuhenkinen ihminen puristaa itsestään kaiken irti mahdollisimman hyvän ajan toivossa. Esimerkiksi oma aikani kyseisessä treenissä oli kuukausi sitten 8.29, eilen 4.56. Eli jotain kehitystä on täytynyt tapahtua, mutta toisaalta kuukaudessa on myös potkinut itsensä ulos sieltä paljonpuhutulta mukavuusalueelta. Maaliviivan ylitettyäni könähdin suoraan selälleni, huimasi, oksetti ja hauikset tuntuivat repeävän - mutta puolen tunnin päästä olo oli voittamaton!

No, tämä kyseinen treeni olisi varmasti kokeneemmalle CrossFittaajalle suorastaan lämmittelyä. Vaikka toisaalta CrossFitin kauneus on siinä, että kuntotasosta riippumatta se on yhtä rankkaa kaikille. Ohjelmassa yleensä mainitaan painot, joilla tekniikat on tarkoitus tehdä, mutta kun esimerkiksi minä en jaksa vetää yhden ainutta leukaa, tapahtuu skaalaus, jonka tarkoitus on helpottaa tekemistä niin, että saan treenin kuitenkin vedettyä. Leuanvetoa voi esimerkiksi helpottaa kuminauhoilla, erilaisilla välitekniikoilla tai yksinkertaisesti vaihtamalla liikkeen samankaltaiseen mutta kevyempään tekniikkaan, jonka tavoitteena on, että jonain päivänä jaksan vetää leukoja.

Eli olipa tekijä ensikertalainen ja lievästi ylipainoinen, huonokuntoinen ja kehnolla liikkuvuudella varustettu Piia Perusjumppaaja tai itse Herra Hauis, muokataan päivän ohjelma niin, että molemmat ovat varmasti antaneet kaikkensa treenin loputtua.

Mikä oli sun tekosyy?

Esimerkiksi tämän viikon tiistaina Tampereen CrossFit-salilla päivän WOD kuului seuraavasti:

WOD: 10min AMRAP

200m juoksu

10 x raakatempaus + tempausvala 35/25 kg

AMRAP on lyhenne sanoista As many rounds as possible, eli toisin kuin edellisessä treenissä, tässä tehdään kymmenen minuutin aikarajaa vastaan kyseistä kierrosta niin monta kierrosta kuin vain lähtee. Ei varmasti ole hauskaa. Ei varmasti.

Ihana, suurenmoinen laji.

CrossFitiä on arvosteltu internetin palstoilla paljon siitä, että nopeasti tehdessä liikkeiden tekniikat lentävät ikkunasta ja ovat siten vaarallisia, kun painitaan isojen rautojen kanssa. Tähän haluan sanoa kolme asiaa:

1) Hankkiutukaa salille, jossa on asiantuntevat valmentajat. Tampereen CrossFit-salista ei ole kuukauden kokemuksen jälkeen kuin mahtavan hyvää sanottavaa. Kaikki ohjaajat ovat viimeisen päälle ammattilaisia, ja mitä haastavampi tekniikka, sitä kovemmalla silmällä tekemistä seurataan. Turvallisuus on aivan ykkösasia, ja ainakin Tampereella itse tekniikkatunnin kuin itse treeninkin aikana tulee kyllä heti palautetta, jos yrittää kiriä aikaa tekniikan kustannuksella.

2) Tavallisilla kuntosaleilla näkee aika paljon vaarallisempaa ähräämistä, kun varsinkin miehet lähtevät voimien tunnossa tekemään maastavetoa tai kyykkyä ohjeilla, jotka Pera joskus inttiaikoina antoi.

3) Miten voi odottaa, että yksi ohjaaja, jonka täytyy yhtä aikaa tehdä ohjelmaa itsekin, huudella ohjeita, ylläpitää tunnelmaa ja luoja paratkoon, koska kyseessä on LesMills, vielä laulaa biiseissä mukana - kaikki tämä ohjattuaan jo pari tuntia jumppaa sille päivälle - voi edes teoriassa pitää huolen jopa sadan BodyPump-naisen tekniikoista? 

