Tammikuu 2013

Olemme niin suurella varmuudella selvittäneet taas yhden tammikuun, että uskaltaudun jo vetämään siitä pienen yhteenvedon. Koska tammikuu on marraskuun jälkeen kuukausista tympein. Nyt ollaan koko ajan lähempänä kesää, joten ei voi enää valittaa. Hurraa meille, jotka selvisimme!

Tammikuu meni suhteellisen kivuttomasti. Voisi itse asiassa jopa sanoa sen olleen poikkeuksellisen hyvä tammikuuksi. Kyseessä oli lihaton ja tipaton tammikuu, joten katsotaanpas, mitä se piti sisällään.

Kaikenlainen tällainen oli kiellettyä

...joten keskityin aikalailla tällaiseen.

Joulupukki toi vähän myöhässä uuden perheenjäsenen - maailman parhaan tehosekoittimen, VitaMixin! Tervetuloa, mussukka! Voin kertoa, että toistaiseksi sen tuotokset ovat olleet kaiken sen hypetyksen arvoisia. Joo, hintaa oli, mutta 1) en maksanut sitä itse 2) se on loppuelämäni todennäköisesti kestävin suhde 3) en maksanut sitä itse

Kaiken hifistelyn rinnalla välillä täytyy myös tehdä paluu juurille!

Lihattomuuden ja herkuttomuuden kohdosta syntyi uusi lemppariherkku - lätyt mantelijauhoista, kananmunasta ja voista. Kylkeen blenderin kautta purkillinen pakastemarjoja ja tilkka kermaa, niin ei hitto sentään!

Toimii myös, jos taikinaan sekoittaa fetajuustoa, raejuustoa ja pinaattia.

Vaan kukas se siinä! Paha norovirus kumosi sankarimme kuun puolivälissä. Eikä minulla edes ole poskipäitä! 

...mutta etiäpäin, sano mummo lumessa! Tunnollinen työntekijä selätti koko taudin aikavälillä perjantai-sunnuntai.

Jääkiekkoa! Käytiin aamutuimaan lämimässä poikien kanssa, kun uskaltauduin ensimmäisen kerran liikunnan pariin.

Oma mailani tosin oli vähäjäisen Andalusia-kaudenjälkeen jossain välillä Kemi-Kannus, joten keskityin luistelemaan kenttää ympäri. Ja tietysti ottamaan itsestäni kuvia sosiaaliseen mediaan. Pic or didn't happen.

Hokkarit ne olla pittää!

Manteliletut olivat kovastikin talouden naaraiden suosiossa. Maistui erityisesti luistelun jälkeisenä aamiaisena!

Kuun loppua kohden alan olla viimeinkin, puolen vuoden taistelun jälkeen, silmänmääräisesti pikkuhiljaa samoissa mitoissa, kuin missä lähdin Espanjaan. Lihasmassaa on tarttunut tosin hartiaseutuun ja reisiin, joten paino ei ole laskenut samoihin lukemiin. Eikä tarvikaan. 

...joten TÄTTÄRÄÄÄÄÄ!!! Toverin syntymän muistopäivän kunniaksi mätän itseeni kuukauden ensimmäisen cheat mealin. Kuva puhukoon puolestaan. TOI-MII!

Mutta niin toimii myös uusi tapani, käydä kerran viikossa aamulenkillä. Reilu puolen tunnin kevyt hölköttely järven rantaa pitkin saa helposti aikaan sellaisen fiiliksen, kuin olisi jossain kotikonnuilla, eikä ollenkaan muutamien kilometrien päässä Tampereen keskustasta.

Ja mikäs siinä on juostessa, kun viimeisiä muuttokamoja (kröhöm) purkaessani löysin ystävältä saadut sukat. Kuin luotu juoksuun! Kyllä näillä pääsee!

Mutta ei se kaikki ole ollut vain reeniä ja rahkaa. Tammikuussa elämäni saavutti kliimaksinsa, kun näin Frank Turnerin Tampereen Klubilla. Yksi elämäni onnellisimmista illoista. Join lasin karpalomehua koko illan aikana. Päivämäärä merkittäköön historiankirjoihin.

Pääsin piipahtamaan Helsingissä kuun viimeisenä viikonloppuna. Suuri mentorini Tuukka Lehtinen lähti näyttämään Elixia Salmisaareen raudoille kuria. Taisi peilit särkyä, kun pullistin omaa habaani.

No, kyseisenä viikonloppuna taisi lopulta särkyä myös tipaton. Näin rakkaita ystäviä pitkästä aikaa, osaa jopa useiden vuosien tauon jälkeen, ja kompuroivat askeleet veivät Bar Looseen toverin levynjulkkarikeikalle. Olin niin onnellinen ja ylpeä kaverin loppuunmyydystä keikasta, että onni sumensi muistikuvani loppuillasta. Paras ilta pitkään aikaan. Näin se tipaton kuuluu päättää!

Läkähdyttävästä onnesta selvittyäni nousi taas puntti aivan uudella tarmolla salin puolella. Shut up and squat!

Kaikenkaikkiaan siis vahva startti vuodelle. Ensi viikonloppuna suuntaan CrossFitin Winter War-kisoihin, jotka pöhistään täällä Tampereella. Tänä vuonna ei vielä itselläni ollut asiaa kisoihin, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Teollisuusvakoilemaan kovasti siis!

Kyllä se osaa olla makijaa, tämä elämä.

Ai niin, ja vielä lihattomasta tammikuusta: mitä lähemmäs loppua tultiin, sitä enemmän aloin lipsua. Punaista lihaa söin kuitenkin vain muutaman kerran, ja kanaa pari kertaa vain ja ainoastaan sen takia, että unohdin koko Vegan Challengen. Ajatuksia: vegaanisella ruokavaliolla saa oikeasti olla tarkkana, että energiaa tulee tarpeeksi. Rehua kun kuitenkin saa syödä sen oman painonsa verran, ennen kuin edes peruskulutus tulee täyteen. Siksi asiaan saakin olla aika hyvin perehtynyt - ja toivoa, että pähkinät ja avocadot eivät tuota ongelmaa. Kaikki energia kun ei voi tulla siitä, että lorotetaan vähän enemmän oliiviöljyä päälle.

Kannustan kuitenkin jokaista miettimään omaa lihankäyttöään. Sekä eettisistä, taloudellisista että terveydellisistä syistä. Siitä kuitenkin joskus enemmän. Nyt aivot sanovat, että päivän miettimiset on mietitty, unta palloon ku olis jo!