Sunnuntaista

Eilen oli taas cheat meal. Miten ihanaa. Jotenkin viime viikko oli aika pitkä ja tunsin oloni puolikuntoiseksi ja vähän kuumeilevaksi, joten tieto mässypäivästä auttoi tsemppaamaan. Treenaaminen jäi vähemmälle - nyt on niin tiukka työputki edessä, ettei todellakaan ole varaa saikuttaa.

Siispä nautin kauan odotetusta lauantaista sitäkin enemmän: kävin aamulla ostamassa (nimensä veroisilta) Hulluilta Päiviltä lentoliput Malagaan (JES!!!), hain kauppahallista leivoksia, kävin CrossFittaamassa (tuplanaruhyppyharjoittelua ja kymmenen kierrosta kolme kertaa tekniikkapainoitteista tempausta 18 kg:llä ja viisitoista seinäpalloheittoa viiden kilon pallolla - siis yhteensä about parisataa hyppyä, 30 tempausta ja 150 seinäpalloheittoa aikaan 20:55, morjens!) ja FitWokin kautta kotiin rauhoittumaan - ja ennen kaikkea syömään!

  

Pohjalle FitWokista kasvispohjainen kana-cashewpähkinä-raejuustoteriyakisetti, pillerit ja sitten ne varsinaiset: valkosuklaarahkaa, suklaakakkua, porkkanakakkua, berliininmunkki, appelsiinikrokanttisuklaata... Nyt on myönnettävä, että tuli liioteltua: aika paljon tästä meni jakoon ja osa jopa rehellisesti roskiin. Berliinin munkista nakersin vain kuoren. Hyi, mikä sika.

Täytyy vähän vielä hioa tuota annostelua. Myönnän rapsutelleeni tänä aamuna rahkan jämät, vaikka se olisi todellakin kiellettyä. Mitä tästä opittiin: vain sen verran, mitä jaksaa oikeasti kerralla vetää. Tai loput kylmästi roskiin - HETI.

Myös Pessi kävi vähän haukkaamassa suklaakakkua. Meinasi maistua vähän turhankin hyvin. Tällaisia me tytöt ollaan, persoja makean perään. Täytyy vastaisuudessa varsinaisen mässyttelyn jälkeen kätkeä herkut hyvin tämän talouden naarailta. Pienen nakertelun jälkeen vein moskat pois ja jäin maha täynnä ja väsyneenä mutta onnellisena seuraamaan kurrejen temmeltämistä. Mikäs siinä meillä oli köllötellessä ja telkkaria katsellessa, koko perheen voimin.

Tällä viikolla ohjelmassa on ollut myös vähän median valokeilassa paistattelua: Pinni-lehti, jonka avustajana olen toiminut lähinnä media-alan opintojen ohessa ja valmistumisen jälkeen, halusi tehdä tästä likasta juttua. Sielläpä olen nohevana ja kamalan pätevänä kertomassa, että mitenkäs tuo laihduttaminen onnistuu turvallisesti ja tehokkaasti, miten vältetään sudenkuopat ja miten niitä tavoitteita saavutetaan.

Kuvaa varten nostin maasta 55 kiloa. Myöhemmin tajusin, että olisi pitänyt purkaa nuo kymmenen kilon kiekot kahdeksaksi viiden kilon kiekoksi. Olisi näyttänyt messevämmältä. Jännä muuten, että kyllähän tuollaisen 55 kiloa nostaa maasta milloin vaan, mutta pidäpä sitä siinä paikoillaan sen verran, että kuvaaja saa hommansa hoidettua. Hikihän se siinä tuli!

Jäi muuten täällä kertomatta, että tulin rekrynneeksi itseni Elixiaan myös ryhmäliikunnanohjaajaksi. Keväällä alkaa koulutus, ja silloinpa alan näillä näkymin vetää Raw ja Power-tunteja. Heh, raw power. Sehän meikämandoliinille sopii. Ilmaporkunyrkkeilyä ja punttien kanssa räyhäämistä. Uusia aluevaltauksia. Olen kyllä tosi innoissani!