CrossFit on siitäkin kaunis laji, että treenit tapahtuvat suhteellisen pienissä ryhmissä, jolloin tuntuu kuin käytössä olisi oma Personal Trainer, joka samalla kun vahtii tekniikkaa, huutaa naama punaisena tsemppaamaan vielä viimeiset punnerrukset ja kyykyt ja ne helvetin dipit. Itsekseen treenatessa kun saattaisi helpommin ajatella, että tänään ei huvita tehdä niitä dippejä, teenpä sittenkin jotain muuta, kivempaa.

Eli: Jos kiinnostaa kunnolla haastaa itsensä ja katsoa, mihin pääsee kun kunnolla rypistää, ei muuta kuin CrossFitiä kokeilemaan!

Kuvat ovat muuten röyhkeästi otettu CrossFitin ja Trainer Thought of the Day-Facebook-sivuilta. Eivät ole minun. Älkää haastako oikeuteen.

Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa

Sain vihdoinkin kunnon netin kotiin - edellisessä ei ollut muuta vikaa kuin että se latasi jokaista sivua viisi minuuttia - joten nytpä alkaa lyyti kirjoittaa.

Ensimmäinen aihe, jota haluan varsinaisesti tässä blogissa käsitellä, on sellainen aihe, joka vain täytyy tiedostaa, kun aletaan harkita elämäntaparemonttia. Nimittäin väittäisin, että suurin osa ihmisistä on mahdottoman mukavuudenhaluisia. Se tyyppi kyllä valehtelee, jos väittää, ettei koskaan nauti vaikkapa laiskanlinnassa röhnöttämisestä, hyvästä ruuasta, kuivista sukista ja pehmeästä, ehjästä ihossa itsessä. Miksipä ei olisi, onhan lämmin peitto kylmänä talviaamuna suurenmoisen hykerryttävä kokemus! Suurin osa pitää em. asioista ainakin enemmän, kuin selkäänsä saamisesta.

Ongelma tulee siinä, jos mukavuudenhalu kasvaa niin suureksi, ettei sen rajoja uskalleta tai haluta kokeilla. Syitä kokeilunhaluttomuuteen voi olla useita, aina itse mukavuudenhaluisuuden lisäksi myös vaikkapa ujous tai epäonnistumisen ja itsensä nolaamisen pelko. Varsinkin meillä Suomessa varmasti itse kukainenkin on saanut osansa siitä, kun jo peruskoulussa korvat helottivat punasta, kun opettaja ja muut tuijottivat vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa, että näinköhän se taittaa niskansa pukkihypyssä tai tulee naama edellä maahan rekeissä rimpuilemisesta. Jos liikunnan ilolta on taitettu niskat jo varhaisnuoruudessa, on kaikin puolin ymmärrettävää, ettei yksilö hingu uudestaan pilkattavaksi.

Valitettavasti tilanne on kuitenkin, kuten tämä nerokas kaavio osoittaa:

Suuri osa ihmisistä pysyttelee aina siellä pehmeässä ja lämpimässä, toistaen vuodesta toiseen samoja rutiinejaan, käydän samassa kaupassa, tehden samaa työtä, asuen samassa kaupungissa, tehden samaa naistenlehdestä viisi vuotta sitten poimittua kuntosaliohjelmaa samoilla painoilla, valiten aina saman merkkisiä tuotteita; tähän väliin voisin muistella edesmennettä isioäitiäni, joka ei kauppalapun kirjoittamisen yhteydessä kyllin voinut korostaa, miten tärkeää oli saada nimenomaan Saarioisen punajuurisalaattia ja oululaisen jälkiuunileipää, ja ne piti hakea samasa kaupasta.

Niin, en nyt kehoita, että menkää, ihmiset: leikatkaa hiuksenne lyhyiksi, jättäkää puolisonne, muuttakaa Kuubaan ja alkakaa harrastaa riippuliitoa. Mutta taas valitettava(?) tosiasia on, että se ei ole aivan keksitty se maailman vanhin iskulause, että no pain, no gain.

Yleensä pyrimme tekemään asioita, joissa olemme lähtökohdin hyviä, tai jotka ovat mukavia. Uusi tai "luontaisesti" hankala jätetään yleensä kokeilematta tai ainakin yhden kokeilukerran jatkamatta, kuvitellen, että joku muu laji voisi olla enemmän "mun juttu".

No, onneksi meillä on paljon lajeja joista valita, mutta on vakavan harkinnan paikka, kannattaako pidättää rauhallisessa kävelyssä koko ikänsä vain sen takia, että muut lajit tuntuvat hankalilta. Kehitys vaatii jonkinlaista ylikuormitusta, uudenlaista ärsykettä, rajojen rikkomista ja joskus myös vähän ärräpäitä, kuolaa ja kyyneleitä tapahtuakseen. Ihan asiassa kuin asiassa.

Hyvä uutinen on se, että päättäväisellä asenteella ja pitkäjänteisellä työskentelyllä se vaikea asia muuttuu suurin harppauksin helpommaksi. Kehityskaari on huikea ja erittäin palkitseva, kun hermosto, lihakset, nivelet ja koko systeemi tottuu uudenlaiseen ärsykkeeseen. Lyhyesti: kehityt todennäköisemmin nopeammin siinä missä olet huono kuin siinä missä olet jo tosi hyvä.

En tarkoita myöskään sitä, että kaikkien sohvaperunoiden pitäisi nyt lähteä juoksemaan itsensä oksennukseen asti. Joskus jo lenkkareiden sitominen voi olla mukavuusalueen äärilaidoilla heiluva kokemus. Mukavuusalueessa on kuitenkin sellainen ihastuttava ominaisuus, että mitä enemmän sen reunoja kutittelee, sitä pitemmälle se vetäytyy. Ja näitä rajoja luulisi jokaisen olevan halukas laajentamaan!

Muistatteko, kun lapsena oli sietämättömiä kasvukipuja? No, tilannehan on tämä:

“You can only grow if you are willing to feel awkward and uncomfortable when you try something new.”

-Brian Tracy-

Joten arvon naiset ja herrat, oli lajinne mikä tahansa, oli se fyysinen tai henkinen suoritus: nyt se pumppu tekemään sille tarkoitettua työtä. Jos räkä, kyyneleet, hiki tai kuola lentää jossain vaiheessa, miettikää sen olevan vain entisen mukavuusalueen seinämien pyrkivän sinusta ulos. Niin, tai läskin. Jos saat rakkoja ja haavoja, on uusi elämä pyrkimässä sisään sinuun. Siinä saattaa vähän pintaverkkoa rikkoontua, mutta anna sille mahdollisuus, ja se osoittautuu sen arvoiseksi. Mitenpäs se tunne, kun juokset ensimmäiset viisi kilometriä putkeen? Tai kun vedät ensimmäisen leuan? Opit tekemään kärrynpyörän tai hitto vieköön, saat nostettua penkistä edes yhtään mitään muuta kuin verenpaineesi?

Koska uusien kykyjen löytäminen itsestään voi mullistaa elämänlaatusi. Sillä:

Back in business

Uskomatonta, miten tämä elämä heittelee. Vuosi sitten tähän aikaan pureskelin hermostuksissani kynsiäni, tietäen, että muutto Espanjaan on edessä vain kahden kuukauden kuluttua.

Nyt istun uudessa asunnossani Tampereen keskustan tuntumassa, enemmän tai vähemmän purettujen muuttolaatikoiden hävityksen kauhistuksessa, yrittäen ymmärtää, mitä kulunut vuosi oikein piti sisällään.

No, se piti sisällään...

...suurenmoisia ihmisiä, suurenmoista ruokaa...

...kotiinkuljetus-sushia (PALJON! Ja USEIN!)

...myös uusien lajien opettelua...

...melkoista maisemaa (myös aftersunia, huh!)...

...oman kehon rajojen kokeilua...

...

...suurenmoisia ihmisiä, tunnelmallisia ruokailuhetkiä...