Innoissani olen myös leuanvetoprojektin edistymisestä: ykköset lähtevät nyt milloin vaan. Eivät tosin aivan puhtaasti vielä: kuminauhojen avulla olen koittanut malttaa lähteä suorilta käsin nostoon. Sieltä se tulee, hitaasti mutta varmasti!

Keskittymisprosentti: 100! Eikä ole edes lavastettu tilanne. Lupaan ettei ole!

Nyt on edessä vain sunnuntainen pulma: salille vai lenkille? Lenkki ei periaatteessa kuulu nyt treeniohjelmaani ollenkaan, mutta ai että kun polttelisi! Sain hankittua ihmepuhelimeen Spotifyn, sormet syyhyten täyttelen sinne voimaannuttavaa treenimusiikkia.

Mitäs löytyy sun treenisoittolistalta?

Kauneuden paradoksi

No, nostakoon käden ylös jolle tämä tuli suoranaisena yllätyksenä, mutta entisen Pussycat Dolls-poppoon keulahahmo Nicole Scherzinger on myöntänyt VH1-kanavan dokumentissä sairastaneensa vakavansorttista syömishäiriötä kahdeksan vuoden ajan orkesterin loiston vuosina.

Tähtönen kertoo haastattelussa suorastaan vihanneensa itseänsä, ja tunteneensa olonsa kamalaksi niukoissa esiintymisasuissa. No, ei voi syyttää:

Ei varmaan löydy kovin montaa sellaista naista, jolla ei olisi käynyt ohimennen ne ajatukset päässä. Juuri ne ajatukset, joka käyvät, kun makaa kalsareissa sohvalla, tukka nutturalla, ja syö Ben&Jerry's jäätelöä suoraan purkista. Ja telkkarissa nämä jumalolennot heiluttelevat valtavia hiuksiaan ja olemattomia takamuksiaan.

1) Miksi hitossa minä en ole tuollainen?!
2) Kuolkaa. Joka. Ikinen. Teistä.

Tilanteen tekee vain pahemmaksi, jos seurassa sattuu olemaan miehiä. Ja tästä on turha keskustella: naiset tivaavat, haluaisivatko miehet naisten olevan tuollaisia. Miehet vastaavat - tarkoittaen sitä - että ei, kun hyvä on noin. Oma rakas. Naiset eivät usko ja loukkaantuvat. Kateus, viha ja itseinho syvenee. Ben&Jerry's viedään takaisin pakkaseen. Miehet tuntevat olonsa tukalaksi ja avuttomiksi.

Kuinkas ollakaan, tämänkin henkilön taustalta se löytyy: itseinho, itsetuhoisuus, syömishöiriö. Sen kropan takaa, jota kaikki halusivat. Täydellisen, tavoiteltavan kauneuden takaa löytyi samojen paineiden kanssa kamppaileva ihminen, joka sairastui valtavan ulkonäköpaineen edessä. Ja samalla teinit katsovat telkkarista, huokaavat ja jättävät ruokansa syömättä.

Sitähän minä vaan, että

Nyt lähtee!

Ja nyt se on tapahtunut, nimittäin paino on virallisesti ottanut ensimmäisen harppauksen kohti hyväksyttävämpiä lukuja.

Tehdäänpä sen kunniaksi tällainen taulukko:

Koko heinä-elo-syyskuu: 66-67kg
8.10.2012: 65.5 kg

Jes! Lopullista tavoitepainoa on vaikea sanoa, kun tuota massaa pitäisi nyt saada muutettua läskistä lihakseksi, mutta mielessä on akseli 61-63 kiloa. Jos se siinä pyörisi, niin hyvä olisi.Varmaan kyllä olisi järkevämpi miettiä joku passeli rasvaprosentti. Täytyypä ensi kerralla puhua tästä Tytin kanssa. Selvät tavoitteiden asettelut. Nehän ne ovat tärkeitä.

Vähänkö tästä on hyvä aloittaa uusi viikko! Ja nyt en kyllä käy vaa'alla koko viikolla, ettei tämä illuusio säry. Heh. Lisää vaan punttia ja proteiinia!

Petkuhuijutuspäivä nro 1

ÖÖÖÖÖÖÖÖÖRRRRRRRRPPPPPPPP!!!

Taivas varjele, mikä sieltä tulee, nimittäin ensimmäinen Cheat-meal! Kuten edellisessä postauksessa ohimennen kirjoittelin, sovimme Tytin kanssa vastaisuudessa yhdestä viikottaisesta huijausateriasta - ei päivästä, kuten olen tähän mennessä asian ajatellut.

Homma menee näin: koko viikko noudatetaan tiukkaa, tarkasti harkittua ruokavaliota. Proteiinit ja rehut ja pähkinät ja treenit ja nämä. Kuitenkin, kerran viikossa on lupa istua alas, ladata pöytä täyteen vapaavalintaisia herkkuja, ja - tämä on hyvä - yhdeltä istumalta syödä kaikki, mitä siinä on tarjolla. Siis kaikki.

Pari sääntöä on: lisää ei saa ottaa, ja kun pöydästä noustaan pois, on viikon huijaus siinä. Seuraava ateria on taas tavallinen setti. Ja elämä jatkuu kuten tavallisesti, aina seuraavan viikon huijaukseen asti.

No, minä kun en halua jättää mitään sattuman varaan, näytti minun ensimmäinen cheat mealini tältä:

Sääntöihin kuuluu myös vetäistä ensin pohjalle tavallinen ateria proteiineineen ja rehuineen, ja koska minulla on tänään takana aika reipas treenirupeama, myös hiilihydraatit. Ja sitten alkaa: omenahillomunkkeja kaksi kappaletta, pussillinen Susu-paloja, leipää valkohomejuustolla ja valkosipulilevitteellä, suklaajuomaa ja jäätelöä. Ei luulisi, että tarvitsee hakea lisää!

Toisen munkin kohdalla iski kuitenkin epäilys: meneekö tämä nyt hitto vie oikein? Voiko tämä pitää paikkaansa? Nopean laskelman perusteella kyseessä on tommonen apauttiarallaa paritonninen ateria energiamäärältään. Aliarvioiko Tytti kykyny mässäilyyn pahemman kerran?

Varmistin asian pitkäaikaiselta ystävältäni ja suurelta henkiseltä mentoriltani Tuukka Lehtiseltä, joka läväytti minulle paljonpuhuvan linkin. Katsokaa tästä. Point taken, sanoisin.

Eli mitä tästä hyödytään: polla pitää paremmin, kun tietää cheat-mealin olevan tulossa. Kuitenkin mässäilyn rajoittaminen vain yhdelle aterialle estää huijauspäivän venymistä huijauspäiviksi, mikä ainakin itselläni tuntuu usein olevan homman nimi. Kerralla vedetään nin järkyttävät ähkyt ja paha olo, ettei varmasti tee mieli vähään aikaan mässytellä.

Lisäksi viikon aikana mahdollisesti vajaaksi jääneet energiamäärät saavat tästä vähän boostausta. Mitä siitä seuraa on hiilihydraattivarastojen täyttyminen, joten treenin pitäisi kulkea taas suorastaan rallatellen seuraavat pari päivää.

Minä sitten rakastan tätä elämäntyyliä! Tässä on kaikki oikein. Paitsi että räjähdän. Sieraimistani tursuaa munkkia. Ihan kohta. Ahhhhh!