...tunnelmallisia hetkiä parvekkeella viinipullon kera...

...fiestaa, rakkautta, rakkauden fiestaa...

...suurenmoista ruokaa...

...fiestaa...

...!!!...

...pieniä juhlahetkiä...

...isoja juhlahetkiä...

...Yhtä elämän juhlaa! (Vaikka viimeinen kuva on Kemistä.)

No, nyt onkin sitten tilinteon hetki. Vaikka Espanjassa tuli liikuttua paljon, ei se mitenkään voinut kompensoida tuota ylitsepursuavaa elämäntyyliä.

Fyysisesti olen ehkä paremmassa kunnossa kuin ikinä, mutta ei pidä olla erityisen fiksu tajutakseen, että farkunreunasta pursuaa yli.

Onneksi meillä on siihen lääkkeet. Eilen juhlistin kurinpalautusta haalimalla jääkaapin täyteen maitorahkaa, maustamatonta kanaa, tofua (yritän siirtyä asteittain minimalistiseksi lihansyöjäksi), tuoreita vihanneksia, kananmunia - ja ennen kaikkea, suomalaisia mansikoita.

Eilen oli myös ensimmäinen tunti CrossFitin peruskurssia. Voin varovaisesti vannoa olevani koukussa jo nyt, vaikka tämä kuva osoittautui harvinaisen totuudenmukaiseksi:

Nyt aamulla tuntuu iloisesti erityisesti yläkropan lihaksissa. Niin pitääkin! Hyvä! Ihanaa! Lisää!

Aamulla rohkenin myös nousta vaa'alle ensimmäistä kertaa melkein vuoteen. On muuten aika vaikea arvioida omaa painoansa - tuntuu, kuin olisin voinu painaa mitä tahansa kuudenviiden ja seitsemänviiden välillä. Kuitenkin ennen vaa'allenousua tein empiirisen kokeen...

25.5.2011...

...3.7.2012.

Ei muuten ole humpuukia, että nuo kehonrakentajat ynnä muut lihaksiansa esittelevät henkilöt vetävät rullasta väriä ihoon ennen lavalle nousemista. Käsivarsi näyttää melko huomattavasti virtaviivaisemmalta jälkimmäisessä kuvassa. Vai johtuuko se sittenkin intensiivisistä capoeira-treeneistä? Vai ehkä vähän molemmista?

Oli miten oli, mekko ei kyllä mennyt päälle todellakaan mitenkään helposti. Se vaati nitkuttelua ja uloshengitystä. Ylemmässä kuvassa painan muistaakseni suurinpiirtein 62 kiloa, ja tänä aamuna, jälkimmäisen kuvan kohdalla... dun dun dun... virallinen painoni Espanjan jälkeen on 66,2 kiloa. Huomattavasti odotettua armollisempi lukema, mutta valitettavasti se vaaka kun ei kerro kokototuutta. Lihasmassaa on lähtenyt sieltä, mihin rasvaa on tullut. Niin se vain on. Mahasta on tullut melkoinen röllykkä.

Noh.

Listalta löytyy paljon proteiineja, laadukkaita hiilihydraatteja, vihanneksia, kauden marjoja ja hedelmiä, paljon vettä, vain maltillisesti alkoholia (silloinkin mieluiten jotain muuta kuin sokeripommidrinkkejä), ja kerran viikossa vapaapäivä. Liikuntalukujärjestyksessä lukee tällä hetkellä, että kolme kertaa viikossa CrossFit puolitoista tuntia, joka tosin pitää sisällään pääasiassa tekniikkaa. Lisäksi aamuaerobista, niin pitäisi joulukuun 17. päivään mennessä olla tytön siinä kunnossa, että mies häviää vedon ja joutuu maksamaan sadan euron arvosta kolmen lajin illallista hienossa ravintolassa. Vedon ehto oli, että paino saa olla enimmillään 60,9 kiloa.

Eli noin puoli vuotta aikaa pudottaa 5,3 kiloa. Luulisi olevan helppoa - vaan miten käy?

Ok go!