Alkurysäys

Oijoi! Kuten viimeksi kirjoittelin, kävin eilen ensimmäisessä Optimal Performance-seurantatapaamisessa. Viimeisestä ei ole aikaa kuin kaksi viikkoa, joten en odottanutkaan päässeeni bikinifitness-kisailijan kuntoon, mutta mitattavia tuloksia on alkanut jo tulla. Elikkäs:

*Rasvaprosentti tippunut 3,2 prosenttiyksikköä
*Rasvatonta massaa tullut lisää 2,9 kiloa (tarkoittaen lihasta, lihaksen sisässä olevaa nestettä, vahvistuneita luita, jänteitä, niveliä, sisäelimiä... Kaikkea muuta siis kuin rasvaa.)
*...Varsinainen paino kuitenkin noussut vain kilon tämän seurauksena, eli jotain on lähtenyt myös pois!
*Kahdestatoista mittauspisteestä lähtenyt rasvaa pois yhteensä 30,5 millimetriä. (Siis kolme ja puoli senttiä, tasaisesti ympäri kroppaa - kahdessa viikossa ihan super hyvin!)
*Eniten rasvaa oli lähtenyt ns. kainaloläskeistä - edellisen mittauksen tulos oli 7 milliä, nyt enää vaivaiset kolme. Mitä hittoa! Myös jenkkakahvat ottivat reippaan sulamisliikkeen, reipas sentti lähtenyt pois sieltäkin.

En voisi olla tuloksiin tyytyväisempi. Vaikka paino on noussut, on rasvaa palanut, eli olen tiiviimpi paketti. Siinä vaiheessa paino on se ja sama. Tytti lisäksi korosti, että uusi treeniohjelma ja ruokavalio voivat helposti saada tämän aikaan, ja että kyllä se paino sieltä pian kääntyy laskuun. Mutta lupasin itselleni, että vaaka on nyt kotikäytössä ehdottomassa pannassa.

Vähiten rasvaa oli lähtenyt navan seudulta - sieltä, mihin vaikuttaa liian vähäinen syöminen, liian lyhyet yöunet ja stressaava elämä. Mainitsin tekemästäni ruokayliherkkyystestistä. Myös Optimal Performance käyttää sitä apuvälineenään, joten nyt asetettiin totaalipannaan kaikki maitoa tai gluteenia sisältävät tuotteet, ne kun voivat aiheuttaa epäsopivuudellaan kropalle stressitilan, mikä näkyy mahaläskissä. Stressinhallintaa ja riittäviä yönunia aletaan myös opetella taas.

Näillä siis mennään kohti kahden viikon päässä häämöttävää seuraavaa seurantaa. Nyt on perjantai, olen ihan täpinöissäni viikonlopusta. Siellä odottaa myös herkutteluateria, paljon nostettavaa rautaa ja paljon nukuttavaa unta. Aloitan tämän loppuviikon paahtopaistimunakkaalla. Ei paskemmin!

Ennen ja jälkeen-kuvia on muuten tulossa, mutta eipä nuo muutaman sentin muutokset vielä paljon kameralle näy. Katsellaanpa tilannetta joulun korvilla!

Ihana aamu

Ei voi olla huono merkki, jos koko aamun soi päässä tämä:

Minulla oli epäilykseni tämän päivän suhteen: eilinen oli kovin stressaava ja uuvuttava päivä. En ehtinyt syödä ollenkaan niin kuin olisi pitänyt, ja kotona tuli tyhmästi pitkitettyä nukkumaanmenoa sillä seurauksella, ettei kahdeksan tunnin yöunista voinut paljon puhua kellon soidessa 06:30. Ylös, kananmunat, salaatit, proteiinipirtelöt ja pillerit naamaan ja polkemaan ensimmäistä asiakastapaamista kohden.

Tapaaminen meni kauhean hyvin, siitä jäi itsellenikin innostunut ja motivoitunut fiilis. Seuraava asiakas on vasta kahdelta, joten kellon ollessa puoli yhdeksän tuuttasin oman jalkatreenini pois kuleksimasta (palauttava viikko joten puolella volyymillä mennään, huh ja jes!), nyt kun kerran olin päässyt salille asti. Pesutiloissa olin yllättäen ainoa, joten kävin saunan kautta - pitkään ja hartaasti, juuri minulle sopivilla löylyillä.

Kellon ollessa lähempänä puolta kymmentä takana oli siis ensimmäinen asiakas, oma treeni ja sauna. Virtaa ja hyvää tuulta tuntui tihkuvan ihohuokosista.

Kauppahallissa oli ihana nainen myymässä ihania asioita läheltä ja vähän kauempaa. Viime viikolla ostin mielestäni paljon munia, mutta niistä oli jäljellä vain kuoret alta aikayksikön. Nytpä sitten luulisi näistä kolmestakymmenestä mötkylästä riittävän hetkeksi. Olivat tästä aivan läheltä tilalta, jossa kanoja pidetään lemmikkeinä. Ihanaa!

Muistan lapsuudesta, että käytiin kesämökillä joskus tyrnimarjoja poimimassa. Ei hitto, mitä touhua. Kolmen sentin piikit riipivät sormista ihon auki, ja mämmikouran rutistaessa marjaa tirskahtaa hapan mehu haavoihin. Korkean kilohinnan siis ymmärtää vallan hyvin! Pitkästä aikaa kuitenkin sijoitin näihin vitamiinipommeihin, ovat ne vaan silti niin hyviä. Ja tulevat hyvin toimeen blenderissä puolukoiden kanssa!

Yritin paikata puuttuvaa estetiikkaa lempiastiasarjaani kuuluvalla mukilla, mutta ehkä lopputulos vaatisi muutamaa E-koodia ollakseen myyntimenestys... Blenderiin lenteli tyrnimarjojen ja puolukoiden kaveriksi hera- ja hamppuproteiinia (koska hera loppui kesken), manteleita, saksanpähkinöitä, auringonkukansiemeniä, avocadoa ja banaania. Yleensä vältän ylimääräisiä makeuttajia, mutta tyrnin ja puolukan ollessa sen verran tumakaa kamaa, lirahti sekaan pari tippaa stevia-uutetta.

Ja taas riittää virtaa! Parin tunnin päästä on vuorossa ensimmäinen seurantakäynti Optimal Performancessa. Jännä nähdä, millaisia asioita on saavutettu kahdessa viikossa. Paino heiluu edelleen samoissa (vaikka lupasin, etten punnitse itseäni, ups...) mutta vointi on kuin eri ihmisellä kahdenviikon takaiseen. Punttia on tullut kolisteltua sekä omalla salilla että CrossFitissä, että eiköhän tässä pari rasvasolua ole omaisuuttaan vähän jo alkanut luovuttaa.

Jes! Ihanaa päivää kaikille! Kohta on viikonloppu, ja taas yksi työviikko selätettynä! Allekirjoittanut menee muuten viikonloppuna rekrytoimaan itseään Elixian ryhmäliikunnanohjaajaksi (!!!) mutta sen lisäksi en aio tehdä mitään muuta kuin treenata, syödä ja nukkua. Aivan ihanaaaaaa!

Harras harrastuneisuus

Pyöräilin tänään illalla kotiin treeneistä idioottimainen hymy kasvoillani. Sataa tihkutti kylmästi kuin vain lokakuussa voi, minulla oli hiestä ja osittain pihalla sateessa suoritetusta WODista märät vaatteet, pitkä työpäivä takana ja mahassa melkoinen nälkä. Kotiportaat tuntuivat raskailta paksujen nahkasaappaiden alla. Laukkukin painoi aikalailla. En olisi voinut olla onnellisempi.

Suurimman osan elämästäni en ole harrastanut säännöllisesti. Ja jos olenkin, on se ollut sellaista harrastamista, jossa hankkiudutaan paikkaan x hetkeä ennen harrasteen alkamista, suoritetaan treenit puhumatta kenellekään mitään, ja pukuhuoneen kautta poistutaan katsomatta ketään silmiin. Tämän takia en ikinä ymmärtänyt harrastusten sosiaalista ulottuvuutta - että ihminen voisi poistua kotoaan ihmisten ilmoille olemaan sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden, muka samanhenkisten ihmisten kanssa. Samanhenkisten, joo - läpsystä vaihto, edellinen tunti loppuu ja uusi alkaa. En halua jutella kenellekään enkä halua kenenkään juttelevan minulle.

Tilanne alkoi muuttua pikkuhiljaa mennessäni ensimmäisen kerran töihin kuntosalille. Pelkästään työn puolesta asiaan kuului moikata iloisesti ja vaihtaa kuulumiset. Pian vakiokasvoja alkoi tunnistaa, ja kuulumiset tuli vaihdettua suurimmissa mutkissa. Löysin kuntosaliharjoittelun sosiaaliset ulottuvuudet. Oho, mitäs tämä on?

Äärimmäinen kokemus oli tietysti Espanjassa alkanut Capoeira-harrastus, jossa jokaisen tunnin alussa ja lopussa protokollaan kuului käydä läpsimässä opettajan ja muiden harrastajien kanssa meidän oma tervehdyksemme. Näin tuli väkisinkin otettua katse- ja puhekontakti kanssatreenaajiin, jolloin ujon suomalaisen oli helpompi avata suunsa myös pukuhuoneen puolella, oli sitä yhteistä kieltä eli ei. Espanjalainen mentaliteetti on ihana: saman lajin parissa ei ole vieraita, on vain ystäviä, jotka eivät ole vielä tavanneet. Jokainen uusi ihminen poskisuudellaan, läpsitään ja melutaan läpi. Sitten ollaan samalla viivalla. Samaa porukkaa. Vanhat kaverit.

Suomesta en ajatellut tällaista henkeä löytäväni. Täällä murjotetaan eikä katsota silmiin. Tähän samaan psykoosiin ajauduin itsekin - joukkoharhaan, jossa lähtökohtana on jurottava suomalaisluonne. Että enhän minä olisi tällainen, mutta kun muutkin ovat. Vaikka harva oikeasti ehkä haluaisi olla, ja salaa jopa vihaavat sitä piirrettä suomalaisuudessa. Mutta kiveen hakattu ja tulikirjaimin kirjoitettua tuntuu olevan hemmetin vaikea lähteä muuttamaan.

Nyt kuitenkin poljin tihkusateessa kotiin treeneistä, loistaen onnea, iloa ja tyytyväisyyttä. Itse treeni oli CrossFitille tyypilliseen tapaan ohi alle puolessa tunnissa, mutta aikaa salilla vierähti toista tuntia. Kun ei malta lähteä. Kun on niin hyviä tyyppejä, samanhenkisiä ihmisiä, hyvät jutut.

Tunnen edelleen Tampereelta tosi vähän ihmisiä ja koska teen töitä pääsääntöisesti iltamyöhään asti, sosiaaliset tilanteet ovat kortilla. Siksi ne hetket, kun pääsen salille, hetkeksi hengähtämään, irti kaikesta, viettämään aikaa ja ottamaan rennosti - tuskin sen parempaa terapiaa on minulle tällä hetkellä tarjolla.

Miten paljon yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne vaivaakaan suomalaisia. Nykyään on vaikea kuvitella omaan elämääni tilannetta, jossa en hakeutuisi harrastuksen pariin monta kertaa viikossa - ja nimenomaan sellaisen, joka huoltaa fysiikan lisäksi myös mieltä.

Oi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, sillä antaa tahtoisin mä suomalaisille löysemmät kielenkannattimet, rohkeutta katsoa silmiin ja laittaa kälättäen. Sitä ikinä tiedä, millaisiin tilanteisiin suun avaaminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan voikaan viedä.